Ystäväni yö

Eero Turpeinen

Vallu veti taas kunnon lärvit. Sen olo tuntu ihan sikahyvältä. Vallu funtsi, että yö on sen ainoo tosiystävä, sillä sillo Vallu pysty olee aivan oma ittensä. Vallu rakasti yötä ja pimeyttä, se oli vähän itekin pimee. Yö anto sellasta energiaa, jota tarttee tavallisessa elämässä. Vallu ties, että yö oli sille eräänlaista huumetta. Tänä yönä Vallu päätti lähtee frendien kanssa kaupungille niitten kantapaikkaan. Se oli kaikenlaisten jengien suosima rafla kaupungin keskustassa. Siellä pyöri joskus aika kummii hyypiöitä, mut siel oli aina hyvännäkösii gimmoja. Vallu rakasti ihan sairaasti hyvännäkösii eukkoja ja mestoja missä sai dokata aivan sikana.

Vallu, Kartsa ja Jonte oli erottamattomii kavereita. Ne jako kaiken, jopa muijat. Vallu oli jengin pomo ja sitten kun se kyllästy johonki pissaliisaan, niin se anto sen Kartsalle ja Jontelle. Jonte oli yleensä aivan sekasi ja muutenki hieman dille, sillä sen mutsi oli vetänyt tabuja ja dokannu törkeesti kun se oli ollu paksuna. Jonten aivot oli siis jo pilalla ennen sen syntymää. Vallu, Kartsa ja Jonte dallailivat öisessä kaupungissa. Ei niillä ollu autoo tai edes ajokorttii. Ne jätkät oli sellasii ns. ongelmanuorii. Onneks raflaan ei ollut kovin pitkä matka. Kartsa yritti pummata fyffee yhen kiskan asiakkailta, mut sille haistatettiin paskat ja uhattiin vetää turpaan. Onneks Kartsa ei suuttunu, sillä se olis voinu joutuu ongelmiiin. Se ei oo kovin hyvä tappelija, sillä se ottaa liian helposti kyytiä. Vallu näki raflan valomainokset ja yritti hoputtaa Kartsaa ja Jontee pitää vähän kiirettä. Kartsa yritti raahata Jontee mukana, joka oli taas ihan baazzana. Jonte oli jälleen ihan sekasi ja yritti lässyttää jotain ihme juttuu koko ajan. Vallu funtsi, että Jonte oli varmaan impannu piloille viimesetki aivosolunsa tolulla ja muilla nesteillä. Kartsa jakso kuitenki huolehtii Jontesta, vaikka ne ei ollu ees sukuu toisilleen. Jonte oli vaan pienestä pitäen sillo tällö ollut Kartsalla, ku Jonten mutsi oli liian jurrissa huolehtiakseen skidistään. Vallu alko kuitenki funtsii ettei ne Kartsa ja Jonte ollu vaan jotain saatanan hinttareita.

Rafla tuli näkyviin ja sen parkkis oli täynnä kaikenlaisia makeita jenkkirautoja ja prätkiä. Vallu huomas miten pari tyyppii tsiigaili yhestä mustasta mersusta raflan terassille. Jonteki alko onneksi näyttää elonmerkkejä. Se varmaan haisto tutun raflan löyhkän ja muisti kaikki tolukaverinsa. Vallu ajatteli vaan raflassa olevii vosuja ja käski Kartsaa tulee messiin pitää hauskaa. Vallu käski Kartsan työntää Jonten terassille johonki lähimpään nurkkaan. Se piti ideaa hyvänä, sillä sitäki oli alkanu hämää toi Jonten örinä. Vallu kittas pullonsa tyhjäks ja hoputti Kartsaa litkimään omat bissensä mahdollisimman nopeesti kurkustaan alas. Kartsa ja Vallu rynni raflaan sisälle ja alko heittää läppää muutamien tuttujen kanssa: ”Hei, mitä äijät? Ei oo nähty vähään aikaan!” Porukat lässytti yhestä pöydästä takasin jotaki sikafiksuu. Vallu ei jaksanu vastaa niille, sillä koko mesta näytti erilaiselta. Se johtu varmaan Vallun viinan samentamista silmistä.

