Hanna Hauru
Oulu


Tilaa uudelle kesälle


Ei kukaan tiennyt hänen kirstustaan. Tai siitä, mitä se sisällään oli talven säilyttänyt: eri mittaisia keppejä, jotka hän oli kuorinut.

Heti aamupalan jälkeen hän, ensimmäisenä kesälomapäivänä, kipusi kuolleen, tyhjentyneen, navetan ylisille ja kaivoi heinistä puisen kirstun. Raaputti hetken kynnellään lakkaa sen kannesta ja aloitti sitten lyhimmästä kepistä: haisteli edellisen kesän tuoksuja, äkäisten muurahaisten virtsan makeaa tuoksua. Nuolaisi. Pisin keppi oli kostea loppukesän sateista. Siinä tuoksui vihreän jättävät lehdet ja muuttolintujen siipien kesäpöly, jonka ne varistelevat ennen lähtöään.

Yksi kepeistä on muita paksumpi. Se tuoksuu pojalle, joka vei tytön metsän reunaan, katkaisi oksan ja hieroi sitä hikisissä kämmenissään. Sitoi sitten tytön hiuksiin keltaisella nauhalla ja suuteli niskaan. Tyttö nauraa nyt ääneen samalla tavalla kuin silloinkin, vaikka keppi oli tukistanut hiuksissa koko päivän, niin että illalla päänahkaa oli aristanut, kun äiti oli harjannut hiukset takuista.

Kenellekään hän ei kirstuaan aio näyttää, koska kuka tahansa pelästyisi pojan tuoksua. Paheksuisi ja sylkisi.

Tyttö puhdistaa kepit järvenrannan hiekkamuruista ja nuuhkii ne vielä kerran läpi - jokaisessa on myös tytön tuoksu, koska hän on niitä sisällään pitänyt.

Hän ottaa kepit ja vie ne rantaan. Laittaa ne sievästi yksitellen laineille kiikkumaan.

Mummo katsoo ikkunasta ja aavistaa. Ei rangaistukseksi kata tytölle keittolautasta.