|
Essi Henriksson,
Helsinki
Essi Henriksson, Helsingin neliökaupungista.
Luvut, jotka määrittelevät minut tietämättä minusta mitään:
020481, 00510, 650, 09, kaksi.
Kiellettyjen sanojen lista:
hukkakoira, kuumepyykkilauta ja kävelevä
kalenteri: menettää auringon heittämä
vaivainen varjo
ja yö johon se sisältyy
tämä salatieto
piirretään kieleni kiinnikkeestä
aina isovarpaaseeni asti,
siihen lohkeavakyntiseen, tossun sisälmykseen
hengitys mahtuu juuri ja juuri
rajaamaan ruumiin listat
***
Heitin omenankaran metikköön
työpaikkani, sellutehtaan, taakse
oli kiire bussiin ja maassa lojui muitakin sattumia
nyt sellutehtaan sumussa
kukkii valkea kuulas,
joka ei kelpaa lautalattiaksi, muistivihon sivuiksi tai edes tv-tasoksi
siinä se kasvattaa rintoja (jonkun syödä)
kerran näin sen oksalla västäräkin
tai sitten se oli poikani
kaltaistensa joukossa
***
- - - ja kietoi punaisen langan kolmatta kertaa sormensa ympärille
muistaakseen kolme syntymätöntä - siten myös kuolematonta poikaansa
kolme valuvikaista - siten myös uskollista miestä rinnoillansa
ja - voi! niiden länkisäärivaimot ja kolme kertaa kolme suhrattu (yli)
hetkeksi lanka pingottuu, villahahtuvat ja syyt voi erottaa toisistaan
kolme punoskerrosta muodostaa langan, punaisen letin, jota hän kietoo sormensa ympärille muistaakseen kolme sarastuksen äitiä, joiden kohtujen jälkeiset iltaisin samentavat taivaan vuodevaatteet
ja isät
umpisolmuun
hän sitoo langan
sillä kissa leikkii
ja se poukkoaa kissan käpälissä
kuin pieni muhkurainen sydän
|