Rami T. Kaarela
Tampere


Henkeämme ette voi tappaa


12-vuotiaan pojan ruumis oli nostettu puiselle tasolle, jonka alla oleva suuri risukasa sytytettiin monesta kohtaa. Suurin osa kuudestakymmenestä kyläläisestä oli kerääntynyt rovion ympärille, kaikki paitsi kauempana asuvat. Pian tulisi pimeä, ja ulkonaliikkumiskielto. Pojan vanhemmat seisoivat kädet toistensa ympärillä niin lähellä tulta kuin saattoivat. Vanhus seisoi heidän vieressään.
"Poika ei tehnyt mitään", vävy sanoi.
"Tiedän", vanhus sanoi.
"Minä tapan ne siat."
"Itsesi sinä vain tappaisit. Anna olla."
Vävy päästi irti vaimostaan ja kääntyi vanhukseen päin.
"Anna olla? Kuinka voit sanoa noin!" vävy huusi. "Ne tappoivat sinun lapsenlapsesi! Minun poikani!"
"Siksi en haluakaan että sinäkin kuolisit. Ajattele vaimoasi."
"Ajattele poikaa! Jumalauta!"
Vaimo kietoi kätensä miehensä ympärille ja pyysi tätä rauhoittumaan. Vävy kääntyi ja painoi päänsä vaimonsa syliin. Hän alkoi itkeä.
"Minun pieni poikani…"
Vanhus kääntyi katsomaan kyläläisiä. Kaikki olivat painaneet päänsä. Sotilaat lähestyivät heidän takaansa kiväärit käsissään.
"Hajaantukaa! Menkää koteihinne!"
Ihmiset alkoivat liikkua kotejaan kohti. Vanhus tarttui tytärtään kädestä.
"Mennään."
Vävy nosti katseensa pyyhkien silmänsä.
"Minä en lähde mihinkään", hän sanoi.
Kersantti käveli vävyn luo. Hän katsoi roviota ja uudestaan vävyä.
"Alkakaas kalppia. Me emme halua mitään hankaluuksia", kersantti sanoi.
"Minä valvon poikani rovion loppuun asti."
Kersantti katsoi miestä silmiin, ja vilkaisi sitten vanhusta.
"Hyvä on", hän sanoi.
Rovio paloi loppuun tunnissa. Tulen sammuttua tuli pimeä ja sotilaat saattoivat pojan vanhemmat ja vanhuksen koteihinsa.

Seuraavana aamuna vanhus istui varjossa talonsa edustalla. Naapurin eukko tuli punatukkaisen tyttärensä kanssa kantaen vesiämpäreitä. Eukko komensi tytön sisälle ja käveli itse vanhuksen luo. He tervehtivät toisiaan kohteliaasti.
"Kaivolla oli sotilaita", eukko sanoi.
"Niinhän siellä yleensä."
"Kuulin kun ne puhuivat. Sanoivat, että kranaatin heittänyt sissi oli saatu kiinni."
Vanhus jäykistyi.
"Se oli joku naapurikylän pojista. Haavoittunut sotilas oli nähnyt sen", eukko sanoi.
Vanhus nousi seisomaan. "Menen vänrikin juttusille."
"Ne ampuivat senkin pojan. Ampuivat sen koko perheen."
Vanhus toivotti eukolle hyvää päivänjatkoa ja lähti sotilaiden leirille.

Vänrikki tuli teltasta ulos vanhusta vastaan.
"Mitä vaarilla on asiaa?"
"Minun tyttärenpoikani ei heittänyt sitä kranaattia."
"Niinhän se taisi mennä."
Vanhus katsoi vänrikkiä syvälle silmiin.
"Mitä tahdot?" vänrikki kysyi.
"Vähintäänkin anteeksipyyntöä."
"Mistä hyvästä? Sissi siitä olisi kuitenkin tullut," vänrikki sanoi.
Vanhus ei ollut uskoa korviaan. Hän kääntyi lähteäkseen.
"Jättäkää meidät rauhaan ettei satu enempää ikävyyksiä", hän sanoi olkansa yli.
Vänrikki tarttui vanhusta kädestä ja veti lähelleen.
"Uhkailetko sinä minua?"
"En. Minä olen rauhan mies, mutta kaikki kyläläiset eivät."
Vänrikki päästi otteensa ja tuuppasi vanhuksen kauemmaksi.
"Mene helvettiin siitä", vänrikki sanoi.

