Heidi Strengell
Rovaniemi

"Olen Englantilaisesta filologiasta väitellyt filosofian tohtori. Väitöskirjani aihe oli The Multiverse of Stephen King: A Study of Genres. Toinen väitöskirja (kasvatustiede) on esitarkastuksessa parhaillaan. Sen olen kirjoittanut Lapin yliopistolle otsikolla "You Can't Kill the Goddess": Female Archetypes in Vonnegut, Irving, and King.
Toimin Lapin yliopistossa kielikeskuksen johtajana ja tutkin aktiivisesti työn ohessa. Uusin tutkimus käsittelee myös nykyamerikkalaisen kirjallisuuden alaa.
Sähköposti:heidi.strengell@urova.fi"





Sisällissodan naissankareita


Lander, Leena
Käsky
WSOY 2003, 336 s.

Merenrantakylä sisällissodan runtelemassa Suomessa vuonna 1918. Kenttätuomioistuimena entinen hermoparantola. Oikeutta jakaa sotatuomari, kirjailija ja ajattelija Emil Hallenberg salaisena mielikuvitusseuranaan parantolan edesmennyt ylilääkäri Carpelan, joka hirttäytyi lähimetsän puuhun hermoromahduksen jälkeen. Eräänä huhtikuun iltana kenttätuomioistuimeen tuodaan syrjäisestä saaresta pelastettu vanki ja hänen saattajansa. Vanki kertoo nimekseen Miina Malin; muu jää loppuun saakka arvoitukseksi. Jääkäri Aaro Harjula, naisen saattaja, on elämäntaiteilija, jonka Jokamiehen metsästysoppaaksi nimetty paras liikeidea jää suunnitelmaksi. Mitä tapahtui niinä kahdeksana päivänä, jolloin Aaro ja Miina olivat kadoksissa? Kiihkeänä isänmaan ja punaviinin ystävänä tuomari Hallenberg etsii totuutta, josta kehkeytyy hänelle sairaalloinen pakkomielle. Miehillä on valta, mutta vangilta puuttuu alistujan luonto. Kuulustelun edetessä asetelmat järkkyvät, kun henkisesti vahvempi ottaa vallan itselleen.


Mistä on pienet pojat ja tytöt tehty?

Palkitun ja laajasti käännetyn Leena Landerin kymmenes romaani on tosipohjainen psykologinen trilleri, joka perustuu hänen isovanhempiensa ja vanhempiensa kokemuksiin Suomen sisällissodan aikana. Landerin isä oli punaisesta, äiti valkoisesta kodista, kummankin versio sisällissodasta kuului Landerin lapsuuden suuriin kertomuksiin. Miinan tarinan lisäksi Käsky kertoo myös Landerin isoisän, romaanin pikku-Einon, elämäntarinan. Pikku-Einon äiti on Miinan punikkitovereita, joka teloitetaan sotavuosina. Eino sijoitetaan juopon vaarinsa perheeseen, jossa häntä aluksi kiusataan mutta jonne hän aikanaan sopeutuu. Käskyn realistinen kauhu peittoaa mennen tullen monet amerikkalaisvastineensa; kaikkein kammottavin lienee vaarin perheen yöllinen eväsretki. Humalainen vaari päättää tarjota Eino-pojalle viimeisen ehtoollinen luonnon helmassa ja käskee sitten kahdeksanvuotiaan kaivaa lapiolla oman hautansa. Koska Lander ei koskaan sorru ennalta arvattaviin ratkaisuihin, lukija joutuu pelkäämään Einon kohtaloa vesissä sil
min, kunnes sitten pääsee lopulta saattelemaan surkean rääsyläisjoukon täysilukuisena varsinaissuomalaisen köyhälistökorttelin likaisten vällyjen alle pelonsekaisille yöunille.

