Heidi Strengell
Rovaniemi

"Olen Englantilaisesta filologiasta väitellyt filosofian tohtori. Väitöskirjani aihe oli The Multiverse of Stephen King: A Study of Genres. Toinen väitöskirja (kasvatustiede) on esitarkastuksessa parhaillaan. Sen olen kirjoittanut Lapin yliopistolle otsikolla "You Can't Kill the Goddess": Female Archetypes in Vonnegut, Irving, and King.
Toimin Lapin yliopistossa kielikeskuksen johtajana ja tutkin aktiivisesti työn ohessa. Uusin tutkimus käsittelee myös nykyamerikkalaisen kirjallisuuden alaa.
Sähköposti:heidi.strengell@urova.fi"





Stephen Kingin 14 kolkkoa tarinaa


King, Stephen
Maantievirus matkalla pohjoiseen: 14 kolkkoa tarinaa
Helsinki: Tammi, 427 sivua


Amerikoista kuuluu kummia: tämänvuotisen kansallisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi kaavaillaan Stephen Kingiä, jonka tekstiä ei The New York Timesin (15.9.2003) mukaan voi väittää kirjalliseksi. Kustantajat ovat kuitenkin vaatineet piristysruisketta kirjallisuuspalkinnon uinailevan imagon kohottamiseksi. Vuoden 2003 palkinto siis mennee kauhun kiistattomalle kuninkaalle. Aikaisempina vuosina kunniasta ovat saaneet nauttia sellaiset proosan mestarit kuin John Updike, Arthur Miller, Philip Roth ja Toni Morrison. Marraskuun 19. päivänä Kingille myönnetään Yhdysvaltojen arvostetuin kirjallisuuspalkinto tunnustuksena vähemmän kaupallista menestystä nauttivien kirjailijatovereidensa tukemisesta, kirjastolahjoituksistaan, tarinankertojan taidoistaan ja tuotteliaisuudestaan.

Vaikka Yhdysvaltojen kirjallinen maailma kuhisee sekä Kingin puolesta että vastaan, yhdestä asiasta se on samaa mieltä: King jaksaa kirjoittaa hämmentävän ahkerasti. Joulua, itsenäisyyspäivää ja omaa syntymäpäivää lukuun ottamatta kuusi liuskaa kiertyy paperille joka päivä. Kingiltä on julkaistu nelisenkymmentä romaania, kymmenisen pienoisromaania ja yli sata novellia. Hän on kirjoittanut myös tutkielman kauhusta lajityyppinä, muisteluksen kirjailijanuransa vaiheista ja jopa sarjakuvakirjan. Huikeimpien arvioiden mukaan Kingin koko tuotanto kattaa viisisataa viisikymmentä yksittäistä teosta. Häneen viitataankin usein ilmiönä tai tuotemerkkinä, joka on keikkunut myyntilistojen kärjessä jo kolmisenkymmentä vuotta.

Aivan ilmeisesti King-merkkistä kauhua lukevat muutkin kuin lajityypin perinteiset harrastajat. Miksi King sitten on suositumpi kuin esimerkiksi goottilaisen kauhun mestari Anne Rice tai hyvän ja pahan raja-aitoja kyseenalaistava dekonstruktionalisti Clive Barker? Lukuisten kirjallisuuskonferenssien ja monien tutkimusten annin voisi tiivistää kahteen yleisimpään johtopäätökseen. Yhtäältä niissä todetaan, että kingiläinen kauhu koostuu pelon ja realismin yhdistelmästä. Toisaalta korostetaan lajityyppien moninaisuutta: Kingin tuotannossa kauhu, fantasia, sci-fi, western, trilleri ja jopa goottilainen melodraama tarjoavat jokaiselle lukijalle jotakin. Molemmissa väitteissä ollaan varmasti oikeilla jäljillä: King sukkuloi sujuvasti lukuisten lajityyppien välimaastossa, ja hänestä olisi ehkä kehkeytynyt oivallinen naturalisti Mark Twainin, Ernest Hemingwayn ja John Steinbeckin jalanjäljissä. Hän on kuitenkin valinnut kauhun kanavaksi omalle kirjalliselle ilmaisulleen ja rikastuttaa sitä muilla lajityypeillä.