Kerrottuaan asian vävylleen, vanhus katui sitä välittömästi. Vävy alkoi kiroilla ja potkia seiniä.
"Ne saa-ta-nan siat!" hän huusi potkujensa tahtiin.
Vanhus astui lähemmäksi ja tarttui vävyään kädestä.
"Rauhoitu. Pyysin heitä antamaan meidän olla."
Vävy katsoi appeaan epäuskoisena ja riuhtaisi kätensä vapaaksi.
"Ihanko pyysit? Auttoiko armon pyytäminen poikaani?"
"En pyytänyt armoa. Sanoin, että jättäisivät meidät rauhaan ettei tulisi enempää ikävyyksiä."
Vävy tuijotti vanhusta hetken ja lähti sitten ulos päätään puistellen ja sadatellen.

Kului muutama päivä. Sotilaat olivat entistä enemmän osoittelemassa kyläläisiä aseilla, mutta yhteenotoilta vältyttiin. Suurin osa vedestä ja ruoasta meni sotilaille, mutta kyläläiset vain kiristivät vyötä. Ei sota ikuisesti kestäisi. Kuului huhuja, että pääkaupungissa oltiin jo solmimassa rauhaa. Joku vitsaili, että sodan viimeiseksi uhriksi jäisi lihavan Sebastianin vyötärö. Radiosta kyllä kuuli toisenlaisia uutisia, mutta oli parempi ajatella, että omassa kylässä sentään suurin osa oli elossa.
Vanhus oli matkalla kaivolle, kun kuuli pellolta tytön huutoa. Kolme sotilasta seisoi katselemassa kun neljäs löi ja repi vaatteita maassa makaavalta tytöltä. Vanhus kiirehti askeliaan.
"Hei! Jättäkää tyttö rauhaan!"
Sotilaat kääntyivät katsomaan lähestyvää vanhusta. Tyttöä pahoinpidellyt mies nousi seisomaan.
"Älä puutu tähän", yksi sotilaista sanoi. Vanhus meni tytön luo ja auttoi tämän pystyyn. Punatukkaisen tytön mekko oli revitty melkein kokonaan irti ja kasvot olivat ruhjottu.
"Eikö teillä ole mitään häpyä!" vanhus tiuskaisi.
Tyttöä hakannut kersantti tarttui vanhusta paidasta.
"Painu helvettiin kääkkä taikka minä tapan", kersantti sanoi.
"Eikö täällä ole jo kärsimystä riittämiin? Pitääkö teidän nuoria tyttöjäkin kiusata?"
Kersantti löi vanhusta nyrkillä vatsaan. Vanhus taittui kaksinkerroin, ja kaatui kun häntä potkaistiin sääreen. Tyttö pyysi itkien lopettamaan. Kersantti löi tyttöä käskien tämän olla hiljaa.
Vanhus yritti nousta. Kersantti potkaisi hänet uudestaan maahan. Vanhus yski verta ja nousi käsiensä varaan.
"Voitte lyödä maahan, mutta henkeä ette voi tappaa", hän sanoi.
Kersantti antoi vanhuksen nousta ja otti kiväärin yhdeltä sotilaista.
"Sitkeä paskiainen. Kyllä sinulta henki saadaan", kersantti sanoi.
Hän viritti kiväärin. Kauempaa kuului huutoa. Kersantti kääntyi katsomaan, ja näki kolmen miehen juoksevan kohti.
"Pysähtykää siihen paikkaan!" hän huusi.
Miehet jatkoivat juoksua. Vanhus huomasi vävynsä joukon ensimmäisenä. Kersantti nosti kiväärinsä kohti lähestyviä miehiä. Vanhus löi asetta ja luoti tussahti peltoon. Kersantti huitaisi kiväärinperällä vanhusta ohimoon. Vanhus kaatui maahan.
"Antakaa ukon olla!" vävy huusi. Kersantti viritti uudelleen kiväärinsä, mutta hänet keskeytettiin.
"Kersantti! Laskekaa se ase!" vänrikki huusi. "Ja te siellä, pysähtykää!"
Kaikki kääntyivät katsomaan tielle pellon reunassa. Vänrikki lähestyi puolijuoksua.
"Miksi ette ole leirissä, kersantti?"
"Me halusimme vähän huvitella -"
"Emme ole täällä huvittelemassa. Palatkaa heti leiriin."
Vävy ja kaksi miestä tulivat vanhuksen luo ja auttoivat tämän pystyyn. Vanhuksen korvasta valui verta. Vänrikki kääntyi katsomaan kyläläisiä.
"Kiitos", vanhus sanoi.
"Häipykää silmistäni!" vänrikki tuhahti.
Vävy alkoi sanoa jotain, mutta vanhus laittoi kätensä hänen olkapäälleen. Hän katsoi appeaan silmiin ja oli hiljaa.
Vanhus autettiin kotiinsa, jonne hänen tyttärensä tuli häntä hoitamaan. Pari tuntia myöhemmin pahoinpidelty tyttö tuli äitinsä kanssa katsomaan kuinka vanhus voi. Vanhus kysyi tytön vointia. Ruhjeita kasvoissa lukuun ottamatta tyttö oli kunnossa.
Illalla vanhus pyysi nähdä vävyään, mutta tytär kertoi tämän olevan kokouksessa kylän miesten kanssa. Tyttärensä estelyistä huolimatta vanhus nousi ja lähti tapaamaan vävyään.
Ulkona oli pimeää, ja tihkusade peitti kaiken äänen. Vanhus nilkutti vävynsä talolle, mutta kukaan ei ollut kotona. Hän jäi eteiseen odottamaan.

