Taru M. Einola
Tampere

Oheinen novelli on lopputulos ensimmäisistä kokeiluistani novelli-taiteen alalta. Se ja muut kehittelemäni novellit näyttäisivät aihevalinnoillaan viittaavan siihen, että minua kiinnostaa erityisesti katastrofin uhka ja läsnäolo. Yksittäisen novellin idea toimii, jos sen avulla onnistun avaamaan aukeaman, joka keskeyttää päähenkilön arkiset puuhastelut ja merkityksellistämiset ja tuo novellin keskiöön jotakin ahdistavaa, kaaottista ja traagista.






PISSAA JA KYYNELEITÄ



I


- Marita, mun kuukautiset on kaks viikkoa myöhässä, hän sanoa töräytti ovelta kuin olisi tervehtinyt ja purskahti sitten itkuun.

Marita syöksyi lukitsemaan koppinsa oven hänen takanaan ja napsautti vielä varmuuden vuoksi säleverhot kiinni. Nyyhkyttävä Sirkka oli sillä välin istuutunut tuoliin, joka oli normaalisti asiakkaiden käytössä. Hän pani kätensä Sirkan itkun ja stressin painamien olkapäiden päälle ja hieroi niitä hellästi.

- Kyllä… mä sen tajuun, että… vaihdevuodet tulee mulle… ihan samoin kuin kaikille naisille… Mutta ei nyt,… ei tässä tilanteessa, Sirkka tilitti nyyhkytyksensä joukosta.

- Voi ei! Ootko sä varma? Onko sulla oireita? Marita tenttasi samalla kun hän ojensi Sirkalle paperinenäliinan.

- Eilen illalla iso kuuma lehahdus nousi yhtäkkiä vatsasta päähän. Tunneheilahteluista mä en tiedä, koska mä oon jo muutenkin ihan säpäleinä, Sirkka vastasi niiskuttaen. - Arvaa mitä mun esikoinen sanoi mulle sunnuntai-päivällä, kun mä ripitin sitä siitä, ettei se ollut soittanut missä se on, ja milloin tulee kotiin.

- Siis teidän Janina?

- Niin. "Sun sijassas mä pitäisin matalampaa profiilia mun menemisten kyttäämisen suhteen, kun faija kruisailee sen hutsunsa kanssa kaupungilla ihan miten se haluaa!"

- No oletko sä puhunut siitä Tapanin kanssa?

- Miten? Mä tuskin näen sitä nykyään. Tiistai-illalla se tuli hakemaan selkärepullisen tavaroitaan, ja mä yritin sanoo tään sille siinä, kun se juoksi kaapilta kaapille.

- No?

- "Vai että sellaista... Ja tämä tietysti saa sut kuvittelemaan, että mä palaan kuuliaisesti ruotuun pitämään pystyssä meidän aikoja päiviä sitten kuolleen liiton kulisseja. Suksi kuule vittuun!" Sirkka tapaili miehensä äänenpainoja. - "Se on äijä sun tyttäres myös!" mä huudan sen perään, kun se paiskoo ulko-oven kiinni mun nenän edestä… Kaiken huippu on se, että eilen illalla Eeron luokanvalvoja soittaa mulle ja kysyy, mitä on tapahtunut kun Eeron numerot on laskenut ja hän häiriköi tunnilla. Kuvittele! Meidän Eero! Tällaista on mun elämäni tätä nykyä…Kaikki menee päin helvettiä!

Sirkka purskahti uudestaan itkuun, mutta nyt itkussa oli uusi valittava sävy. Se ei enää ollut painolastin keventymisestä seuraavaa helpotuksen itkua. Siihen oli ilmestynyt uusi pahaenteinen ainesosa. Siitä kuulsi jotakin kouristuksenomaista, ikään kuin itkun ääni olisi kiristetty korsetilla.

Samalla kun Sirkka oli aloittanut uuden valituksensekaisen itkunsa, hän oli kietonut sirot jalkansa tuolin metallinjalkojen ympärille. Maritan silmin Sirkka ikään kuin kyyristyi itkunsa ylitse, koska hän nojasi kyynärpäillään reisiinsä hypistellessään vapisevin käsin märkää nenäliinaan käsissään. Asento muistutti sikiön asentoa. Itse asiassa Sirkka olisi yhtä hyvin voinut olla kohdussa itkevä sikiö, jota Maritan pitäisi yrittää lohduttaa. Niin neuvottomaksi Marita koki itsensä seuratessaan työtoverinsa kärsimystä.

