|
Kuka hullu kirjoittaa lapsille ja nuorille?
"Miksi kirjoitat lasten- ja nuortenkirjoja? Koska alat tehdä oikeaa kirjallisuutta?" Usein toistuvia kysymyksiä niin aikuisten kuin lasten suusta. Kysynpä takaisin: Miksi yhä 2000-luvulla lasten- ja nuortenkirjailija on b-luokan kynäilijä ja sananikkari, ei vakavasti otettava taiteilija? Lasten- ja nuortenkirjailija saa tottua aikuiskirjallisuutta tekeviä kollegojaan pienempiin apurahoihin, alempiin myyntituloihin ja minimaaliseen palstatilaan. Ja mikä pahinta, lasten- ja nuortenkirjallisuuden toisarvoisuus kielii suoraan lasten ja nuorten ja lapsuuden ja nuoruuden väheksymisestä. Viime vuosisata oli naisten vuosisata. Saimme ääni- ja ihmisoikeudet väheksytylle sukupuolelle. Olisiko vihdoin lasten ja nuorten vuoro? Haluaisimmeko ottaa täysiarvoisina ihmisinä nämä kooltaan vajavaiset ja mieleltään vielä kasvavat olennot? Olisiko hiljaisen vallankumouksen aika?
Tähän ainakin pyrin omalla kirjoittamisellani. Luova prosessini ei ole sen keveämpi, vaikka tulevalla lukijalla olisi vain puolet aikuisen painosta ja painoarvosta. Haluan tarjota nuorelle lukijalle intensiiviä lukuelämyksiä, sellaisia, joita itse sain lapsena. Tuolloin syvän muistijäljen jättäneitä teoksia olivat mm. Laura Sointeen Satukirja, jota luin seitsemänvuotiaana tukka pystyssä ja jonka loppuun päästyäni aloitin alusta uudelleen. Hieman isompana fiksoiduin Narniaan, piirsin leijonia ja urheita hiiriä, barbit muuttuivat kuninkaallisiksi lapsiksi ja kirjoitin omia satuja, joissa lapset tai eläimet olivat suuria sankareita. Lopulta Anna-Leena Härkösen Häräntappoase oli 16-vuotiaalle pöytälaatikko-kirjoittajalle se viimeinen tikki. Jos kahdeksantoistavuotias tyttö voi kirjoittaa näin hyvän kirjan, niin vielä minäkin. Kirjoittajamisen kutsumus ja pakko syntyi esikuvien synnyttämästä kiitollisuuden tunteesta ja tarpeesta jatkaa perinnettä.
Millainen sitten on hyvä lasten- tai nuortenkirja? Entä miten sellainen tehdään? Ensiksikään en katso hyvällä ikään perustuvia rajanvetoja kirjallisuuden lajityyppien välille. Mielestäni hyvä kirja puhuttelee ikään katsomatta, markkinointi- ja kohderyhmä-segmentoinnista piittaamatta. Ei voida erikseen määritellä, mitkä kriteerit tekevät lasten- tai nuortenkirjasta hyvän ja mitkä taas aikuisten kirjasta. Samat tekstin lainalaisuudet pätevät kaikkiin lajeihin. Imaistakseen (lapsi- tai aikuis)lukijan mukaansa, tekstin on rakennuttava toimivista peruspalikoista: henkilöhahmoista, tarinasta, juonesta ja kielestä. Lisäksi näiden on vielä loksahdettava kohdilleen.
Päähenkilö on, kuten tiedämme, hahmo, johon lukija ensisijaisesti samastuu. Uskottavasti rakennettu päähenkilö on perustellusti toimiva, moniulotteinen ja kehittyvä. Lapsipäähenkilön synnyttäminen onnistuu parhaiten, jos omaa hyvän tunnemuistin ja pystyy palamaan omiin lapsuusaistimuksiinsa kohtuuvaivattomasti. Vanhat päiväkirjat ja lapsuuden suosikkikirjat ja -musiikki ovat oiva väline palata ajassa taaksepäin ja tavoittaa tunnetasolla sisäistä lastaan. Toinen lähes välttämätön edellytys hyvän lapsihenkilön luomiseen on nykypikkuihmisten seuraaminen. Mitä harrastetaan, kuinka puhutaan, missä mennään, mikä on in. Näistä syntyy täkyjä, joihin lapsilukija tarttuu.