Kului tunti ennen kuin vävy palasi. Hän hiipi kylän halki ja varoi narisuttamasta ovea tullessaan kotiin. Vanhus raapaisi tulitikun säikyttäen vävynsä pahanpäiväisesti, ja sytytti sillä kynttilän.
"Jumalauta, säikyttelet ihmisiä!" vävy sanoi.
Vanhus katsoi tarkkaan vävyään. Jalat olivat kuraiset ja kädet naarmuilla.
"Mitä olet mennyt tekemään?" vanhus kysyi.
"Annettiin niille opetus."
"Ette kai te tappaneet ketään?"
"Hakattiin se kersantinpaskiainen."
Vanhus nousi seisomaan ja tökkäsi sormellaan vävynsä rintaa.
"Oletko sinä ihan tyhmä?? Mitä luulet sotilaiden nyt tekevän?"
Vävy tuijotti vanhusta silmiin.
"Ne kostavat tämän meille kaikille!" vanhus sanoi.
"Itse aloittivat puolustuskyvyttömien hakkaamisen!" vävy sanoi ja marssi makuukamariin paiskaten oven perässään.
Vanhus katseli ovea tyhjin silmin. Toivottomuuden itku kuristi hänen kurkkuaan.

Sotilaat herättivät koko kylän ampumalla laukauksia ja potkimalla ovia. Kaikki kyläläiset kerättiin aukiolle kylän keskelle. Sotilaat seisoivat joukon ympärillä kiväärin valmiina. Vänrikki käveli aukion keskustaan ja otti pistoolin esiin.
"Tuntemattomat miehet hyökkäsivät viime yönä nukkuvan kersanttini kimppuun." Hän katsoi väkijoukkoa.
"Tiedän, että miehet olivat tästä kylästä. Sinä!" vänrikki sanoi osoittaen vanhusta. "Sinä tunnet kyläläiset. Kerro miesten nimet."
"Jätetään asia sikseen. Mies itse kerjäsi sitä käytöksellään", vanhus sanoi.
Vänrikki käveli aivan vanhuksen eteen ja työnsi pistoolin tämän leuan alle.
"Älä kerro minulle mitä tehdä. Kerro nimet!"
Vanhus katsoi rauhallisena vänrikkiin ja sitten väkijoukkoon. Hän korotti äänensä:
"Jokainen ottakoon vastuun teoistaan. Syylliset astukoot esiin -"
"Hiljaa!" vänrikki keskeytti. Hän kääntyi sotilaisiin päin.
"Ampukaa jokainen joka yrittää puhua tai liikkua!"
Hän käänsi katseensa takaisin vanhukseen ja koputti pistoolin piipulla vanhuksen otsaa.
"Alan kyllästyä sinun pyhimystelyysi. Kerrot syyllisten nimet tai tapan teidät kaikki."
Vanhus etsi vävynsä katseellaan ja katsoi sitten tyttöä vieressään. Tytön silmä oli turvonnut umpeen ja poski oli yhtä mustelmaa. Tyttö vapisi. Vanhus kääntyi takaisin vävyynsä päin ja nyökkäsi.
"Muista en tiedä mutta tuo mies oli mukana", vanhus sanoi.
Vänrikki käveli vävyn eteen. Vävy tuijotti sotilasta silmät leiskuen. Hänen vaimonsa puristi häntä kädestä ja katsoi vihaisesti isäänsä.
Vänrikki tarrasi vävyä rinnuksista ja veti hänet irti väkijoukosta. Vaimo alkoi nyyhkyttää hillitsemättömästi. Vänrikki kiskoi myös vanhuksen keskemmälle, vävynsä viereen. Hän otti puukon vyöltään ja heitti sen vävyn jalkoihin.
"Tapa ukko", vänrikki sanoi.
Vävy toljotti puukkoa maassa. Vänrikki nosti pistoolinsa osoittamaan hänen vaimoaan.
"Tapa ukko tai tapan akkasi."
Vävy nosti puukon. Hän ihmetteli miten raskaalta se tuntui.
