|
Jari O. Hiltunen,
Pori
Suvi Ahola kuvaa elämäänsä naisena ja kriitikkona
Kulttuuri alkaa hiekkalaatikolta
Suvi Ahola: Kylmän veden kaipuu ja muita harrastuksia. WSOY 2001. 249 s.
Kirjallisuuskriitikko Suvi Ahola (s. 1959) on julkaissut kolme omaelämäkerrallista teosta naiseudesta ja äitiydestä. Teoksista uusin ilmestyi keväällä 2001.
Helsingissä asuva Ahola lähestyi vuonna 1999 äitiyteen liittyviä teemoja esikoisteoksessaan Iljan äidiksi. Esseekokoelma kertoi Aholan perheen kolmannen lapsen, venäläissyntyisen Ilja-pojan, adoptiosta ja sopeutumisesta suomalaisten toimittaja-vanhempien huollettavaksi.
Aholan seuraava teos Kamala ihana äiti (2000) liittyi samaan teemaan kuin debyytti, tosin laveammin. Samalla kriitikko ravisteli värikkäästi äitimyyttejä.
Perhekeskeisyys
Uutuusteos Kylmän veden kaipuu ja muita harrastuksia laajenee nais- ja äitinäkökulmien ulkopuolelle naisellisten harrastusten pariin. Nelikymppisen naisen ristiriidat ja onnenhetket tulevat vastaan matkakertomuksissa mm. kotimaassa ja USA:ssa sekä vuoropuheluissa kirjallisuuden kanssa.
Ahola paljastaa jälleen melkoisesti itsestään. Itsekeskeisyydestään Ahola on kuitenkin kirjoittajana kasvanut jonkin verran eroon. Hän nostaa esille muiden katsantokantoja enemmän kuin aikaisemmissa teoksissaan.
Ilahduttavaa Aholan kirjoissa on ollut Iljan äidiksi -teoksesta lähtien terveellinen itseironia ja huumori, jotka kantavat myös kipeiden kokemusten ylitse. Tällainen ilmaisu on kypsynyt uutuusteoksessa tyylikkääksi ja puhuttelevaksi.
Ahola kuvaa hurjasti perhe-elämäänsä toimittajamiehen ja kolmen lapsen kanssa. Uutispäällikkö Matti Rönkä TV-uutisista pääsee vaimonsa takaa esille aikaisempaa enemmän, vaikka statistiksi hän jää tälläkin kertaa.
Kriitikontyö
Kirjoittaja kommentoi havainnollisesti myös työtään Hesarin vaikutusvaltaisena ja arvostettuna arvostelijana. Ahola on kritikoinut kirjallisuutta parikymmentä vuotta, ja pää näyttää tulleen vetävän käteen.
Ahola sanoo muuttuneensa viime vuosina kriitikkona melkoisesti Pentti Holapan vuonna 1998 käynnistämän kritiikkikeskustelun myötä. Finlandia-voittajahan suuntasi kriitikoita kohtaan tuntemansa kaunan juuri Aholaan nimellä mainiten. Myrskyn jälkimaininkeja Ahola arvioi monella sivulla.
Vähäisin ei ole kysymys kriitikontyön mielekkyydestä, joka on vienyt pohjan besserwisserin kaikkitietävältä asenteelta. Ahola sanoo kirjoittavansa tänään kirjoista henkilökohtaisemmin, pisteliäämmin ja räväkämmin kuin ennen Holapan poleemisia lausuntoja.
Mätämunaa ei ole syntynyt; ennemmin tähtikriitikko on laskeutunut ruohon juurelle! Outoa, että Ahola ei kommentoi monella sanalla omien teoksiensa vastaanottoa. Tietäähän hän jo kokemuksesta jotain kritiikin hiljaisen vastapuolen ajatuksista.
Metakritiikki
Kylmän veden kaipuu on aihepiireiltään monipuolinen ja runsas. Teos rönsyilee moneen suuntaan narsistisen kirjoittajanotteen mukana.
Ahola kertoo laveasti, kuinka vaikeaa on yhdistää perheenäidin ja toimittajan rooleja keskenään. Ratkaisuksi löytyy - virkavapaa, jonka aikana voi toisinaan kirjoitellakin!
Paljon kirjoittaneen journalistin argumentit ovat perusteellisia, havainnollisia ja eläviä. Keski-iän kriisiään Ahola lähestyy henkevästi itseään kovin paljon säälimättä.
Uutuusteos sisältää jotain teosanalyyseja, joissa kirjoittaja lähestyy lähinnä maailman muutoksia ja erilaisia ajankuvia. Varsinkin vanhenevan ihmisen aikakäsitys saa Suvi Aholasta perusteellisen tulkkinsa.
Ahola vuolaasti esittelee rakkaita harrastuksiaan avantouinnista puutarhanhoitoon. Naisellinen tyyli ja feministisesti painottunut kirjoittajanote tuntuvat mieslukijasta välistä raikkaalta, välistä ahtaalta ja vieraalta. Näinkin siis voi ajatella!
Tausta ja harrastus kuitenkin yhdistävät kriitikoita sukupuolta enemmän. Minäkin olen lukenut monta arvostelukappaletta hiekkalaatikon reunalla istuen (niin tämänkin!). Aholan metakritiikki kolahtaa kohdalleen hyvän keskustelun avauksen tavoin.
|
