|
Sähköisillä kirjoittajapiireillä on tulevaisuus
2000-luvulla on syntynyt tiuhaan suomenkielisiä kirjoittajapiirejä, jotka toimivat verkossa, siis Internetissä ja sähköpostissa. Vaikka niiden jäsenmäärä on kasvanut räjähdysmäisesti, se ei juuri ole tallannut alleen muuta luovan kirjoittamisen ohjaamista ja oppimista. Sähköiset kirjoittajapiirit ovat onnistuneet imaisemaan pyörteisiinsä tuhansia suomalaisia, joita ei millään olisi saatu luokkahuoneisiin.
Näköaistiaan vahvasti käyttävä nykyihminen voi oppia kirjoittamisesta lähes saman verkossa kuin kasvotusten. Siitä lähtee verkkopiirien kestävä juuristo. Niillä on myös otollinen kasvupohja. Verkko madaltaa kynnystä ryhtyä harrastamaan julkisesti kirjoittamista. Nimimerkin suojissa naapurukset voivat sujuvasti kohdata eikä kummankaan tarvitse hätääntyneesti selittää, että vahingossa minä tänne kirjoittajapiiriin eksyin, enhän minä nyt toki mikään kirjoittaja saati kirjailija luule olevani. Miksei kirjoittamista voisi harrastaa joka puolella Suomea ilman suorituspaineita siinä missä kuntohiihtoa tai huuliharpulla lurittelemista!
Verkkopiirien menestystä on muoti-ilmiön lisäksi siivittänyt se, että vetäjä ja osallistujat ovat riippumattomia ajasta ja paikasta toisin kuin perinteisessä oppimisessa. Ei tarvitse pukeutua, meikata tai matkustaa kohdatakseen verkossa, jossa viestejä voi kirjoittaa ja lukea mihin tahansa vuorokauden aikaan. Verkko luo myös tasa-arvoa maan eri osien välille. Peräkylässä on saatavissa samat opit kuin Helsingissä. Kenties tämä muutos heijastuu kirjailijoiden kotipaikkajakaumaan 2010-luvulla.
Miksi puhun kirjailijoista, vaikka aloitin puolustamalla kirjoittamista harrastuksena? Näen niissä selkeästi yhteistä. Mikäli ihmiset innostuvat sankoin joukoin kirjoittamisen maailmaan, ajan mittaan massasta putkahtanee myös laatukirjailijoita. Tai toisinpäin: jos ei olisi enää harrastelijakirjoittajia, niin ennen pitkää kirjailijat loppuisivat. Vaikka asenne olisi alusta pitäen kirjailijamainen, kypsyminen loistoonsa vaatii aikaa, siis kirjoittamisen harrastamista.
Aikuiset kirjoittavat monista syistä. En väitä, että kaikki olisivat yhtä hyviä motiiveja, mutta sanataideohjaajana otan harvoin kantaa niiden hyvyyteen. Pikemminkin tunnen, että tehtäväni on pyrkiä auttamaan itse kutakin kirjoittajaa kohti omia tavoitteitaan. Aina ne eivät selviä suoraan ja liika uteleminen voi jähmettää kirjoittamista, mutta tavoitteita voi myös aavistella. Jollekin voi olla iso juttu saada kirjoitetuksi oma runo onnittelukorttiin, toinen voi tähdätä Finlandia-palkintoon, kolmannelle riittää tavoitteeksi pysyä kasassa kynäilemällä. Olen joskus listannut toistakymmentä syytä kirjoittaa. Mitkä syyt saavat juuri sinut naputtelemaan kirjaimia? Entä mikä on tuonut sinut verkkokirjoittajien suureen Rihmastoon?