Vallu ja Kartsa sekoili ja dokas ihan sikana kuten tavallista. Koko lystin makso Jonte, sillä Kartsa päätti huolehtii sen rahoista, kun se oli ihan tiltissä. Sitäpaitsi joku hyypiö olis voinu pöllii Jonten rahat ja nyt ne ainakin tuli käytettyy järkevästi. Vallu yritti epätoivosesti pokaa yhtä brunettea, mutta eukko ei oikeen lämmenny Vallun yrityksille. Kesken juhlinnan täpötäyden raflan palohälytin alko soimaan. Joku huus: ”Tulipalo, tulipalo!” Kaikki ryntäs paniikissa ulos ja ne, jotka oli liian jurrissa tajutakseen väistää, tallottiin tylysti sairaalakuntoon. Siinä rytäkässä ravintolan kaksmetrinen ja parisataa kilonen portsari oli kevyttä kamaa. Se oli niitä ensimmäisii, jotka jäi jalkoihin. Kaikki ihmiset spurttas raflasta ulos kuin joku saatanan kanalauma. Kun porukka oli ehtiny parkkikselle, niin siellä odotti pari hemmoo pesismailojen kaa. Vallu tajus, että ne oli just ne samat äijät, jotka oli ollu siinä mustassa mersussa. Mersuäijät käski muitten lähtee menee ja alko ettii jotaki tyyppiä. Vallu arvas ketä ne etti, sillä Vallu tuns sen jätkän. Se oli sen vanha frendi. Mersuäijät alko tönii ja kovistelee joitaki asiakkaita. Kaikki ei oikein tykänny niistä äijistä ja alko haistattaa niille paskat. Mersuäijät vastas haistatuksiin lyömällä päätään aukovia, parin promillen humalassa olevia turpaan. Ne alotti kuitenki hirveen mätkimisen ja hakkaamisen. Valluu kävi kuitenki hämää niitten tyyppien touhut, sillä se ei tajunnu miksi ne ylipäänsä tuli hakee ongelmii ittelleen. Tää on saleen jotain jengien juttuja välisiä juttuja.

Pari isoo läskii äijää pieksi kaikkii ketkä liikku tai tuli muuten vaan tielle. Tollanen hakkaamisvimma tarttu kaikkiin muihinki ihmisiin ja pian koko parkkis oli yhtä taisteluareenaa. Vallu ei olis digannu koko touhusta, mut ne äijät tarttu Kartsaa rinnuksista. ”Hei, missä se sun hinttarikaveris on? Hei, pässi osaaks sä puhuu?” äijä huus naama punasena hämmentyneelle Kartsalle. Kartsa oli sen näkönen, et se oli varmaan kussu paniikissa housuunsa. Vallu päätti rynnätä väliin kun mersuäijät alko tönii Kartsaa. Vallu yritti huutaa Jontelle, että tulis messiin, mut se toluaivo ei edes tajunnu mitään. Se vaan makas tyhmänä terassilla kuolaten housuilleen. Vallu juoksi mersuäijien ja Kartsan väliin. Ne äijät käski Vallun painuu helvettiin siitä . Vallu ei uskonu, sillä se ei yleensä usko ketään. Kartsa tajus onneksi ryömii jaloista pois, kun toinen mersuäijistä alko uhoo Vallulle. Se uhkas potkasta Valluu päähän niin, että se sylkis tossunpaloja vielä seuraavallaki viikolla. Äijä vaan jatko sairasta vaahtoomista ja huus pää punasena, että jos Vallu ei tajuis lähtee menee, niin se sais ettii purukalustoonsa parkkiksella olevien autojen seasta. Vallu kenkäs sitä pellee kasseille ja äijä tipahti kimittäen polvilleen asfaltille. Äijä jatko maassa sairasta huutamista ja Vallu poimi äijän tiputtaman pesismailan ja humautti sillä sitä läskii pari kertaa. Onneks äijä hiljeni, sillä kukaan ei olis viittiny kuunnella sen ruikutusta enää pitempään.

