|
Hanna Hauru
Oulu
Hanna Hauru ( viralliselta sukunimeltä Kaikkonen) on kotoisin Oulusta ja 23-vuotias. Hauru on perin kyllästynyt kustantajien kieltäviin vastauksiin - siitä syystä haaveissa on omakustanne. Hauru työskentelee toimittajana Pohjois-Suomalaisessa lehdessä. Hänen tekstejään voi lukea myös Voima-lehdestä, sekä keväämmällä Kaltiosta.
Eivätkä he koskaan hymyilleet toisen tekemisille
Syli kukkia täysi, eikä sitten muuta. Juoksi paljasjaloin havunneulasilla, mutta ei itkenyt veriviiruja
jalkapohjissaan. Inhoten nyppi kusevia muurahaisia kintuistaan.
Juoksi aukinaiseen leikkimökkiin keskellä metsää. Äidin oli kiertoteillään onnistunut eksyttämään -
pakeni niin tosissaan lehdetöntä koivunoksaa. Äiti ei ymmärtänyt tyttärensä alastonta hyväilyä ja
päätti näyttää huoranpalkan. Tyttö halusi muuttua vartalonsa kaltaiseksi. Äiti veritahroja kauhisteli.
Tyttö vaihtoi homeisen veden vaasissa kaivosta juuri nostettuun. Kukkia riitti kuistille ja lattialle,
terälehtiä varpaiden väliin litistettäviksi.
Löytyi, mummolta varastetut, ruosteiset keritsimet. Niillä sai hiustupsut tipahtelemaan lattialle. Ei
tiennyt, kuinka rumaksi itsensä teki. Ei välittänyt.
Alkoi punoa ja vatvoa hiustupoistaan jotakin yhtenäistä. Nuoli välillä, vauvan lailla, varpaitaan ja
jatkoi taas punontaa.
Illalla ihasteli itse-tekemäänsä köyttä. Ruuvaili aikansa kattoon ripustuskoukkua. Asettui
terälehdille. Kiemurteli jo pian. Kiinnitti limaisimman terälehden rintaansa ja ripusti itsensä.
Äiti löysi. Pesi kukkavedellä ja heitti suvunhäpäisseen kaivoon.
|