|
Rihmasto on kirjoittavien ja kirjallisuudesta kiinnostuneiden ihmisten oma verkkojulkaisu, jonka keskeisenä tehtävänä on tarjota hyville teksteille julkaisumahdollisuus. Rihmastossa julkaistaan kaikenlaisia kiinnostavia tekstejä. Painopiste on uusissa, tuoreissa teksteissä, mutta harkinnan mukaan myös muualla julkaistuja tekstejä voidaan ottaa mukaan.
Pirkanmaan taidetoimikunta avasi Rihmaston vuonna 1999 nuorten kirjoittajien julkaisu- ja keskustelukanavaksi. Vuonna 2001 Rihmasto laajeni Pirkanmaan, Satakunnan, Keski-Suomen ja Varsinais-Suomen taidetoimikuntien yhteiseksi projektiksi. Myöhemmin mukaan tuli myös Pohjanmaan taidetoimikunta.
Kuka tahansa voi tarjota Rihmastoon tekstiä (ks. ohjeita kirjoittajille), niin harrastaja kuin ammattilainenkin. Rihmaston toimittajat pyrkivät antamaan julkaistuista teksteistä palautetta. Ainakin aluksi etusijalla palautteen saamisessa ovat julkaisijoiden (Keski-Suomi, Pirkanmaa, Satakunta, Varsinais-Suomi, Pohjanmaa) alueiden kirjoittajat, mutta mahdollisuuksien mukaan muitakin tekstejä pyritään kommentoimaan.
Rihmastossa on tähän mennessä julkaistu yli sadan kirjoittajan tekstejä, joita voi lukea Proosa-, Lyriikka- ja Esseet-osioissa. Rihmaston varhaisinta satoa voi tutkia Arkiston kautta.
Paitsi että Rihmastossa julkaistaan hyviä ja kiinnostavia tekstejä, siellä voidaan myös käydä kirjallisuuteen, kirjoittamiseen ja kulttuuriin liittyvää asiallista keskustelua. Rihmaston uusiutuneella keskustelupalstalla voit kertoa mielipiteesi ja esimerkiksi kommentoida Rihmastossa julkaistuja tekstejä.
Rihmaston päätoimittajana toimii Lauri Levola, joka vastaa Rihmaston päivityksistä, ylläpidosta ja tekstien toimittamisesta. Muun toimituskunnan muodostavat kirjallisuuden läänintaiteilijat Emma Puikkonen, Laura Kuitunen ja Marja-Leena Mäkelä.
Rihmastoon liittyviä yleisiä kysymyksiä voi lähettää
Lauri Levolalle
osoitteeseen toimitus(at)rihmasto.net
|