Toinen äijä oli ihmetelly dorkana vieressä, kun Vallu anto kyytii sen possukaverille. Nyt se fläde tajus tehdä jotain ja tarttu Valluu rotsista. Läski heitti Vallun voimalla maahan ja alko antaa kenkää sille. Äijä olis varmaan piessy Vallun hengiltä, ellei Vallu olis läsäyttänyt sitäkin nassuun. Läskinaama tipahti ulisten maahan ja kuulu miten sen oikee silmäkulma mureni rusahtaen. Rusahdus kuulosti samalta kuin olisi astunut kuivan vanerisuikaleen päälle. Äijä kaatu turvalleen asfaltille ja iski lärvinsä kuuluvasti maahan. Vallu ei jaksanu alkaa laskee lukuu, sillä sen nyrkkiin sattu ihan sikana. Mersuäijän naama oli varmaan tehty sementistä tai Vallun rystyset oli posliinia. Vallu lähti nilkuttaa vaivasena takas kohti raflan rappusii. Sen kurkkuu kuivas ihan sairaasti. Vallun täyty saada pari paukkuu, sillä oli tosi paskanen olo. Yht’äkkiä viiltävä kipu repi Vallun takaraivoa ja se kaatu kyljelleen rappusille. Vallu tuns, että sen niskassa olis ollut tonni lyijyy. Se nous varovasti istumaan ja tunnusteli päätään. Vallu tuns miten sen takaraivo oli levinny pitkin selkää ja Vallu oli varma, että se pysty painelee sormillaan omii pehmeitä aivojaan. Ei sen aivot olleetkaan lentäneet pitkin rappusii. Ne oli edelleen sen pään sisällä, vaikka kaikki psykologit ja muut hörhökuraattorit oli väittäny ettei sillä ollu edes aivoja.

Vallu vilkas nopeesti sivulleen ja huomas Kartsan makaavan siinä turvonnu naama veressä. Sen otsaluu oli painunu sisään ja nenä oli paisunu muodottomaks möykyks, joku oli varmaan lyöny sitä pullolla tai lekalla naamaan. Kartsa oli saleen kuollu. Vallu kiros ja kumartu maassa makaavan Kartsan puoleen. Samalla se huomas Jonten ryömivän esiin lähimmästä ojasta, siltäki puuttu pari hammasta. Sitäki oli varmaan hakattu, vaikka ei se olis huomannu edes tiejyrän yliajoa. Vallu ei ehtiny murehtii enempää, sillä joku repi sitä letistä ja kiskas sen ylös maasta. Siinä oli se kimittävä sementtinaama, joka oli murtanu Vallun rystyset. Sillä oli toinen silmä muurautunu umpeen ja se elvisteli taittoveitsellään. Äijä kai luuli, että Vallu pelkäs sitä. Valluu ei olis voinu vähempää kiinnostaa tollanen plösö hinttari puukon kanssa riehumassa. Vallu kysy siltä, että mihin seinään se oli oikeen juossu, kun muistutti lättänaamasta buldoggii. Plösö kiros ja uhkas viiltää Vallun kassit irti ja heittää ne lähimmän esson pihalle. Vallu huus sille päin naamaa, että se olis vaan helpotus kaikille, sillä tollanen tuhkamuna sais varmaan hyvät fiilikset siitä. Vallun kaikki duunailemat hommat menee kuiteski aina päin persettä! Ei olis mitään välii tappaisko tollanen bärssihole sen vai ampuisko se itte ittensä. Äijä uhos ihan kybällä ja toivotti hyvää matkaa lähimmälle ruumishuoneelle. Vallu tuns miten joku tarttu sitä takaapäin ja heitti hupun päähän. ”Hei, tää taitaa olla se jätkä ketä me ollaan haettu!”, joku huus. Vallu sai pari iskuu vatsaan ja tuupertu tiedottomana maahan.

