|
Miika Etula
Helsinki
Graafinen suunnittelija Helsingistä, joka kirjoittelee omaksi huvikseen
ja terapiakseen. Pelkää tavallista elämää ja tyhjiä sanoja.
miika.etula@kolumbus.fi
www.kolumbus.fi/miika.etula/poema
kosminen arkipäivä
ota tuulesta tukea
katso maankuoren kaarta
viillä ajatukset halki
juo ytimestä neste
kierrä kehästä ulos
katso selkäsi taakse
avaa kämmenen syli
näe silmien sisään
hae soihtu ja tuli
anna askeleen kantaa
luo uudesta unesta
huomisen alku
¤
lähiö
lähiön pienoismaailma
mustavalkoinen legokaupunki
leviää kuin ihottuma ympäristöönsä
apteekit ja alkot ripoteltu
pitkin viivottimella vedettyjä katuja
kuin anteeksipyydellen perustettu
muutama kukkakauppa
leikkikentän lapset keräävät vuosia
vaihtavat pikkuautot kaljapulloihin
hieman myöhemmin jatkavat
keskeenjääneitä kotileikkejä vuokrakaksiossa
sukupolvi kaatuu toisensa niskaan
taistelee katujen herruudesta valomerkin jälkeen
kunnes kukaan ei muista seudun nimeä
lapset muuttavat pois
betoni jää
¤
hiawatha
poika keinuu kielekkeellä
puristaa naruja sivuillaan
eteen liukuessa
maa avautuu kuin kita
nielun päässä hiekkameri
tyttö maistaa pölyn
tekee kaulakorua sirpaleista
näkee saviruukun pinnassa
hämähäkinseittikuvion
hiusmurtumat
jotka syntyvät vasta iskun jälkeen
kuuma tuuli nousee pitkin seinämää
kannattelee korppikotkia
ne etsivät väsyneitä matkaajia
elämästä jälkeen jääneitä
kun poika sulkee silmät
häntäkin kannattelee tuuli
kieleke pienenee pisteeksi
samoin tyttö
hänen siipensä kantavat
vievät pitkin joen uomaa
poika seuraa maan mosaiikkia
hämähäkinseittikuviota
¤
tupakansavu keinuu kohti kattoa
siniharmaa meduusa
kunnes löytää samettiverhot
joiden laskoksiin voi nukahtaa
asiakkaat puhuvat toistensa ohi
lasittunein silmin
tuopit täyttyvät ja tyhjenevät
sykleissä kuin vuodenajat
kelloa ei katsota
digitaalinäytöllä vilistävät numerot
ovat merkityksettömiä
viisarit eivät kerro mitään uutta
paksujen ikkunalasien ulkopuolella
kinokset jäätyvät nurkkiin
taivas itkee toisille neuloja
toisille enkeleitä
¤
lumen alla
lumen alla
kivien välissä
nukun käärmeen unta
jossakin muualla
kaamos halaa jäätynyttä metsää
pakkanen kovettaa hangen pinnan
tiiviiksi katoksi
lumen alla
kaukana sinisestä maailmasta
uneksin niitystä
lämpimistä kivistä
kiiltäväselkäisestä naaraasta
kerällä tovereiden kanssa
hännät nipussa
kulmahampaat piilossa
tikarit viitan alla
odotan vuodenajan kääntymistä
valkoisen vankilan sulamista
¤
sitäkö on sisu
ettei tahdo mennä nukkumaan
lukee silmät sirillään
tekee mitä vaan
mistä ei mielenkiinto häivy
sitäkö on kuolemanpelko
että tahtoo jättää merkkinsä
olla kuin boltanski
joka tuskin kuolee toista kertaa
sitäkö on itsetuho
että tarkkailee itseään
vapaana vastuusta
elää objektiivisesti
nauraa virheilleen
sitäkö on empatia
että muistelee
itseä vanhemman lapsuutta
suree ydinvoimalan pitkää varjoa
vaikka ruoho kasvaa halkeamista
¤
öljylautat seilaavat merta
sivistyksen käyntikortit
tuovat viestin hallitsevasta lajista
ylistävät pienen pallon kuningasta
rannoille kasaantuvat lokit ja kalat
lajisodan häviäjät
todistavat darwinin teoriaa
heikkojen sortumisesta elontiellä
eivätkä linnut ymmärrä nauttia
kiiltävän mustasta meikistä
vaan kuolevat sulat sotkussa
häpeällisesti nokkiaan aukoen
¤
perintö
jokainen kuollut mies
vastaa jokaista kuollutta naista
madoille kaikki ovat saman arvoisia
mullan alla ei ole rasismia
kolmessa kuukaudessa
sinäkin muutut orgaaniseksi massaksi
meistä jää jäljelle muutama tekonivel
silikoni säilyy aikansa
leikkikaluja myyrille
|
