Liisa Keitaanpää
Riste

Savipeltojen mies


Armeijan jälkeen Asko kierteli maailmaa.

Hän kaveerasi öljymiesten kanssa Norjan vuonoilla ja kiersi jokusen lenkin Tukholman Heinätoria. Meno Tallinnassa maistui ensin votkalle, sitten puulle. Ja kun ilmeni, että edellisen sukupolven muuvarit olivat puhuneet paskaa Amsterdamin tulppaaneista, niin Asko päätti koukata Kanarian kautta takaisin kotimaahan.

Armeija toivotti Askon mielihyvin takaisin leipiinsä. Askon vatsa sen sijaan ei montakaan kuukautta kestänyt valtion näkkäriä eikä pää onnistuneita Kemijärven leirejä.

Poliisikouluun Asko pääsi sisälle likitulkoon valokuvaansa vilauttamalla. Itäkeskuksen tietoon raaka peli kypsytti Vuoden poliisiksi valitun Askon. Kaverin vuokrayksiössä hän kuunteli aikansa Yölintua ja teki sitten sen, mitä tarpeellisella elämänkokemuksella kurssitettu suomalainen maalaismies tekee.

Asko palasi juurillensa.

Tanakasti kuin ei koskaan olisi lähtenytkään Asko juuttui saappaistaan jokivarren savipellolle.

Leskeksi jäänyt vanhaisäntä, Askon isä, nai eläkkeellä olevan opettajan ja muutti kirkon viereen rakennettuun kivitaloon.

Ripeästi Asko suoristi talonpiirin rakennusten nurkkakivet, puhdisti suulit vanhoista romuista ja vahvisti vanhan talon ikkunat kolminkertaisiksi.

Asko järjesti isännänkamarin uusiksi. Pärssisen Jeren tinapakotuksin koristama asekaappi sai jäädä ja tietysti isännän ikiaikainen nurkkakaappi, johon muilla ei ollut asiaa. Tavaroita uuteen uskoon lykkimällä Asko sai isännän kamarista nykyaikaisen talonpojan tekniikkayhteydet kaikkien maailman viljelijöiden yhteisiin bokseihin.

Valmiit viljelysopimukset plakkarissaan Asko rupesi katselemaan sillä ihan tietyllä silmällä kylätien takaiseen elämänmenoon.

Yhtä rivakasti kuin kaiken muunkin elämänsä aikana Asko tanssitti tienhaaran Tarjan aittapolkuansa astelemaan.

Kylällä yleisesti puhuttiin, että Saranperän talossa kaikki muu kävi sähköllä paitsi emäntä.

Toisaalta, Saranperän emännästä ei kyllä puuttunut sähäkkyyttä.

Askon viljapellot kasvoivat että kohisi, ja keväisellä juurikaspellolla kaalit heiluttivat korviansa ja kiertyivät syksyä kohden kauniiksi keriksi. Hyvin Asko ehti puinnin jälkeen hirvimettälle ja sen jälkeen valvomaan tukkikuorman sopimista sillan painorajojen puitteisiin.

Kaikki muu sato onnistui, mutta emäntää ei Asko onnistunut sitouttamaan peltolakeuksille.

Tarja emännöi Siltahovin karaokeiltoja mieluummin kuin Saranperän salissa pidettyjä marttailtoja. Ja kun ei ilmaantunut lapsiakaan raapimaan farkkujen saumoja, Tarja rupesi opiskelemaan kansalaisopistossa liettuan kieltä ja kulttuuria.

Se nyt oli Askon mielestä turhanaikaista, mutta antoi olla. Saranperä oli niin iso talo, että jouti emäntä vaikka pihan koristeena liettuan kieltäkin puhumaan.

Kun Tarja parhaan kylvöajan kynnyksellä ilmoitti lähtevänsä kahden viikon syventäville opinnoille Liettuan pääkaupunkiin, Asko hajamielisesti vain kysyi pöytänsä takaa että paljonko.

Tarja syventyi Rumsisken ulkoilmamuseossa vieraaseen kulttuuriin niin perusteellisesti, että vasta Juhannusviikolla muisti ilmottautua Saranperässä.

Asko istui Kankaansyrjän Pekan kanssa Isonojan penkalla, kun Tarja punaisia saappaitaan sopivasti Pellonrakoihin sovitellen kävi ilmoittamassa, että hänelle kyllä sopisi muutaman hehtaarin rantapalsta Sääksjärveltä. Sen voisi tarpeen tullen helposti muuntaa matkarahoiksi.

Asko oli aina enemmän tykännyt joesta ja suostui kyselemättä. Jokirantaa Askon peltojen reunustalla riitti kilometrikaupalla.

Ja niin sitten ennen kuin Saranperän Askon ja Tarjan ositussopimus oli virallisissa rattaissa kunnolla kirjattu, Kankaansyrjä jo tarjosi naapurille uutta naista laattioille notkumaan.

Yhtä eestiläistä, joka oli kuormasta jäänyt yli Kankaansyrjän pikkuriviin, kun muut puutarhainstituutissa vierailleet Baltian maiden ihanat naiset olivat levittäytyneet työharjoitteluun ympäri Suomen maaseudun.

"Jumalauta, että noin vaan kylmiltäni", Asko aprikoi kesän helteisimpänä päivänä Kankaansyrjälle.

"Onko ennen käänteissä kylmännyt?" Kankaansyrjä kysyi ja lykkäsi virolaista kanisteria ojan yli Askolle.

"Mikä se nainen on?" Asko kysyi ja irvisteli.

Kurkkutorvea alas valuva neste olisi ollut täyttä tavaraa pienemmin puheinkin maustettuna.

"Tule ja hae meiltä pois."

Pari päivää nainen heilahteli Saranperän ovissa, ennen kuin vastatuksin osuttaessa Asko kysyi nimeä.

"Silje", nainen kilautti niin kuin olisi vetänyt suomalaisen kansanlaulun.

Askolta meni kerralla saappaat alta.

Mikä ettei vaan! Kaunis nainen, hyvä kaikinpuolin, runsas ja nauravainen. Ja osasi kiemastella juuri niin luonnikkaasti, ettei Suomen nainen enää vuosikymmeniin.

"Sinä olet tyytyväinen?" Silje varmisti.

Asko urahti myöntymyksen ja painui isännänkamariin kaahaamaan Farmitin nettisivuja.