Ari Kentta
Tampere

Kaksi runoa kokoelmasta Palotila


ÄITI KUOLI

Istun sohvalla tuijottaen seinää.
Äiti kompastui ja kuoli.
Siitä hän lähti, vierestä, noin vain.

Vielä eilen sanoin, etten ehdi - nyt
ei ole kiire minnekään.
Luulin olevani menossa, mutta
Sivuutin viimeisen mahdollisuuden
nähdä.

Äiti lähti ja repäisi mennessään
keuhkoistani ilman,
rinnastani voiman.

Jalat eivät kanna.
Korvissa soi ja suhisee,
ei ajatuksia.
On helppo olla.


HULLU MENI BAARIIN

Siellä se taas istuu.
Vaahtoa suupielessä,
       ja naama virneessä.

Siellä sen isäkin istui.
Muovisella jakkaralla,
       ja suu vierteessä.

Siellä sen velikin lahosi.
Tuoppi tyynynä,
       ja elämä vietteessä.

Sieltä isänsäkin vaappui myräkkään.
Tuuppasi auto tuiskussa,
       ja rotvalli raotti kalloa.
Virneestä luikerteli verinoro,
kuittaus lumeen.

Sieltä lähti myös velipoikansa,
samalta jakkaralta horjahteli.
Sitten köysi kaulassa venytteli,
       viinahissin ja virneen välissä.
Ja lopetti juomisensa.

Viimeinen heistä vielä istuu.
Otsanahka muovisella tabletilla,
       pää haaveista turvoksissa.
Vaahtoa takahampaiden takana,
sopertaa omiaan.