Sami Lakka
Tampere

Paraati

Paloautot lipuvat ohitsemme siniset hälytysvalot katoilla vilkkuen. Seisomme sillalla, ja katselemme kulkuetta: paloautoja, autojensa katoilla ja takapuskureilla istuskelevia palomiehiä ja heidän edessään marssivaa soittokuntaa. Toisinaan soittajien musiikin rikkoo raketin äkäinen vihellys sen noustessa liekkijuovana paloauton katolta; syttyy sinistä, punaista ja vihreää kimalletta alkutalven kylmää taivasta vasten.

Tungos on täällä sillalla suurin, ja minun on vaikea liikkua tönimättä ympärilläni olevia. Mikko seisoo takanani ja nojailee sillan kaiteeseen. Hän sytyttää tupakan ja tarjoaa askia olkani ylitse minulle. Kieltäydyn.

- Ei toikaan mikään unelma-ammatti oo, saa istuskella muna huurussa kansan töllättävänä, hän sanoo.

- Nii, no. Ei noita kulkueita oo kun kerra vuodessa, muun ajan saatki sitte käristellä niitä kulkusias.

Paloautot ohittavat meidät, ja edellä marssivan soittokunnan äänet ovat jo hiljentyneet poliisiauton tullessa paraatin perässä kuin muistutuksena juhlan loppumisesta. Ihmiset alkavat liikehtimään sillalla, he kävelevät ja pysähtelevät vaihtamaan kuulumisia muodostaen ryppäitä kävelyteille. Väkijoukko hellittää ympäriltäni, ja menen Mikon viereen kaiteelle. Sillan alla vesi virtaa jäätävänä, sylkäisen jokeen mutten näe vedenpinnan värähtävän.

- Vittu mistä tää sakki on tänneki tullu, Mikko sanoo.

- En tiedä, vastaan.

- Vois mennä vaikka torille?

- Nii, ei kai tähänkään viitti jäädä.

Luovimme sillalta keskustaan. Kävelemme kulkueen jäljiltä autioituneen päätien yli ja käännymme torille. Pysähdyn torin reunalla olevan kirjakaupan eteen, toiseen näyteikkunoista on aseteltu riviin tietokonepelejä.

- Ne veti sillon ton lasin paskaks. Oli vissii meinannu mennä sisälle, mutta säikky hälyttimiä.

- Tiedätsä ketä siinä oli.

- En. Poliisit tääl kierteli kyselemäs, mut en mä tiedä saiko ne ketää kiinni.

- Vitun fiksuu sakkii täs kaupungis, sanon.

Mikko hymähtää. Kävelemme torin laidalla oleville penkeille. Joitakin aikuisia saapuu perässämme katselemaan suljettujen liikkeiden ikkunoita. Istumme penkeille ja Mikko kaivaa askista toisen tupakan. Tällä kertaa hän ei tarjoa minulle.

- Olit sä perjantaina siellä diskossa? kysyn.

- Joo, olin mä.

- Vittu ne hakkas sen Teemun kunnolla.

- Nii hakkas. Mitäköhän vittuu sekää ois voinu siin tehdä?

- Ei kai mitään.

- Ne on kuulemma kokoomass sakkii ja lähtemäss ettii niit tyyppejä.

- Älä, mistäs vitusta ne meinaa ne löytää.

- Eiköhän ne sielt diskost niit eti.

Edestämme kävelee mies naisystävänsä kanssa. Nainen selittää jotakin innostuneesti miehelle, ja maalailee vasemmalla kädellään viivoja ilmaan. Katson pitkään hänen peräänsä.

- Lähtääks ens viikolla sinne, kysyn. Siit voi tulla näkemisen arvoista.

- Vittu mikäköhä sai ne kusipäät sen Teemun kimppuu?

- Tartteeks siinä olla joku syyki?

- En vittu tiedä, mutta ainaki helvetin kovii ne oli ku hyökkäs kolmel yhtä vastaan.

- Jokatapaukses Teemu meinaa ens viikol antaa takas, sanon. - Pistätkö muute yhe tupakan?

- Ai rupesko yhtäkkii maittaa, Mikko sanoo ja ojentaa askin minulle.

Sytytän tupakan Mikon tulipesästä. Tunnen savun vaimean kutinan keuhkojeni yläosassa. Istumme hetken hiljaa ja katselemme tyhjentyneeseen keskustaan päin. Kauempana vasemmalla tehtaan valot saavat taivaanrannan hohtamaan valjuna.

- Mun piti olla lakossa, sanon.

- Ja tähä se sit tyssäs, vai?

- Nii. Mä oon kyl kaivannu tätä aivan helvetist. En niinkää tupakkaa, vaan tätä kädenliikettä.

- On sullaki kyl helvetti soikoo yks riippuvuus.

Päätiellä menee harvakseltaan autoja, kaikki menossa kaupungin halki pysähtymättä.

- Vittu ku pääsis täältä vetää, sanon.

- Onks sulla jotain parempaaki sitte tiedossa?

- Ei vielä, mutta en mä tännekkää meinaa jäädä. On sitä vittu jonneki päästävä.

- Ja ennemmi tai myöhemmin sä löydät ittes täält tehtaalt töistä.

- Älä vittu jaksa, sanon. Mä en ymmärrä mite porukat on jaksanu asuu tääl koko ikänsä.

Olin usein miettinyt minkä takia he olivat jääneet tänne. Minkä takia minun pitää asua täällä.

- Mitäköhän vittuu sitä viiden vuode pääst tehää, sanon.

- Mitäs vitun välii silläkää nyt on.

- Haluut sä sit tääl elää lopun elämäs.

- Yks helvetin hailee, en mä oo miettiny niin kauas.

Mikko heittää tupakan maahan ja tumppaa sen huolellisesti kengänpohjallaan.

- Ja onks siit mitää hyötyy ees suunnitella, hän sanoo.

- Nii eipä kai. Mut aina sit voi unelmoida.

Mikko kumartuu ja sylkäisee tumppaamansa sätkän päälle. - Sä ja sun unelmas.

- Kimmo kerto että se muuttaa parin viiko päästä, hän jatkaa.

- Mihin se muuttaa?

- Johonki kaksioon Riihimäellä.

Vilkaisen Mikkoon - hän katselee keskustaan päin.

- Sä vissiin meinaat jäädä tänne, kysyn.

- Nii ois tarkoitus.

- Entäs sun äitis?

- Eiköhän se oo onnellinen. Mä ainakin oon.

Polttelen tupakkaani enkä tiedä mitä sanoa. Mikko nousee penkiltä ylös ja hypähtelee muutaman kerran paikoillaan. - Vittu ku täälläki on kylmä.

- Se on kohta talvi, vastaan.

- Emmä tiedä, pitäis vissii lähteä koht pois. Vittuu täälläkää jaksaa istuskella.

- Vois huomenna mennä vaikka elokuviin, sanon.

- Jos saan vaa porukoilt rahaa.

- Ainaha sitä saa ku ottaa.

Hän hymyilee minulle vastaukseksi, ja laittaa kädet takkinsa taskuihin. - Jokatapauksessa mä taian lähtee ny kotii.

- Joo - nähdään, vastaan.

Jään polttelemaan tupakkaani penkille ja katselen hänen kulkuaan torin halki. Tori on autio, ja minusta on mukava istuskella siinä kenenkään häiritsemättä. Lähden kotiini vasta kylmän tuulen noustessa joelta.