Lia Laine
Helsinki

on 19-vuotias ja toimii tällä hetkellä Englannissa, Hampshiressa au-pairina. Ensi syksynä hän on menossa Helsingin yliopistoon lukemaan tähtitiedettä.

Runoja


VÄRITÖN YÖ

Näkyjen näkijä taivasta vasten.
Kädet nuoret
otsaani koskettakaa
lailla viattomien lasten.
Totuus on järjetön maa,
valhe vain haipuvat kuoret.

Kun kuljen tähdenlentoa pitkin,
pilvien myötä
unen kangastus unohtuu.
En muista, milloin itkin.
Olen kylmä kuin kuu,
täynnä tyhjyyden pimeää yötä.



KUU

Mikä vaivaa
purjeita tuulen?
Minä kuulen,
kuinka joku vieras
kuuta kaivaa.

Mitä kuusta,
sen pinnan alta,
petojen kalvamalta,
enää löytyä voi?
En tiedä muusta,

mutta kuun kalliolla,
synkkenevällä,
on vieraalla tällä
aavistus hengestäni.
On minun autuas olla.



MERI

Meri on meille suuri
huntu, auki revitty maa.
Vajoat aaltojen alle,
yhä korkeammalle
sirpale taivasta jaloissasi.

Niin kuin välkkyvä lasi
veden kuvastin halkeaa.
Sininen, raikas veri,
yhtä, sinä ja meri,
välissä tyhjyyden muuri.



TÄHTISADE

Hymysi hellä
ainoastaan
kuuluu satuun.
Tiedätkö kellä
on avain luoksesi päästä?

Ei kellään, tuuli vastaa.
Vain tähdet putoavat katuun.



PUIDEN ALLA

Ei minusta
paljoa jäljelle jää.
Pian puut
peittävät raadellut luut
eikä taivas musta
ruumistani nää.

Ei kiistä
oikeuttani kukaan,
pois ajelehdin.
Ja jos ehdin
jonkun niistä
otan mukaan.



KOTKA

Jos olisit kotka,
kantaisitko siivetöntä?
Sillä niiden, jotka
eivät kuuta maistaa saa
on pyydettävä Nimetöntä
siivet antamaan.

Jos minut kantaisit
sylissäsi tulen loimuun,
rakkautesi antaisit
sille, joka osaa rakastaa.
Lennä! Pilven poimuun
sun sulkas katoaa!