Sinikka Laitinen, Tampere



Runojani on julkaistu Lahden Runomaraton Vapaus nyt- antologiassa. v. 2001


Vaihtovirran suunta muuttuu



Valot himmenevät, kadut ojentuvat kohti kuuta
kunnes talot nukahtavat. Valvon.
Etsin vastasyntyneen
katseen ja poislähtevät vesisilmäiset vanhukset.

Otan valokuvan kaikesta,
unohtamisella ja rakkaudella
ei ole absoluuttista alkua, ei loppua.

Kahvin tuoksu,
viipaleiksi leikattu tiikerikakku.

Avain kiertää seinäkellolle
lisäaikaa, syöpä leikattiin toistaiseksi.

Omenasato on korjattu
viini käy.

Miten sinä minua silloin rakastat,
kun olen estoinen, kiinteä ja nännit porautuvat
pitsitopin läpi.

Miten sinä minua silloin rakastat,
kun synnytän, babyblues asuu meillä ja rinnat
suihkuavat maitoa rakastellessa,

kun esikoinen kantaa tyynyn parivuoteeseen
ja kastelee patjat märiksi.

Miten sinä rakastat,
kun painovoima, aika vetää suuntiinsa,
ja alastomuus toimii ehkäisykeinona.

Sairaalan ikkunoihin on teipattu heijastinsuojat.
Päivä pisaroi. Puristan lihaksen etusormen
ja peukalon väliin. Tuikkaan piikin nahkani läpi.
Tunnen kipua asteikolla nollasta kymmeneen.
En soita hälytyskelloa.
Leikkaussalissa minulle annetaan hälläväliä-
lääkettä. Muistikatkos. Kattolamppu peilaa.
Suonenpuristimet, pitkät hoikat sotilaat seisovat
vartiossa. Neljä kättä veistää lihamassaa. Korvissa
soi: Mun on jano lähteesi vettä, mun on jano kukkasi
mettä.

Viileä aamu. Ahdistuneen käytävän valkosolut
hosuvat edestakaisin. Nielaisuliikkein hissi
nytkähtää, pysähtyy. Loputon liike liukuovissa.
Sairas ilma puhaltuu talon keuhkoista, yskäisee
minut ulos.