Siru Laivanen


s. 1984, asuu Köyliössä, saanut novelli-inspiraation nelisen vuotta sitten.

Auktoriteettini


Asuntoalueen hiekkalaatikolla minulla oli siniset kurahousut ja velipuolellani Mikalla keltaiset. Kaivelin muovilapiollani isoa monttua hiekkaan, tavoittelin laatikon pohjaa. Mika päristeli huuliaan ja liikutteli likaisilla sormillaan kuorma-autoa hiekkaa pitkin. Yllättäen hän kysyi, olinko ikinä maistanut, kuinka hyvältä hiekka maistui. Hän kehui hiekan makua ja minä työnsin suuhuni ison lastin sitä, se oli kostunut yön aikana.
- Rami syö hiekkaa! Mika kiljui ja äiti nousi kiukkuisena läheiseltä penkiltä, hän oli jutellut naiselle, jolla oli punaisiin puettu vauva lastenvaunuissa. Pitelin lapiota tiukasti, mutta yllättäen Mika tarttui siihen ja alkoi kaivaa sillä omaa kuoppaansa minun kuoppani viereen. Yritin kertoa Mikan varkaudesta, mutta äiti oli liian keskittynyt suuni putsaamiseen.

Olin saanut koulun alkamista varten hienon repun, jonka läpässä komeili mieluisin sarjakuvahahmoni Jaska Jokunen. Kun tulin äidin kanssa ostoksilta, vaati Mika samanlaista reppua. Äiti yritti selittää, että näyttäisi tyhmältä, jos veljeksillä olisi samanlaiset. Äiti esitteli Mikan repun hienouksia. Mikan huomio oli kuitenkin uuden reppuni kuvioinneissa, eikä puhe sivutaskuista ja tummansinisestä miehekkäästä väristä käännyttänyt häntä. Äiti sanoi, että Mikan reppu oli hyvässä kunnossakin.
- No miksei me sitten voida vaihtaa Ramin kanssa? Mika takoi äidin vyötäröä.
- Koska se on nyt Ramin, äiti kääntyi lähteäkseen lastenhuoneesta ja lisäsi, että Mika voisi saada uuden repun ensi vuodeksi.
- Mutta mulla on enemmän kirjojakin, vanha ei välttämättä kestä, Mika syöksyi äidin kimppuun. Äiti alkoi hieroa ohimoitaan, lopulta hän vertaili reppuja.
- Rami, Mika todellakin tarvitsee isomman repun kuin sinä, äiti sanoi ja halasi minua kun silmäni alkoivat kostua. Äiti otti repun selästäni kesken sovittamisen ja työnsi Mikan vanhan käteeni.
- Se on yhtä hieno, äiti sanoi ja vei minut Mikan vanha reppu selässä peilin eteen.

Ymmärsin, ettei kuopuksen osa ollut helppo. Myöhemmin en enää menetyksiäni noteerannutkaan.

Potkin jalkapalloa nurmikentällä kavereideni kanssa. Mika saapui. Mikan uuden mopon pinta kimalsi auringonvalossa. Kaverini lähtivät häntä kohti. Hän kaivoi ryttyyn menneen tupakka-askin verryttelyhousujensa taskusta ja heitti pojille tupakan. Perään hän viskasi sytkärin.
- On syytä opetella, Mika naureskeli. Kaverini katsoivat hämmästyneinä vuoronperää häntä ja tupakkaa. Hän poltti tottuneesti ja katseli ilmeitä. Käski imeä filtteriä sytyttäessä ja kehuskeli sitten kännäämisillään ja iskemillään tytöillä. Rivissä kuin sotilaat pojat antoivat tupakan kiertää. Punaisina he yskivät savua. Mika katsoi ovelasti minua. Jalkapallo kainalossa kirosin häntä. Hän istui kiiltävän mopon päällä ja antoi kavereilleni toivoa, että alkaisi heidän suojelusenkelikseen seitsemännen luokan alettua. Hän veti kolme savuketta, kirosi sitten kovalla äänellä pahaa oloaan, syytti krapulaa, vaikka oli istunut kotona edellisen illan.
- Sun ei tarvii pelätä mitään, kun isoveli on tollanen, yksi kaverini sanoi minulle ja kysyi toiselta aikaa, kuultuaan sen olevan seitsemän ilmoitti lähtevänsä saunaan. He lähtivät samaa matkaa. Minä lähdin toiseen suuntaan pallo takaritsalla. Kotona päätin soittaa, josko saunaan mennyt tulisi seuraavana päivänä potkimaan palloa, niin en lähtisi äidin kanssa kaupungille. Kaverin isä vastasi puhelimeen, että kaverini oli pelaamassa kaverinsa kanssa huoneessaan jotain peliä.