Vallu heräs pimeessä, sillä oli varmaan vieläki huppu päässä. Se tuns verenmaun suussaan ja koetteli kielellään haljenneita hampaitaan. Vallu makas sidottuna jonkun fägetin hikisessä takakontissa. Se ei pystyny liikkuu mihinkään. Köydet hiersi sen käsii ihan sikana ja Vallu tuns miten sen alko olee vaikee hengittää. Auto ei liikkunu enää mihinkään. Vallu haisto bensan hajun ja yritti funtsii missä se oikestaan oli. Samassa joku avas takaluukun ja tarttu Vallun jalkoihin. Vallu kiskottiin kovakourasesti ulos takakontista ja osotettiin fikkarilla naamaan. ”Hei, sankari, miks vitussa sun piti alkaa elvistellä?”, joku kysy rahisevalla ja ivallisella äänellä. Vallu yritti vastata jotain tosi vittumaista, mutta suusta kuulu vaan kuivaa pihinää. ”Hei antakaa mulle juotavaa”, Vallu sai sanottua. Äijät repes nauramaan ja sitten ne räkäs Valluu naamaan. ”Tässä on sulle juotavaa, haluutsä lisää?” Ne nauro räkäsesti omalle jutulleen.

Vallu nostettiin pystyyn ja sitä käskettiin kävellä eteenpäin. Äijät töni Valluu ja naureskeli sille edelleen. Vallu talutettiin väkisin suuren hallin luo ja tönästiin ovesta sisälle. Koko halli oli valaistu ja Vallu tsiigaili siristellen ympärilleen. Hallissa seiso neljä tosi speden näköstä äijää. Vallu ei ollu ikinä ennen nähny ketään niistä äijistä. ”Tässä on tää pelle”, toinen Valluu taluttaneista äijistä sano itsevarmasti ja osoitti Valluu. ”Mitä ihmettä? Tää on väärä jätkä! Mitä helvettiä te lantut ootte duunanneet?” yks hallissa seisovista äijistä alko vaahtoo. Se oli varmaan niitten bossi Vallu mietti. Vallun vieressä seisovat äijät alko mutisee, että eiks tää olekaan se oikee hemmo. Vallu oli ihan pihalla, se ei tajunnu yhtään mistä noi äijät puhu. Miten Vallu olis voinu olla joku oikee hemmo? ”Hei, pellet, saatanan lihapäät. Te ootte tuonu väärän jätkän”, tummapaitanen äijä jatko räyhäämistä. Sen jälkeen Vallu tönästiin kovakourasesti perseelleen lattialle. Kaikki äijät meni juttelee hallin toiselle puolelle. Köydet hiersi ihan sairaasti Vallun käsii, se ei tuntenu enää edes omii sormenpäitään. Vallu funtsi, että noi äijät varmaan mietti mitä ne tekis hänelle. Valluu alko hieman pelottaa, sillä noi äijät ei ollu ainakaan mitään tavallisii tyyppejä. Ne oli kuitenki jotain suurempii rikollisii, joilla oli omat kuvionsa.