Sirkan itku jatkui jonkin aikaa, mutta jälkeenpäin kumpikaan ei muistanut itkukohtauksen tarkkaa mittaa. Oli kuin itkukohtauksen keston ajaksi itse aika olisi vetäytynyt kohtauksen näyttämöltä. Sirkalla ei ollut kohtauksesta jälkeenpäin ainuttakaan muistikuvaa. Hänen tietoisuutensa oli armeliaasti heittänyt peiton ahdingon mustimman hetken päälle. Marita taas mietti koko kohtauksen ajan niin kuumeisesti keinoa, jolla hän voisi auttaa ystävänsä, ettei hänen tajuntaansa yksinkertaisesti jäänyt tilaa ajan kulumisen huomaamiselle. Samalla kun Marita eleet ja puhe suorittivat melkeinpä koneellisesti niille annettua lohduttamisen tehtävää, hänen mielensä etsi koko ajan sopivaa ratkaisutapaa ongelmalle. Ja näin ajan kulumisen seuraaminen unohtui.

Vaistonvaraisesti Maritan käsi silitti hellästi Sirkan selkää, jonka kyyristynyt kaari vavahteli epäsäännöllisesti itkunkouristusten mukaan. Myös suu antoi itsensä nöyrästi käytettäväksi sanoille, joita luonnostaan puhumme hädässä oleville. "Anna tulla vaan. Kyllä se siitä", Marita toisteli rauhoittavalla äänellä kuin olisi jutellut hätääntyneelle eläimelle.

Vasta kun Sirkan nyyhkytykset olivat loppuneet ja hänen itkunkouristuksensa harventuneet, Marita uskalsi murtaa hiljaisuuden ja kertoa, millainen toimintasuunnitelma hänellä oli mielessään.

- Kuulepas Sirkka, Marita sanoi lempeästi, - musta tuntuu, että me päästetään sut nyt tältä päivältä kotiin. Pidät huomiseen vapaata ja tuut sitten ylihuomenna normaalisti töihin. Voit tietenkin silloin toimia vapaasti fiilisten mukaan, mut mä suosittelen, että tulet sitten suoraan hakemaan multa lähetteen työterveyslääkärille. Otat vaikka sen Kotilaisen. Saatte siellä sitten yhdessä miettiä, mitä teette noiden vaihdevuosioireiden suhteen. Sä voit sitten samalla kertoa Leenalle tuon kaiken muun, niin se miettii sitten, antaako se sulle rauhoittavia, vai lähetteen ammattiauttajalle. Kuulostaisko tällainen hyvältä suunnitelmalta?

- Joo, Sirkka sanoi avuttomasti ja nosti katseensa ylös Maritaan, - kyllä se tuntuu ihan hyvältä tavalta edetä. Mut mä voin kyllä pestä Raudoittajan ja Hanneksen ennen kuin lähden. Olin jo valmistelemassa niiden pesukeikkaa ennen kuin tuli niin paha olo, että oli pakko tulla puhumaan. Ja jää sitten sullekin enemmän aikaa hommata tänne joku loppupäiväks ja huomiseks.

- Tuo olis itse asiassa ihan hyvä, jos sä vaan jaksat Sirkka… Mulla on muuten täällä Diapamia asiakkaita varten. Sun ehkä kannattas ottaa yksi, hän lisäsi ja alkoi samalla etsiä avaimia lääkekaappiinsa.

Sirkka otti ääneti kapselin häneltä, suunnisti kopin oven vieressä olevalle lavuaarille, annosteli hanasta vettä muovikuppiin ja kulautti kapselin alas.

- Kun olet lähdössä, tule vielä tänne. Jos ei muuta, mä annan sulle vielä toisen mukaan. Varmuuden vuoksi. Jos vaikka onnistuisit saamaan sen Tapanin kiinni huomenna.

Sirkka vilkaisi peilistä itkemisestä turvonneita silmänalusiaan. Kasteltuaan viileällä vedellä kätensä hän painoi niillä kuumia silmäluomiaan. "Onneksi mulla on ripsivärjäys… Ajattele millainen sotku silmänympärykset olis nyt, jos käyttäisin maskaraa", hän raportoi arkipäiväisesti. Sitten hän kääntyi pöydän takana olevaan Maritaan päin ja sanoi:

- Kiitos muuten siitä, että panit oven säppiin ja verhot kiinni. Kyllä kaikki työkaverit tietää, mutta mä en halua, että ne tietää kaiken.

- Juu, täälläkin on sellaisia postitoimistoja, että on parempi pitää omat asiat omina asioina.

Sirkka tarttui ovenkahvaan.