Kun isä haki kaveriani puhelimeen, löin luurin alas. Samaa matkaa muka. Mika oli voittanut.

Lensin lentopallojoukkueesta Mikan alettua urheilijapojaksi ja syrjäytettyä minut koollaan ja nokkeluudellaan, mutta sitä ennen löysin ensimmäisen tyttöystäväni Tiinan, joka oli oli kaunis naisenalku; vaaleat pitkät hiukset hän piti letillä, jonka alta löytyi sekä järkeä että huumorintajua. Kun Tiina oli ensimmäistä kertaa meillä, olivat vanhempani elokuvissa ja juttelimme olohuoneen sohvalla. Yhtäkkiä ovi rämähti auki ja Mika tuli kiroten.
- Onks toi tenava sulle mitään juotavaakaan tarjonnut? Mika käveli keittiöön ja kolisteli yläkaappia.
- Täällä olis Jaffaa ja maitoa, niin ja vettä saa raanasta, Mika alkoi valuttaa vettä hanasta. Tiina nousi ja käveli keittiöön. Kuuntelin veden solinaa, radiota ja Tiinan juomista.
- Et vähän auttais? Mika kysyi, ja hänen kädessään ammotti haava peukalon ja etusormen välissä. Tyttömäisesti Tiina kirkaisi, mutta alkoi sitten kaivaa sidetarpeita laatikosta. Mika selosti ruosteisesta pellistä autotallissa.
- Varmista nyt vielä, että sun jäykkäkouristus on voimassa, Tiina hihkaisi lähtiessään, äitinsä oli soittanut hänet kotiin. Kaksi minuuttia myöhemmin Mika sanoi lähtevänsä hakemaan autoon bensaa ja starttasi pihalla. Tiina tuli käymään muutaman kerran myöhemminkin, Mikan tyttöystävänä.

Kaikki kävi Mikalta liiankin helposti. Hän iski minulta avovaimoni, sitten vaimoni ja varasti tyttäreni omakseen. Jouluisin veimme paketit vanhemmillemme eri aikoina. Perhepäivällisille en suostunut entisen vaimoni, velipuoleni ja tyttäreni kanssa. Tytär alkoi luulla minua pikkuhiljaa sedäkseen ja Mikaa isäkseen. Menetettyäni perheeni keskityin täysin uraani. Viikonloput vietin joko toimistolla tai kantabaarissani. Varsin pian pääsin korkeaan asemaan markkinointifirmassa. Minulla oli oma sihteeri ja avustajia. Alaiset tottelivat minua ja kunnioittivat saavutuksiani, olin onnistunut lyhyessä ajassa.

Eräänä kevätpäivänä sihteerini tuli sanomaan, että veljeni Mika oli tullut käymään. Hykertelin, tiesin vihdoin ja viimein saavani anteeksipyynnön. Lounasaikaan kävelin kahvion ovelle hymyillen, Mika oli lihonut viitisentoista kiloa ja istui pöydänkulmalla kuin rekkakuski. Hän jutteli suuren lauman kanssa, puolet siitä oli osastoltani.
- Ja sitten se kusi housuihinsa, Mika räkätti ja muutkin nauroivat. Hymyilin, kunnes ymmärsin, että tässä kelattiin läpi pelästymistäni seitsemänneltätoista kesältäni. Kävelin Mikan selän taakse, työnsin sormeni velttoon läskirenkaaseen vyötärölle ja haistatin Mikalle pitkät.

Alaiseni ulvoivat naurusta.

Kolme kuukautta tirskahduksia pissaamisen, onkimisen ja muiden nuoruudentapahtumien tiimoilta ja ymmärsin, että auktoriteettini oli kadonnut. Nukuin yöni huonosti ja valkotakki kirjoitti suttuisella käsialallaan reseptin, joka antoi minulle oikeuden hakea apteekista kohtuullisesti rauhoittavia. Nukuin yhden yön ilman painajaisia ja heräilyjä, soitin velipuolelleni, joka vaati minua käymään heillä, kun entinen vaimoni lähtisi tyttäremme kanssa siskonsa luokse. Ehdotin drinkkiä vanhojen muistojen verestämiseksi.

Kaikki kävi liiankin helposti. Myös Mikalle, hän ei joutunut kärsimään.