|
Rikas kirjallisuus, köyhä vastaanotto
Elämme jälkiteollista aikaa, postmodernissa yhteiskunnassa. Kulttuurisesti sen sanotaan merkitsevän monen näkemyksen ja ilmauksen tasa-arvoista rinnakkaineloa. Paikallisuuden, mikrohistorioiden, marginaalien esiintuloa, keskusten määräysvallan hiipumista.
Kirjallisuuden tarjonnassa näin on tapahtunutkin. Valinnanvaraa on tarkasta realismista fantasiaan ja kielipeleihin, intiimistä ilmaisusta lavarunouteen. Pienet kustantamot ovat tulleet tärkeäksi osaksi kustannusmaailmaa, lisänneet näkökulmia sekä kotimaiseen että käännöskirjallisuuteen. Oli sitten pienten vaikutusta tai muista syistä johtuvaa, suuretkin kustantamot ovat alkaneet suosia kirjavampaa kirjallisuutta.
Me kirjallisuuden tekijät ja tuottajat olemme siis ajassa mukana. Kirjallisuudesta tiedottavat, sen jakelukanavat ja laadunseuranta sen sijaan elävät ankeaa, keskusjohtoista mennyttä. Jälkeenjääneisyys johtuu osittain markkinatalouden lainalaisuuksista, jotka eivät suosi moniäänisyyttä ja paikallisuutta. Samat julkkispäästöt, bestsellerit ja humpuukikirjat ovat esillä kautta koko maan; pienellä paikkakunnalla osoittaa kirjakauppiaan vakaumuksellisuutta, jos muita saa hyllystä, tilaamatta, odottelematta.
Markkinatalouden tyyppiominaisuuksista – joiden taakse on helppo paeta – johtuu myös se, miten huomio julkisuudessa jakautuu. Kulutusyhteiskunta haluaa uutta ja uutta, naamat kuluvat, eilen sanottu ei ole enää uutinen, äsken nähtyyn temppuun on jo kyllästytty. Mediakonsernit kustannustehostavat toimintaansa ulkoistamalla valtaamiensa lehtien kulttuuritoimitukset ja vapaiksi toimittajiksi joutuneet oppivat nopeasti, mitä merkitsee human interest. Se on: otetaan oppia rock-jutuista. Hyvästi sisältö ja tuotannon kehittely, tervetuloa parahdus. Esiin esikois- tai elämäntaparunoilija, joka osaa kertoa kirjansa sisällön yhdellä lyhyellä lauseella ja kirjoittaa niin että se on sillä sanottukin; hyvä, sitten mennäänkin henkilökuvaan. Poikkeuksia tuotantotavasta ovat pienlehdet ja yleisradio, mutta edellisten kantama on lyhyt ja jälkimmäisen nykykirjallisuudelle suomat lähetysajat hankalat.
Suurin osa kirjallisuuden laaduntarkkailijoista on ulkoistettuja, henkensä pitimiksi eri aiheista kirjoittelevia toimittajia. Mutta on myös joitakin tiedonvälityksen valtaa käyttäviä, ohjelmallisesti laatukirjallisuuteen keskittyviä portinvartijoita. Heidät tuntee siitä, että he raahaavat teoreettista viitekehystään mukanaan kaikkialle. Nykyisin se on annoksella feminismiä terästetty semiotismi, joidenkin ihmistieteiden kuten semiotiikan, lingvistiikan ja kieliorientoituneen psykoanalyysin väärin- ja yksipuolisesti käsitetyistä havainnoista koottu rakennelma. Sen suojista kaikki näyttäytyy tekstinä. Semiotismi jättää huomiotta kaiken muun inhimillisen ja antaa käyttöön vain lukutavan, joka keskittyy kielen rakenteiden ja ristiriitojen selvittelyyn. Jos kirjoittajalla on samat ajatukset, tekstistä löytyy kosolti merkityksiä, muista lähtökohdista rakennetun kirjan maailmaa ei kyetä tavoittamaan.
Keskusjohtoinen tavoite koko maalle on ollut jo vuosikymmeniä sama: moderni, ylhäältä käsin todellisuuden ja suunnan määrittelevä urbaani projekti. Voimavarojen keskittäminen ei enää riitä, vaan myös aiheita ja miljöitä on alettu luokitella. Vaikuttaa siltä, kuin ns. maakunnista uskottaisiin jo merkityksienkin valuneen etelään.
Juhani Kellosalo
Jouko Juhani Kellosalo on vuonna 1951 Keski-Pohjanmaalla syntynyt,
nykyisin Etelä-Pohjanmaalla asuva lääkäri ja kirjailija.
Hänen kahdeksas
runokokoelmansa Syntynyt outoon satuun julkaistaan maaliskuun 2006 aikana,
lisäksi hän on kirjoittanut kaksi proosateosta.
Lähde: WSOY
Kirjailijan kotisivu
|
