Teemu Juutilainen
Pori

opiskelee teknistä alaa, lähtöisin Itä-Suomesta. Syntynyt keväällä 1980, harrastanut kirjoittamista vajaan vuoden.

Kaunt Daun


Aamuisin ennen kahdeksaa
hissillä sen kuusi kerrosta
siihen suuntaan
kun ovet näyttävät karkaavan ylös korkealle
ja valkoiset numerot suorittavat lähtölaskennan
Koiran kusi
Kölnin vesi
äitelä tuoksu:
se vanha rouva kolmosesta
sen Pour Fèmme Pariisista
Sikari
ja eilinen mallasviski
Siivooja läikyttänyt ämpäristään
emäskuplia lattialle
Te olette kaikki läsnä
rakkaat naapurini
vaikka metallilätkässä lukee:
3 henkeä tai 240 kg.


Sitä samaa


Arki kaupungissa on viivakoodia,
päivät binäärilukusarjaa.
Jostain on löydettävä se vaakaviiva
joka rikkoo vertikaalisen harmonian,
tai kakkonen
tai kalju kekkonen
joka pistää esiin
jatkuvasta ykkösten
ja nollien tulvasta.
Virta ikkunan alla
vie aamulla ajelehtivaa
kaarnaista virkamiesjoukkoa
Toimistoille,
reppuselkäinen kloonilasten joukko
valuu Koululle imien käsin kääräistyä sätkää
viisitoistavuotiaan uhmalla.
Tuuli kääntyy iltapäivällä
kuljettaen saman joukon
torin laidalle, ei vastavirtaan kuitenkaan
sillä ainoa keino liikkua
on virran mukana,
ostaa kioskilta hampurilainen
ja siirtyä ostosparatiisiin
häiriköimään virkamiehien ja heidän naistensa
hanhenmaksan hankintaa.


Naakat


Joskus syksyllä
ennen lehtisadetta
tuhat naakkaa
kiljuu yhteen ääneen
yhdessä puussa.
se on pelottavaa.

Tänään keskipäivällä
lehtisateen aattona
tuhat naakkaa
ovat kaikki hiljaa
yhdessä puussa
se on halvaannuttavaa.


Punaista


Kenkieni alla rahisevat lehdet
kutsuvat talvivaatteita ullakolta
Lehdet kertovat;
Valo, lämpö jo menneet.

Keltaiset ja hauraat lehdet
Kuivuneet ja pudonneet
Linnuille kertovat;
Aika lentää.
Keltaiset ja jäätyneet lehdet
Mädänneet ja maatuneet
Minulle kertovat;
On seuraava erä punainen
Ja lumi lähellä.


Enkeli ja hevonen

Paradoksi ja mahdoton tehtävä on kesyttää villihevosta, vapaata ja kaunista, niin kuin on myös opettaa enkeli istumaan orrella. Villihevoselta on otettava kaikki luonto pois mikäli mielii sen kesyttää, eikä se silloin ole enää villihevonen, vain varjo siitä, pelkkä juhta. Rikos on satuloida se; villihevosella voi koittaa ratsastaa mutta ilman satulaa, vailla kuolaimia. Satuloitua villihevosta ei ole olemassa. Eikä sitä pidä viedä pois preerialta, sillä kengittä se satuttaisi kavionsa siellä, mistä itseään kaikkein viisaimmaksi kutsuva on maan peittänyt, ja rampautuisi iäksi.

Enkelillä on siivet lentääkseen. Ne on nypittävä pois, leikattava, katkottava istuttaakseen enkelin orrelle. Ja onko siivetöntä enkeliä olemassakaan? Enkelin kuuluu lentää. Sitä voi kutsua, mutta silti se tulee luokse vain omasta tahdosta.

Kiduttavaa on katsoa ontuvaa ja harmaasilmäistä hevosta, joka tuskin muistaa enää tuulta harjassaan. Kultaiset auringonlaskut preerialla ovat vaihtuneet tallin seinään. Raastavaa on nähdä enkelin häkissään orrella istuen leikattujen siipiensä tynkiä heiluttavan, koetellen, josko uudet olisivat kasvaneet kantaakseen sitä taas. Tuskallista on päivästä toiseen nähdä vapauden ja kauneuden kärsivän.

Suurta iloa tuo nähdä villin hevosen laukkaavan poikki laajojen ruohokenttien. Kovin on kaunis enkeli untuvaisten siipien kantamana, tuo hymyn tai kuiskauksen joskus, kun olet sitä kutsunut mutta juuri unohtanut niin tehneesi. Juuri tuolloin on enkelillä tapana näyttäytyä. Juuri niin on enkelin tuoma kauneus ja lämpö kaivatuinta. Ja joskus voi se kultaisten tuulien kantamana ratsastaa luoksesi villillä kiiltäväkylkisellä hevosella, antaa silittää valjastamatonta vapautta hengittävää turpaa ja istahtaa hetken olkapäälläsi.