Siru Laivanen


s. 1984, asuu Köyliössä, saanut novelli-inspiraation nelisen vuotta sitten.

Lahja


Potkin kengät jalastani ja hyppäsin muovikasseineni Meerin kenkien yli.
- Sulla on kummallisia aikoja käydä kaupassa, Meeri sanoi ja käänsi sanomalehden sivua.
- Jollei iltayhdeksän ostokset kelpaa, niin käy itse ostamassa ruokasi, vastasin ja työnsin kaikki ostokset paitsi piimän jääkaappiin, piimää kaadoin lasillisen itselleni.
- Toitsä jogurttia? Kämppäkaveri kysyi lehtensä takaa. Nielaisin piimää.
- En.
- Toitsä banaaneja?
- En.
- No mitä sä ylipäätään ostit?
- Sulle joululahjan.
- Millaisen? Meeri laski lehden niin että näki mut.
- Lahjat on yllätyksiä.
- Keille kaikille sä olet jo ostanut lahjan?
- Sulle, Kaisulle, Kallelle, perheelle - Juusolle mä en ole keksinyt vielä mitään, sanoin ja istuin nojatuoliin Meeriä vastapäätä. Kämppis nosti lehden taas niin, etten nähnyt naamaa.
- No, en mäkään sille ole vielä mitään keksinyt, Meeri sanoi.
- Miksi sä Juusolle lahjan ostaisit?
- Miksi en?
- Se on mun poikaystävä.
- Enpä usko, Meeri vastasi ja käänsi lehden sivua, samalla se kirosi hiljaa, ettei siinä ollut mitään lukemisen arvoista.
- Miten niin?
- No sä et ainakaan kuulemma ole sen tyttöystävä.
- Kuka niin on sanonut? kysyin ja kuulin, kuinka ääneni nousi.
- Juuso.
- Koska?
- Eilen.
- Missä?
- Niillä. Sen kämpillä.
- Mitä sä siellä teit? kysyin.
- Olin Juuson kanssa, Meeri vastasi neutraalisti.
- Olit miten?
- No sillai, sen alla.
- Aijaa.
- Joo.
- Taidan mennä nukkumaan, totesin ääneen.
- Aha.

Kävelin huoneeseeni ja vedin kirjoituspöytäni laatikon auki. Otin lahjalistan esille ja vedin joulunpunaisella tussilla Juuson nimen yli.