Neljätoista kolkkoa novellia sisältävä Maantievirus matkalla pohjoiseen (Everything's Eventual, 2002) antaa yhtäältä mainion esimerkin kingiläisestä lajityyppisekoituksesta ja toisaalta tarjoaa perusteita hänen ehtymättömälle suosiolleen, jota Clive Bloomin vuonna 2002 julkaistun tutkimuksen Bestseller: Popular Fiction Since 1900 mukaan ei ole myyntilukujen valossa päihittänyt kukaan yhdysvaltalainen kirjailija nyt tai aikaisemmin. Kaikki kokoelman novellit ovat ilmestyneet aikaisemmin, niminovelli vuonna 1999 massiivisessa antologiassa 999 (toim. Al Sarrantonio). "Mustapukuinen mies" on vielä vanhempaa tekoa vuodelta 1994, jolloin se sai World Fantasy Award -novellipalkinnon, ja sama novelli on palkittu myös vuoden 1996 O Henry palkinnolla. Kingin uskolliseksi lukijakseen nimittämä säännöllinen King-fani ja vähän satunnaisempikin matkailija on siis varsin hyvässä seurassa tämän kokoelman parissa. Tarkkaavainen kauhukirjallisuuden kuluttaja huomannee välittömästi, että taikauskoinen kirjailija on punnertanut yhden novellin yli maaliviivankin eli maagisen luvun kolmetoista. King toteaa haastattelukokoelmassa Bare Bones (toim. Tim Underwood ja Chuck Miller, 1988) aidosti pelkäävänsä kaikkea kolmeentoista liittyvää: hän ei lennä 13. päivä ja varmasti hyppää portaikossa kyseisen askelman ylitse. Samassa yhteydessä hän toteaa, ettei mörkö tietenkään majaile sängyn alla, mutta kehottaa silti lukijaakin peittelemään varmuuden vuoksi myös varpaansa.

Peittoja tarvitaankin, kun lukija havaitsee jo ensimmäisessä novellissa joutuneensa keskelle ruumiinavausta. Päähenkilö herää, kun lakanaa vedetään hänen päältään patologisen tutkimuksen valmisteluita varten. Lääkäri vain ei millään tahdo uskoa, että henki vielä pihisee potilaassa. Entisajan ruumiskelloilla olisi kaiketi käyttöä myös Kingin fantasiamaailmojen ruumishuoneilla. Looginen seuraamus ruumiinavauksesta on kingiläisissäkin ulottuvuuksissa kuolemanjälkeinen elämä. Toisessa novellissa itse arkkivihollinen tulee sieltä tervehtimään päähenkilöä, jolle esittää tutunomaisen ultimaatumin. Vaikka paholaisen ennustukset osoittautuvatkin vääriksi, nuoren pojan elämä luisuu uusille raiteille, viattomuudesta tietämiseen, kun hän havahtuu ymmärtämään pahuuden olemuksen. Vaikka novellikokoelmasta löytyykin perinteistä kauhua, Kingin painopiste on etenkin vuoden 1999 lähes kohtalokkaaksi koituneen liikenneonnettomuuden jälkeen syventynyt sisäiseksi pohdinnaksi. Myyttitutkija Joseph Campbellin esittelemän kosmologisen kierron mukaisesti Kingin kertomukset tuntuvat palaavan kohti alkua, hakevan selityksiä lapsuudesta ja pohtivan elämän syvällisiä merkityksiä. Näin myös kolmannessa novellissa päähenkilö pohtii arvoaan aviomiehenä, perheenisänä ja työntekijänä. Koska ratkaisua ei tunnu löytyvän, hän jättää itsemurhan kohtalon huomaan.

Kohtalo ja naturalistiset determinantit muovaavat Kingin hahmojen elämää myös novellikokoelman muissa kertomuksissa riippumatta niiden realismin tasosta. On sattuman sanelemaa, kuka pääsee nautiskelemaan Elurian sisarusten perinteisistä sairaanhoitotaidoista. Jopa suomalaiset kuppaajaeukot olisivat kateellisia vampyyrihoitajien kivuttoman näppärästä tekniikasta tyhjentää potilaiden verisuonet turhasta virtauksesta. Elurian lisäksi lukija pääsee tutustumaan myös Kingin muihin maailmoihin, jotka yhdessä muodostavat Kingin universumin. Stanley Wiater, Christopher Golden ja Hank Wagner kutsuvat hakuteoksessaan The Stephen King Universe (2001) Kingin maailmaa jopa multiversumiksi eli universumitertuksi, jossa yksittäiset universumit sijoittuvat rinnakkaisiin ulottuvuuksiin. Suurin osa tarinoista liittyy toisiinsa. Esimerkiksi "Elurian pikkusiskot" viittaa sekä Revolverimies Rolandin maailmoihin Musta torni -sarjassa (1982-) että Jack Sawyerin tähdittämään Talismaaniin (1984) ja Pimeyden taloon (2001), joista kaksi viimeistä King on kirjoittanut yhdessä ystävänsä Peter Straubin kanssa. Romaaneista esimerkiksi Julma leikki (1992) ja Dolores Claiborne (1993) on kirjoitettu yhtä aikaa. Kummassakin romaanissa täydellinen auringonpimennys 20.6.1963 muodostuu käännekohdaksi teosten naispäähenkilöiden elämässä. Koettuaan elämänsä kauhistuttavimmat hetket nämä kaksi erilaista naista saavat toisiinsa telepaattisen yhteyden auringonpimennyksen hetkellä. Unensieppaajassa (2001) King puolestaan palaa Derryyn, jonne sijoittuvat myös Se-romaanin (1985) tuhoisat tapahtumat. Unensieppaaja on tässä mielessä eräänlainen jatko-osa viitisentoista vuotta aikaisemmin ilmestyneelle Se-teokselle. Voidaan siis jopa väittää, että King on koko kirjailijanuransa ajan kirjoittanut yhtä ainutta mammuttiromaania, jonka hän aina sopivassa kohdassa katkaisee julkaistavaksi.