Hyvän tarinan ja tarinan ympärille punotun juonen kehittely taas on sitä vaativampaa mitä nuoremmasta lukijasta on kyse. Hyvä teksti herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia. Teksti jättää aukkoja, jotka ovat lukijan täytettävissä, pääteltävissä ja yhdisteltävissä - tällöin lukukokemus on syvästi tyydyttävä elämys. Liian usein huomaan oman kasvattajan äänen paistavan tekstin läpi ja piilo-opetussuunnitelman häilyvän taustalla. Aikuinen kirjoittaja minussa lässyttää ja vääntää rautalangasta. Henkilökohtaisesti koen alentuvan sävyn älyäni loukkaavana enkä usko, että tilanne on kovinkaan toinen alaikäisellä lukijalla. Kuinka siis olla riittävän syvällinen ja moniulotteinen ja samalla selkeästi ymmärrettävä sortumatta kuitenkaan helppoihin ratkaisuihin? Arvelisin ja väittäisin, että pelinratkaisijana toimii kieli, tuo sementti, liima ja ihmeliisteri, jonka avulla rakennetaan sanoista taidetta ja legopalikoista pilvilinnoja. Oma ääni tekee tekstistä omaperäisen, vaikka tarina olisi ikivanha ja juonikin ennalta arvattava. Ja aitouden, jos minkä, lapsilukijat tunnistavat tarkkavainuisesti.
Hyvä kirja siis puhuttelee lukijaa, mutta hyvä teksti puhuttelee myös kirjoittajaansa, vie ennen seilaamattomille vesille ja tarjoaa ahaa-elämyksiä. Kirjoittajan on itse pystyttävä rakastumaan täysillä omaan tekstiinsä ja sen maailmaan, muuten sitä on turha kaupata muillekaan. Minulle lapsille ja nuorille kirjoittaminen merkitsee paluuta menneisyyden mielikuvamaailmaan, omien tunteiden ja kokemusten järjestämistä ja uudelleen oivaltamista, mutta se on myös kasvamisen ilmiön loputonta ihmettelyä ja tutkimista aikuisen perspektiivistä käsin. Kasvu on toki aikuisellekin mitä suositeltavinta toimintaa, mutta lapsuudessa se on kaikkine kipuiluineen liikuttavan väistämätöntä ja totaalista. Fyysiset muutokset, kognitiivisen ajattelun kehittyminen, itsenäistyminen ja tunne-elämän kypsyminen muodostavat aikuistumisen prosessin, ikuisen mysteerin, jota pyrin kirjoittamalla ottamaan haltuun.
Loppujen lopuksi me ihmisotukset emme eväämme heilauta, jollei tarjolla ole jotakin hauskuutta. Sekä kirjoittamisen että lukemisen täytyy olla hauskaa – ei välttämättä huumorimielessä hauskaa, mutta viihdyttävää, virkistävää, aivoja stimuloivaa hauskaa. Tästä näkökulmasta kirjallisuus ja taide ylipäätään on kaunista turhuutta, pelkkää hassua ja luovaa leikkiä. Minulle kirja on ikkuna toiseen todellisuuteen, kuin peili, josta voi tarkastella omakuvaansa tai ihmetellä kummallista uutta ulottuvuutta. Fiktio on vinkeä todellisuuden aihelmista koottu kuvajainen - sen tietää heijastumaksi, mutta on jännää kuvitella ikään kuin niin ei olisi. Siellä, mielikuvituksen irrationaalisessa vapaudessa, sekä kirjoittajaminä että lukijaminä kirmaavat ja kisailevat kuin irtilasketut mullikat. Leikki on terveellistä, se hoitaa ihmisen sielua, ruokkii ajatuksia, ärsyttää aisteja ja puhuttelee tunteita. Lapsikin sen tietää, leikki on ihmisen tosiolemus.
Marika Uskali
Marika Aurora Uskali syntyi 12.9.1970 Helsingissä. Lapsuutensa ja nuoruutensa hän vietti Tampereella, nykyisin hän asuu Jyväskylässä. Uskali valmistui 2001 filosofian maisteriksi Jyväskylän yliopistosta pääaineenaan germaaninen filologia. Hän työskentelee saksankielen ja luovan kirjoittamisen opettajana sekä lasten- ja nuortenkirjallisuuskriitikkona. Hänen perheeseensä kuuluu kaksi kouluikäistä poikaa.
Lähde:WSOY
Marika Uskalin kotisivu
Nuorisokirjailijoiden nettimatrikkeli
|