Monenkirjavat ilmaispiirit
Alkuvuodesta 2006 verkossa toimi aktiivisesti ja avoimesti noin 15 suomenkielistä kirjoittajapiiriä, joissa saattoi ilmaiseksi saada teksteistään kommentteja muilta kirjoittajilta. Pelkästään kahdessa suurimmassa, Rakkausrunoissa ja Harry Potteriin keskittyvässä Vuotavassa noidankattilassa, majaili yhteensä yli 22 000 rekisteröitynyttä jäsentä. Tätä kirjoittaessani julkisten ilmaispiirien määrä on hitusen kasvanut, Rakkausrunojen jäsenmäärä säilynyt suunnilleen entisellään, Vuotavan noidankattilan jäsenmäärä pudonnut yli 2 000 jäsenellä. Myös kaikkien julkisten ilmaispiirien yhteenlaskettu jäsenmäärä pieneni vuoden 2006 aikana. Vähentyminen johtunee enimmäkseen passiivisten jäsenten poistamisista, sillä edelleen uusia on kirjautunut eri areenoille. Joka tapauksessa kasvupyrähdys selvästi talttui viime vuoden aikana. Olisiko siihen muita syitä kuin uutuudenviehätyksen kaikkoaminen?
Palautteenanto reistailee sekä avoimissa että suljetuissa ilmaispiireissä. Yleensä palautetta jaetaan kitsaasti. Toisaalta palautteenantajilla saattaa olla intoa enemmän kuin taitoa. Lupaavat tekstit helposti lytätään, elleivät äänekkäimmät satu pitämään juuri siitä lajityypistä. Aidon mielipiteen kuuleminen on kirjoittajalle tärkeää, mutta epäsuotuisissa oloissa yksi kielteinen palaute saattaa moninkertaistua. Vaatii kirjoittajalta voimakasta luonnetta, ettei joudu harhaan itseltään.
Häiriköinti korostuu julkisissa nettipiireissä. Se ilmenee lähinnä roskapostina, joskus muiden tekstien silmittömänä lyttäämisenä tai haluttomuutena ymmärtää paikan luonne. Esimerkiksi jos areena on avoin myös lapsille, itse kunkin täytyisi ottaa se huomioon. Myös aikuisseurassa tahallinen tollous herkästi karkottaa väkeä.
Luonnehdin verkossa toimivia ilmaispiirejä monenkirjaviksi. En suinkaan yksioikoisesti väheksy niitä. Joissakin niistä piipahtelee nimimerkkien suojissa hyviä palautteen antajia, myös kirjailijoita ja jopa kustannustoimittajia. Joidenkin ilmaispiirien valttina on vahva yhteishenki. Tässä en näe mielekkääksi itse lähteä jakamaan toimivia kirjoittajapiirejä nimeltä mainiten hyviksi ja huonoiksi. Sen sijaan haastan miettimään ennen muuta ilmiön yleistä luonnetta: mitkä seikat tekevät kirjoittajapiiristä hyvän tai huonon? Mainitsemani palaute, käyttäytyminen ja yhteishenki ovat vain päällimmäisiä solmukohtia lähestyä asiaa.
Näppituntumani mukaan ilmaispiirien valtaisa vetovoima hiipuu edelleen pikku hiljaa. Mutta hyvin elinvoimaisina jäävät jäljelle ne ilmaiseksi tarjottavat kirjoittajapiirit, joissa on riittävästi osaamista palautteenannossa ja joissa silmät kiiltävät yhteiseen hiileen puhaltamisen ilosta. Tunnelman täytyy yltää tavalla tai toisella sähköisyyteen, jotta väki innostuu kerta toisensa jälkeen viskaamaan virkkeensä sanakekoon. Yhteishenki lujittuu helpommin suljetuissa piireissä, joten ennustan niille parempaa tulevaisuutta kuin avoimille.
Maksulliset verkkopiirit lisääntyvät
Palkka parantaa mahdollisuutta saada kirjoittajapiirille pätevä vetäjä ja se tarjoaa hänelle mahdollisuuden keskittyä pitkäjänteisesti vetovastuuseensa muutaman tunnin päivässä, kenties 15 tuntia viikossa kuukaudesta toiseen. Ounastelen maksullisten verkkopiirien lisääntyvän huomattavasti. Osaksi kasvu syntyy perinteisten kirjoittajakoulutustalojen tarjonnan laajentumisen myötä. Mutta luullakseni merkittävä osa kasvusta menee uusien organisaatioiden piikkiin. Tämä johtuu siitä, että verkkokoulutus on pystytettävissä helposti ja pienin kustannuksin. Pitkälti riittää, että löytyy ammattitaitoinen ja innokas vetäjä, jolla on aikaa, tietokone ja verkkoyhteys, asuipa hän missä tahansa. Myös maamme ensimmäinen verkossa toiminut kirjoittajakoulu, Kokkolan etälukion järjestämä Kirjoittajan kuntokoulu, toimi vetäjäänsä Antti Saareen henkilöityneenä. Se oli Antille ennen muuta harrastus, ja minä ja moni muu saimme siinä kirjailijakoulutuksen lahjahintaan.