- Sirkka, Marita johdatteli, - vielä yksi asia. Musta tuo Tapanin kommentti viittaa siihen, että sun on ehkä syytä unohtaa se teidän sopimus. Jos se todellakin tarkoitti mitä se sanoi, se ei luultavasti enää odota lasten aikuistumiseen saakka ottaakseen eron. Tapani haluaa ulos liitosta nyt, keskellä lasten pahinta murrosikää. Joten valmistaudu siihen, että se voi ottaa eron piankin puheeksi.

- Joo, siltä näyttää, Sirkka totesi värittömästi. - Yritä tässä sitten kasvattaa lapsista tasapainoisia aikuisia. Mutta vielä kerran, kiitoksia…öh, hän tapaili, - kaikesta.

- Ei kestä, Marita vastasi.



II


Kaikki alkoi olla likipitäen valmista pesua varten. Raudoittaja ja Hannes odottivat suihkusängyllä ja Sirkka pani mustat pitkävartiset saappaat jalkaansa ja muovihansikkaat käteensä. Sitten se tapahtui. Rauhoittava kihahti hänen päähänsä. Vaikutus oli paljon vahvempi kuin hän oli kuvitellut sen olevan.

Sirkka pysähtyi paikalleen hetken ja ikään kuin maisteli tätä uutta maailmaa. Oli kuin yhtäkkiä todellisuus hänen ympärillään olisi muuttunut saippuoiduksi vesipuiston liukumäeksi. Kaikki oli kitkatonta ja periksiantavaa. Entä hän itse? Oliko hän huolissaan tai peloissaan? Kaikkea muuta. Olo oli huoleton kuin juopuneella. Vaikka hän tiesi, etteivät rauhoittavat vaikuta liikkumiseen kuten alkoholi, hän päätti olla erityisen huolellinen kävellessään ympäriinsä saippuan ja veden liukastamassa suihkuhuoneessa.

Kuten yleensä, hän aloitti Raudoittajasta. Hanneksen hän jätti aina viimeiseksi, koska hänen tapansa oli aina jättää paras loppuun.

Sen jälkeen kun poika oli tullut osastolle, hänestä oli melkein heti tullut Sirkan lempihoidokki. Alkuun siihen tietysti vaikutti kaikki se kirjoittelu. Hannes oli yksi yliopistolla riehuneen hullun uhreista. Tämä onneton oli ensin tappanut kaksi, toimittanut Hanneksen koomaan ja tappanut lopulta itsensä. Iltapäivälehdisssä oli silloin paljon kirjoittelua tapauksesta. Mutta kun kohu oli laantunut, hän jostakin kumman syystä edelleenkin tunsi, että hänellä ja nuorella miehellä oli jokin kohtalonyhteys.

Varsinkin kun oli kyse Hanneksesta, hän ei ymmärtänyt lääkäreitä ja hoitajia, joille koomapotilas oli pelkkä elossa oleva ruumis. Hänestä he olivat melkein kuin ystäviä. Oli totta, ettei Hannes puhunut ja ajatellut kuten elossa oleva normaali ihminen, mutta eivät niin kai tehneet eläimetkään.

Itse asiassa hänen lempinimensä Hannekselle olikin Lemmikki. Hannes oli saanut liikanimensä Stephen Kingin kirjan "Uinu, uinu, lemmikkini" mukaan, koska se oli Sirkan luettavana juuri silloin kun Hannes tuotiin osastolle.

Kuten kuka tahansa lemmikin pitäjä, Sirkka nautti suunnattomasti hänen ja lemmikkinsä yhteisistä rituaaleista. Heidän rituaalinsa tapahtui yhdestä kahteen kertaan viikossa riippuen siitä, oliko Sirkalla aikaa pestä Hannes kerran vai kahdesti viikossa. Leikki oli yksinkertainen. Hannes lähettäisi signaaleja ja hän kuulostelisi niiden merkityksiä korva tarkkana. Joskus hän tunsi kiusausta ajatella sitä hänen ja Hanneksen yksityisenä kielenä, jonka kielioppia muu maailma ei ikimaailmassa tulisi ymmärtämään, mutta unohti sitten ajatuksen hölynpölynä.

Sirkka oli asian suhteen oikeilla jäljillä. Hänen ja Hanneksen leikillä oli kuin olikin oma kielioppinsa. Hän ei vain ollut täysin tietoinen siitä. Tässä ei ole mitään tavatonta. Usein omaa äidinkieltään puhuvatkaan eivät tiedä kielensä kielioppia.