Käskyn monet juonet liittyvät toisiinsa kuin dekkarin mysteeri. Romaanin lopussa Miina noutaa Einon luokseen kuin kauan kaivatun lapsensa. Kun Eino kysyy, onko Miina hänen äitinsä, vastaus on yhtä salaperäinen kuin kaikki muukin Landerin taiturimaisessa romaanissa. "Voinhan minä vaikka ollakin," Miina toteaa monalisamaisen hymyn säestyksellä. Landerin Miina on soturi, sissi ja älykäs manipulaattori, joka on opetellut taitonsa julmassa elämänkoulussa. Sisarussarjan vanhimpana hän on suojellut sisaruksiaan Eliasta ja Selmaa hurmoshenkisen isänsä uskonkurituksiksi naamioiduilta selkäsaunoilta ja alistamiselta. Selman hän ottaa mukaansa joutuakseen vain huomaamaan, että pikkutyttöä käytetään seksileluna työpaikan hienostoherrojen valokuvauskerhossa. Miinalla ei ole paljon menetettävää mutta kaikki voitettavana, kun hän liittyy punaiseen vastarintaan. Karulla tavalla Landerin romaani todistaa siitä pitkästä väkivallan ketjusta, josta on Suomen pojat ja tytöt tehty.


Väkivallan, uskonnon ja mielensairauden näyttämö

Väkivallan kasvatusperinne näyttäytyy Landerin romaanissa politiikan lisäksi myös uskon ja uskonnollisuuden pohdintana. Kaikki keskeiset hahmot tekevät tiliä vakaumuksestaan, joka tiivistyy Einon vaarin selvitykseen siitä, kuinka hän kirkkoon mennessään etsii elävää Jumalaa, mutta löytää vain "kidutetun" Vapahtajan ristillä roikkumassa. Niin murheellinen näky ei paranna romaanissa kenenkään oloa, vaan rinnastuu mielenjärkkymiseen, joka myös kulkee Landerin keskeisenä motiivina hänen kaikissa romaaneissaan. Isänsä työn takia Lander on viettänyt esimerkiksi varhaislapsuutensa Turun Lausteen poikakodissa, joka rakennettiin aikanaan punaorpojen kasvatuskodiksi, ja perehtynyt hyvin mielisairaalaympäristöön. Landerin romaaneissa kukaan ei voi olla varma mielenterveydestään, kohtalostaan tai tulevaisuudestaan. Miina Malin kiteyttääkin elämän klassiseen carpe diem-ajatukseen, jossa hetkeen tarttuminen on kaikki, mitä ihminen voi pitää elämässä omanaan. Vaikka Lander antaakin varsin yksisilmäisen kuvan kidutetun Vapahtajan -metaforasta, Käsky ei silti ole pessimistinen romaani. Sen voima syntyy arjen huumorista, pienen ihmisen suurista teoista, inhimillisyydestä epäinhimillisen keskellä ja päähenkilön voimasta.


Tilitys ja tilinpäätös

Landerin romaani on monikerroksinen selviytymistarina, trilleri, menneisyyden tilitys ja tilinpäätös. Selviytymistarinana se antanee voimaa arjen koettelemuksiin myös nykypäivän kiireisille eevoille ja aatameille, joille Hamletin kysymys "ollako vai eikö olla" on unettomien öiden tuskallista todellisuutta. Tilintekona ja -päätöksenä Käsky on hieno historiankirjoitus yksilön elämänkirjoituksesta Suomen lähimenneisyyden raskaimpina vuosina. Lukijana pysähdyin miettimään, kuinka vähän aikaa sisällissodasta itse asiassa on ja kuinka voimakkaasti sen läsnäolo värittää elämänkulkuamme edelleen. Vain pieni raapaisu tulitikkulaatikon pintaan, ja olemme taas omista, vanhempiemme tai isovanhempiemme kokemuksista vereslihalla.

Landerin romaanin anti on kuitenkin virtauksen voimassa, jossa elävän mieli kulkee eteenpäin. Tilinpäätöksenä Käsky on positiivinen ja voitollinen: Eino-poika selviytyy, koska Suomesta löytyy edelleen Miinoja, jotka ottavat vastuun itsensä lisäksi myös tulevaisuuden tekijöistä. Suosittelen Landerin romaania mitä lämpimimmin sekä valkoisten että punaisten jälkeläisille ja erityisesti niille, joiden mukaan Suomessa ei ole enää "duunareita". Vuoden koskettavin ja kaunein lukukokemus.