Jatkossa näemme verkossa monenhintaista kirjoittajakoulutusta. Uskoakseni kaikille on tilaa, sillä kirjoittajat arvostavat eri asioita. Joku painottaa opintopisteitä ja arvosanoja, toinen pelkkää osaamisensa kehittymistä, kolmas valmiutta ylittää kustantamon kynnys. Jossakin hinnassa silti kulkee markkinoiden sietoraja. Minua rupesi viime syksyllä ahdistamaan, kun erään opinahjon kanssa aloittamani neuvottelut verkkokouluttajan pestistä olivat kestäneet lähes vuoden. Minulta kysyttiin sähköpostitse, mitä ajattelen lähtökohdasta, että perusmaksun lisäksi kirjoittajilta peritään yli sadan euron palautemaksu 20 liuskaa kohti. Tuntui, että noin painotettu viritelmä hidastaisi kirjoittajien kehittymistä: mietin, kuinka monella on varaa maksaa normaalikokoisen proosakäsiksen yhdestä palautteesta tuhat euroa tai yli. Rehellisyyden nimissä rassasi myös se, että vuoden roikkuminen projektissa kiinni johtaisi todennäköisesti nollakorvaukseen. En jaksanut uskoa, että tuohon viritykseen riittäisi osallistujia.
Kotipesä säilyy muutoksissa
Muutaman vuoden kuluttua sähköisten kirjoittajapiirien kenttä näyttänee olennaisesti toisenlaiselta kuin nykyisin. Mutta edelleen niissä parhaimmillaan iloitaan ja itketään yhdessä kuin kotiväen kanssa. Mieleeni on jäänyt vuosien varrella yksi suru ja yksi ilo ylitse muiden.
Vetämässäni sähköpostipiirissä ruudulle rävähti keskellä keväistä päivää täysin arvaamaton kuolinuutinen: yksi joukostamme oli poissa. Se upposi tajuntaan yhtä hitaasti kuin kansainvälinen suuronnettomuus, mutta uskottava se oli samaan tapaan kuin Estonia, WTC ja tsunami. Jopa ammattinsa puolesta paljon kuoleman kuoleman kanssa tekemisissä olleet piiriläiset myönsivät järkyttymisensä, vaikka eivät olisi koskaan tavanneet vainajaa kasvotusten.
Yhtä hyvin muistan myös Kirjoittajan kuntokoulun talvisen ilopäivän, jolloin välitin keskustelupalstalle aamulla lukemani uutisen: joukkoomme kaksi ensimmäistä vuotta kuuluneen Anna Maria Mäen esikoiskokoelma Suljetun paikan lumo ilmestyy kevään mittaan Teoksen kustantamana. Myöhemmin kirja ylsi HS-, Olvi- ja Runeberg-ehdokkaaksi. Omimatta ansiota menestyksestä kuntokoululle saati itselleni tahdon välittää häivähdyksen vallinneesta tunnelmasta. Luokkakaverin menestys antoi uskoa myös meille muille. Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta – parhaimmillaan verkkopiireissä päästään muskettisoturimaiseen fiilikseen.
Jussi Matilainen
Jussi Matilainen on julkaissut tähän mennessä kaksi kirjaa. Hän on ammentanut pääosan opistaan verkossa toimineesta Kirjoittajan kuntokoulusta, jossa hän opiskeli koko sen olemassaoloajan 2000 – 2005. Sanataideohjaaja Matilaisella on 570 aktiivipäivän kokemus kirjoittajapiirin vetämisestä suljetussa sähköpostiringissä vuosilta 2005 - 2007. Internetissä toimivista avoimista ilmaispiireistä hän eli tiiviimmin mukana Flagtowerforumissa, jonka elinkaari alkoi 2003 ja loppui 2004. Yksisilmäiseksi verkkofanaatikoksi Matilainen ei silti tunnustaudu vaan viihtyy mainiosti kouluttajana myös luokkahuoneissa.
|
