Juha-Pekka Koskinen
Hämeenlinna

"Vuosikerta -68, hapahko, tamminen. Kirjoittaa öisin ja kiroaa päivisin."





Kritiikin kritiikki on turhaa


Viime aikoina on ollut hiukan levotonta. Ennen niin leppoisasti kirjallisuuskeskusteluissa lennelleet lauseet ovat muuttuneet kirskahteleviksi kirosanoiksi. Yksi jos toinen keskustelu sotkeutuu sättimisen tahmaiseen hämähäkinverkkoon josta ei kukaan pääse irti jotakin repimättä.

Kaikki alkoi kaiketi kritiikeistä. Joku julkaisi jotakin tekstiä jossakin muodossa, bitteinä tai painomusteena. Kriitikko luki tekstin ja kirjoitti kritiikin. Kirjailija luki puolestaan kritiikin. Jos molemmat pitivät toisistaan, löytyi pian se kolmas pyörä joka ei pitänyt kummastakaan tai ainakaan toisesta.

Ja mitä sitten tapahtuu, se onkin tuttu juttu kuin vesisade juhannusaattona. Jos kriitikko haukkuu kirjan, kirjailija haukkuu kritiikin. Negatiivisen kritiikin tekijällä on antipatioita kirjailijaa kohtaan, hänen kritiikkinsä ei ole puolueeton. Jos kriitikko ylistää kirjaa, kateellinen kolmas pyörä haukkuu kriitikon. Kriitikolla on sympatioita kirjailijaa kohtaan, kritiikki ei ole taaskaan puolueeton.

Kolmas pyörä saa valittaa vapaasti. Hän ei ole asianomistaja. Mutta kirjailijan on turha rutista niin kauan kuin kriitikko ei väitä luuta lihaksi. Jos palkkamurhaajien elon kuvausta ei väitetä eläintarhan siivousoppaaksi, pysytellään siedettävien raamien sisällä.

Kriitikko kertoo pitääkö hän teoksesta vai ei. Yleensä hän myös kertoo, ymmärsikö hän teoksesta mitään, pysyikö kärryillä, pitkästyikö, kyllästyikö vai nukahtiko. Liimasiko räkäpalloja sivujen väliin, taitteliko sivut koirankorville. Hän saa tehdä kaiken tämän.

Jos kriitikko ei ymmärtänyt kirjaa, hän ei sitä hitto soikoon ymmärtänyt. Se on kirjailijan vika. Kirjailija voi kritiikin vastineessa tarjota puuttuvia paloja mutta ei se enää muuta itse asiaa. Jos kirja oli kriitikon mielestä tylsä, se oli tylsä. Tämäkin on kirjailijan vika. Selittelemällä asia vain pahenee. Selitysosa olisi pitänyt olla osa teosta. Jos ei ollut, pieleen meni.

Viimeistelty kirjoitus on pukenut hanskat kouraansa ja kivunnut kehään. Sitä kriitikko voi mäiskiä mielensä mukaan, se on siihen valmistautunut. Vyön alle lyödyt iskut yleisö kyllä näkee ja tuomio on sen mukainen. Jos tässä leikissä ei pärjää, ei kannata lähteä sitomaan hevosenkenkiä hanskojen alle vaan ripustaa hanskat naulaan. Treenata pitää ennen ottelua, ei vasta lehdistötilaisuudessa.

Joskus käy niin, että sanomalehtien kritiikit saavat kirjailijan ärtymään. Häntä on kohdeltu kaltoin. Häntä ei ole ymmärretty. Siinä vaiheessa kun kirjailija sulkakynä pyhää raivoa tutisten alkaa kirjoittaa vastinetta, hänen kannattaisi vielä malttaa mielensä.

Sanomalehden kulttuuritoimituksissa luetaan vain niitä kirjoja, joita kustantamo lähettää arvostelukappaleina. Harvoin, jos koskaan, kulttuuritoimituksen väki piipahtaa kirjakauppaan ostamaan yhtään mitään. Jos siis kirjailija ei ole valmis saamaan myös sitä huonoa palautetta, voi kustantamoa kieltää lähettämästä arvostelukappaleita mihinkään. Arvostelukappale on avoin mainos, se voi olla hyvä tai huono sellainen. Elämä on täynnä riskejä.

Kriitikoita on hyviä ja huonoja. Jokainen oppii pian erottamaan molemmat lajit yhtä helposti kuin ornitologi erottaa satakielen variksesta. Variksen raakunnan voi kukin jättää omaan arvoonsa. Huonoja kritiikkejä kirjoitetaan varmasti joka päivä. Mutta huonoinkaan kritiikki ei ole koskaan niin huono kuin kritiikistä kirjoitettu kritiikki.