Entä millainen oli Sirkan ja Hanneksen leikin kielioppi? Se oli kuten leikkikin -yksinkertainen. Sen äänneasu koostui vain kahdesta foneemista, O-äänteestä ja S-äänteestä. O:t olivat säännöllisiä ja rauhallisia. Niiden esimerkistä kävi vaikkapa Hanneksen epäluonnollisen hitaasti värähtelevät silmäluomet. S-äänteet taas puolestaan olivat villejä ja epäsäännöllisiä, kuten esimerkiksi Hanneksen iholla vaeltavat satunnaiset lihaskouristukset, joita vegetatiivinen hermosto edelleen tuotti.

Koska Hanneksen suu ei enää saanut aikaiseksi puhetta, jota hyödyntämällä hän olisi voinut ilmaista nämä foneemit, iho, karvoitus, kynnet ja silmät ottivat sen roolin. Niistä kustakin tuli itsenäisiä tutkia, jotka tunnollisesti tallensivat ja heijastivat kunkin refleksin.

Tämä oli merkkijärjestelmä, jolla Sirkka merkityksellisti Hanneksen tuottamaa signaalien virtaa. Virta oli tietenkin täysin sattumanvaraista O ja S-äänteiden virtaa, mutta aina sopivin välein se kuitenkin tuotti yhdistelmän: s, o, s, Save Our Souls. Yhdistelmän turvin Sirkka saattoi pitää kiinni toivosta, että päämäärättömien ja tarkoituksettomien signaalien alla apua huusi pelastamistaan odottava sielu. Yhdistelmä loi myös Sirkan ja Hänneksen tapaamisten ylle hienoisen kunnioittavan odotuksen tunteen. Se antoi ymmärtää, että jonakin päivänä Hanneksen sielu heräisi ja vaatisi takaisin paikkansa ihmisten joukossa.

Aloittaessaan miesten pesun Sirkka oli elätellyt toiveita siitä, että myös tänään hänen ja Hanneksen keskinäinen leikki alkaisi. Hyvin pian oli kuitenkin päivänselvää, ettei siitä tulisi tänään mitään. Rauhoittava teki mihinkään keskittymisen mahdottomaksi. Hänellä oli täysi työ muistaa vaahdottaa pesusienellä Hannesta mahdollisimman helläkätisesti, saatikka että olisi jaksanut keskittyä Hanneksen lähettämien signaalien tulkintaan.

Toisin kuin Raudoittajalla, Hanneksella oli oma pesusieni, ja ihan aito sellainen. Pojan mummo oli tuonut sen tyttärenpoikaansa varten sen jälkeen kun oli tullut selväksi, että osaston pesukinnas sai Hanneksen ihon punottamaan.

Syy ei varsinaisesti ollut pesukintaassa. Todellinen syyllinen oli vahvasti desifioiva pesuneste, joka ärsytti Hanneksen kuivaa ja helposti allergisoituvaa ihoa. "Mutta minkäs teet" - Marita totesi. "Jos osastonhoitaja ei halua makuuhaavoja, niitä ei myöskään saa ilmaantua."

Juuri kun Sirkka oli saanut Hanneksen etupuolen vaahdotettua, tapahtui jotakin ennennäkemätöntä. Hanneksen puoliksi jäykistynyt siitin, joka lepäsi hänen vatsallaan, aloitti virtsaamisen saippuavaahtoiselle rinnukselle. Siinä missä normaalisti Sirkka olisi ehkä torunut Hannesta tuhmaksi pojaksi ja ohjannut nopeasti pissasuihkun suihkuhuoneen lattialle, nyt hän kikatteli kuin pillastuneen puutarhaletkun vangitsemista yrittävä pikkutyttö. Tosin hänellä ei ollut harmaintakaan aavistusta, miksi tai mikä häntä nauratti.

Sirkan vielä hymyillessä mielessään äskeiselle sattumalle ensimmäinen kevyt ja riehakas ajatus viikkokausiin ilmaantui hänen tietoisuutensa: "Saakeli, huomenna lähden kaupungille ostoksille. Ostan hitto verenpunaisen mekon ja lähden perjantaina Oskarinhoviin etsimään ittelleni miestä." Vaikka Sirkka tiesi, ettei idea ehkä ollut hänen, vaan Diapamin, hän päätti ottaa sen omakseen. Hän vielä tekisi tuon - ei ehkä huomenna, ei ehkä seuraavana viikonloppuna, mutta taatusti lähiviikkoina.

Ja sattuipa niin, että siinä - unelmoidessaan kesämekoista ja tulevasta miehestään - ensimmäisen kerran Sirkan ja Hanneksen tuttavuuden aikana jotakin yhtä ennennäkemätöntä tapahtui. Huomaamattaan Sirkka puunasi Hanneksen ihoa melkeinpä kovakouraisesti.