Wiater, Golden ja Wagner puolestaan toteavat, että Kingin multiversumi koostuu yhdestä kokonaisuudesta, jonka lukemattomissa ulottuvuuksissa hyvä ja paha, järjestys ja kaaos taistelevat jatkuvasti keskenään. Tuskin King kuitenkaan on rakentanut yhtenäistä imperiumia Carriesta (1974) saakka. Todennäköisemmältä tuntuu, että hän on luonut sen samaan tapaan kuin yleensäkin tarinansa: jos hän havaitsee teemojen ja sivujuonien aiheita ensimmäisessä käsikirjoitusversiossa, hän kehittelee niitä eteenpäin toisessa. Epäilemättä monet hahmot, teemat ja symbolit toistuvat Kingin töissä. Keskeisempää kuin mikään yksittäinen, maantieteellisesti rajattu maailma on kuitenkin se yhtenäinen maailmakuva, jonka lainalaisuuksiin kaikki Kingin hahmot joutuvat sopeutumaan. Sen sijaan että kuvaisi vain surrealistista ja fantastista mielikuvitusmaailmaa King käyttää tätä näkökulmaa tutkiakseen hahmojensa motiiveja siinä yhteiskunnassa, jonka nämä ovat itse luoneet. Tällä tavalla siis yhtäältä sellaiset fiktiiviset kaupungit kuin Castle Rock, Derry, Jerusalem's Lot ja Rolandin maailmat sekä toisaalta Kingin todellinen Maine kuvastavat fantasian ja toden välistä ristiriitaa hänen universumeissaan. Maantievirus matkalla pohjoiseen antaa hyvin kattavan kuvan näistä universumeista.

Kokoelma on taattua ja aina keskustelua herättävää King-laatua paikoittaisesta epätasaisuudestaan huolimatta. Epätasaisuus puolestaan johtunee siitä, että novellit on kirjoitettu useiden vuosien säteellä ja hyvin erilaisia kokoelmia ja tarkoitusperiä silmälläpitäen. Temaattisesti novellit kietoutuvat toisiinsa yllättävän yhtenäisesti ja jopa toisiaan tukien kuolevaisuuden, kohtalon ja ihmisyyden äärelle. Näitä aiheitahan King on pohtinut sekä romaaneissaan että lyhemmissä formaateissaan. Eeppisistä romaaneistaan huolimatta hän on aina arvostanut novellimuodon korkeimmalle sijalle kauhugenren ilmentäjänä. Kingin mukaan novellissa kauhukin täytyy pelkistää, hahmojen keskeiset piirteet luonnehtia ytimekkäästi ja esittää ne lukijalle selkeässä mutta jännittävässä muodossa. Kauhunovellin kirjoittajalla ei ole varaa tehdä virheitä, joita romaaniin saattaa jokunen mahtuakin. King viittaa useissa yhteyksissä kauhugenren uranuurtajista Edgar Allan Poeen ja H. P. Lovecraftiin, jotka vakiinnuttivat novellimuodon kauhugenren ilmentäjäksi.

Uusimman novellikokoelmansa johdannossa King olettaa hengentuotteensa nousevan joksikin aikaa myyntilistojen kärkeen. Hän iloitsee, että on pystynyt kolmen vuosikymmenen aikana säilyttämään uutuudenviehätyksen kirjoittamiseen ja kehittelemään siihen aina jotakin uutta. King ei kirjoita "rahasta, eikä aivan rakkaudestakaan, vaan jonkinlaisesta velvollisuudesta". Näistä syistä - ja edellä tarkastelluista - Kingin tuotanto tullee kestämään. Kestävä suosio perustuu myös Kingin jatkuvaan ihmisluonteen tutkimukseen, moraaliseen vastuuntuntoon, kirjallisiin lajityyppeihin, kunnioitukseen ammattiaan kohtaan ja - syvimmältään - rakkauteen.