Tarja Longi
Oulu


"22-vuotias kirjallisten alojen opiskelija, aukean maan kasvatti pohjoiselta Pohjanmaalta."





Lantatunkion takana kasvaa sademetsä
(Henri on leijona)
Heinäpaalivarastossa kielletyn autiomaan hurjapäät
rotkon reunalta toiselle juuri ja juuri ylettävät
vaikka piikkinen pöly hioutuu jokaiseen paljaaseen huokoseen,
seikkailu on seikkailtava
ja paljastumisen vaara on menettää jälkiruokansa.

(Henri on leijona mutta seeprat on sen kavereita)

Kerran isä pakotti minutkin pesemään noettua seinää,
isillä on aina muka todisteita
mutta yhäkin olen sitä mieltä,
että rehtorien lapsenlapset pääsevät helpommalla.

(Henri ei suostuisi karjumaan enää)

Se nuoli, jonka Markus jousipyssyllä ampui kohti pihlajaa,
muuttui kai sekin osaksi ikivanhaa puuta
mutta se toinen;
se lensi latvuksen ohi taivaalle
eikä se vieläkään laskeudu



* * *



Pääskynpesistä tehty pääskynpesäkeittoa,
tilalle räystään alle uhkarohkeat hottiset tulleet:
Niille ei saa huutaa!
kun ampiaiset pelästyy ja omenapuihin ihan on vasta puhjenneet kukat
ja kaikkia pölyttäjiä tarvitaan

Halkovajan takana hylätyn auton takapenkillä
nopeimmin kuivuu sadeveteen kastellut vaatteet
kun edessä matkustetaan
joulupukin luokse tai halki unien versumin

ja yksi kastelee globeliat homeeseen,
toinen pyörällä surauttaa omenapuutaimikkoon
lakanalabyrintissa esittää varjoteatteria, lällättää
kolmatta karjuttava tulemaan kotiin naapurin perunamaalta,
vaikka se yritti vain ajaa perhosia takaisin oman aidan oikealle puolen

Mutta sen oppii, että
lautakasalta kun putoaa, menee nilkat rikki
ja että millainen huuto syntyy, kun kukkapenkkiin tallaa
ettei yleisliima kovinkaan herkullista jälkiruuaksi
ja jos katolta alas tippuu,
kallo menee halki.



* * *



Takan  himmeä  tuli  on  sellainen  ilta,   joita   toivoi    tulevan
useampiakin,   pakkanen  ja  kiire  karanneet  hormia   myöten
näkymättömäksi sumuksi taivaalle, muut nukkuneet muualle ja
jäljellä vain me kaksi.
Laulan,  isän  sormet  juoksevat  haitarin  näppäimillä,  opetan
hänelle melodiaa,  jota hän ei vielä tunne.  Haluan uskoa,  että
tähän voi palata toistekin, että silloinkin jalat on nostettava ylös
kylmästä lattiasta ja että paidan selkämys takertuu tiilen ihoon,
että   taas   saisin   haistaa   kytevää   hiljaisuutta    ja   nähdä
hymyilevien nuottien tanssin käsivarsista otsan ryppyyn.



* * *



Lahden yli kirkontornista puhaltaa raaka tuuli,
se kieputtaa mukanaan vaaleanvihreää kevättä
eikä laaja maisema koskaan kasva niin umpinaiseksi, että puiden seinämä ehtisi
viimansuojaksi kivuta.

Tuulella on ollut polkunsa ja valtatiensä
jo silloin, kun merenpohja kannatteli yllään vesien taakkaa
se on kiertänyt Intian viidakossa,
levännyt egyptiläisen prinsessan otsalla,
keinuttanut kiikuissa näkymättömiä lapsia

Kurkiauran jäljessä kiirii hiljaisuus, harmaa taivas asettaa vetiset värit viljapellon
sänkeen

kun tuuli puhaltaa jäähileisenä lahden yli