"Vieläkö on hauskaa hakata puolustuskyvyttömiä", vänrikki sanoi.
Vävy ei uskonut korviaan. Hän kääntyi irvistäen vänrikkiin päin, mutta vanhus keskeytti hänen aikeensa tarttumalla kädestä. Vanhus avasi paitansa paljastaen rintansa.
"Jos me kuolemme, muut jäävät henkiin", vanhus sanoi suunnaten sanansa pikemminkin vänrikille kuin vävylleen. "Lyö siihen jos tappaminen siitä loppuisi!"
Vävy oli hetken hiljaa ja tiputti puukon.
"Riittää", hän sanoi.
Pistooli jyrähti ja vävy kaatui maahan.
Laukaus kaikui kauan, ja hetken oli hiljaista. Vaimo alkoi huutaa ja ryntäsi kuollutta miestään kohti. Vänrikki nosti pistoolin ja ampui vaimoa rintaan. Kyläläiset liikkuivat hermostuneesti paikoillaan. Vanhus polvistui tyttärensä viereen ja sulki taivaaseen katsovat silmät.
"Herra, anna heille anteeksi sillä he eivät tiedä mitä he tekevät", vanhus kuiskasi.
Vänrikki potkaisi vanhuksen kumoon. Joku kyläläisistä liikahti heitä kohti. Vänrikki ampui miestä kahdesti mahaan. Väkijoukko alkoi liikkua. Jostain kuului itkua. Naiset yrittivät viedä lapsiaan turvaan, mutta vänrikki alkoi ampua heitä kohti. Luoti löi pikkupojan maahan. Miehet alkoivat huutaa.
"Ne karkaavat! Ampukaa ne!" vänrikki huusi. Sotilaat katsoivat toisiinsa.
Vänrikki kääntyi puoliksi sotilaisiin päin ja osoitti väkijoukkoa pistoolilla.
"Pitääkö se jumalauta tavata! Tulta!"
Vänrikki alkoi ampua väkijoukkoon tähtäämättä. Yksi sotilas laukaisi kiväärinsä. Eukko kaatui kuolleena maahan. Punahiuksinen tyttö alkoi kirkua. Toinen sotilas laukaisi kiväärinsä. Vänrikki ampui kirkuvaa tyttöä leukaan. Sotilaat alkoivat ampua. Vanhus makasi selällään ja kyläläiset kuolivat hänen ympärillään.
Mikä tuntui iäisyydeltä kesti alle minuutin. Kaikki kyläläiset vanhusta lukuun ottamatta makasivat kuolleena maassa. Vänrikki naurahteli hermostuneesti. Hän käveli vanhuksen eteen ja osoitti tätä pistoolilla. Ase oli tyhjä, mutta vänrikki yritti painaa liipaisinta monta kertaa ennen kuin ymmärsi. Hän pudotti pistoolin ja kyyneleet kimmelsivät hänen silmissään.
"Helvetin helvetti", vänrikki sanoi ja lähti pois sotilaat kannoillaan.

Vanhus makasi maassa kauan ja itki. Kun hän lopulta nousi, hän alkoi raahata ruumiita vävynsä taloon. Viimeiseksi hän vei vävynsä ja tyttärensä, ja alkoi kasata risuja ja puita seiniä vasten. Tarpeeksi kerättyään hän sytytti tulen ja laahusti ulos. Talosta alkoi tupruta savua ja liekit nielivät ahnaasti sen seiniä. Tuota pikaa koko talo oli tulessa ja savu levisi kylään. Vanhus istui maahan ja katseli tulta.
Savusta tuli esiin hahmoja. Kaikki kuusikymmentä kävelivät käsikkäin talosta ulos ja katosivat metsään. Viimeisenä jonossa vanhus näki tyttärensä ja tämän aviomiehen. Ennen katoamistaan metsään pariskunta kääntyi ympäri ja heilutti vanhukselle. Vanhus heilutti takaisin.
"Näkemiin!"