Äijät lopetti lässyttämisen ja kaks äijää tuli taas kohti Valluu. Ne tarttu Valluu olkapäistä ja kiskas sen ylös lattialta. Vallu yritti kysyy, että mitä ne nyt aiko tehdä. Äijät käski sen tukkii nyt vaan turpansa. Ne raahas Vallun ulos hallista ja talutti takas auton luo. Vallu yritti rimpuilla, mutta äijät tunki sen väkisin auton takakonttiin. Vallu huus, että sitä kusetti ihan sikana. Sen on pakko päästä kuselle tai muuten se kusis housuunsa. Kukaan ei kuunnellut Vallun ruikutusta. Auto starttas ja Vallu oli taas pimeessä takakontissa. Vallu oli varma, että se aiottiin tappaa. ”Heittääköhän ne mut johonkin hikiseen latoon ja pistää napin ottaan vai upottaaks ne mut johonki jonkkaan?” Vallu mietti puoliääneen. Mitäköhän Jontelle ja Kartsalle oli käyny? Vallu funtsi kaikkee tyhmää ja sen koko elämä vilisti sen silmissä, ihan kuin olis ollu leffassa. Vallu pelkäs, se ei ollu ikinä ennen pelänny näin sikana. Se tuns olevansa joku filosofi, sellanen ku Platon...tai joku muu vastaava hörhö, joka joutu giljotiiniin vaan sen takia, että oli erilainen. Vallu makas edelleen epämukavasti poikittain ahtaassa takakontissa. Se ei voinu liikkuu mihinkään. Auton tärinä loppu ja se pysähty nytkähtäen. Takaluukku avattiin ja Vallu nostettiin taas pihalle. Kylmä tuuli puhalsi vasten Vallun kasvoja ja Valluu alko itkettää. Vallu ei pystyny seisomaan omin jaloin, sitä heikotti ihan sairaasti. Vallu meinas heittää laatat, sillä se ei ollu safkannu mitään pitkään aikaan, fyllannu vaan sikana. Toinen äijistä lähti kohti tien varressa olevaa huoltoasemaa ja toinen jäi vetää spadduu Vallun viereen. Vallu makas märällä asfaltilla ja tsiigas ympärilleen. Auto oli pysähtyny johonki maantien pysähdyspaikalle. Oli alkanu hämärtää ja tiellä ajavien autojen valot valaisivat aina välillä äijien maasturiin nojailevaa tyyppii. Se oli jotenki tosi tutunnäkönen. Vallu yritti muistaa missä oli nähny ton jätkän aikasemmin. Äijä veti ahnaasti röökii, se oli selvästi hermostunu. Kaverin händyt tärisi ihan sikana ja se pälyili kokoajan tielle päin.

Yht’äkkiä Vallu muisti kuka toi jätkä oikeen oli, vaikka se olikin muuttunu ihan sikana. ”Hei, Sakke! Muistatko sä mua? Siitä on ihan sika kauan... me oltiin sillo ihan skideinä samassa mestassa, missä oli kaikkii ongelmanuorii. Se oli jossain Seutulassa”, Vallu selitti innostuneesti. Spadduu poltteleva äijä oli ihan hiljaa ja tsiigas epäluulosesti Valluu. Se tumppas röökin ja alko avautuu. ”Joo... nyt mäkin muistan sut , siitä on ihan sikana aikaa. Mä vähän funtsinkin, että on tosi tutun näkönen jätkä” se selitti jatkaen: ” Tosi kiva nähä sua, mutta sä oot nyt tosi pahassa kusessa.” Sakke jatko puhumista innokkaasti ja kumartu Vallun viereen. ”Mä voin irrottaa nää köydet”, se selitti ja alko leikkelee Vallun köysii auki. Vallu alko kyselee, että mitä tää koko systeemi oikeen tarkotti. Vallu ties, että Sakke oli sotkeentunu huumejuttuihin. Se oli ollu niissä touhuissa jo junnuna, mutta nyt se oli varmaan vähän isompi tekijä. Sakke kerto, että Valluu oli luultu yheks toiseks tyypiks. Tää kyseinen tyyppi oli jääny sairaasti, reilut 90 tonnii velkaa yhelle huumesysteemii pyörittävälle äijälle. Nyt sen huumepomon olis ollu tarkotus perii ne velat korkojen kera siltä tyypiltä, mutta ne kaks pellee oli tuonu väärän jätkän, sut meinaan, mukanaan.

Vallu ties ketä nää tyypit oli hakenu. Vallu ties erittäin hyvin, että se jätkä oli velkaa joka suuntaan. Se jätkä oli todella huonossa jamassa, sillä oli avovaimo ja yks kakara, mutta ne oli ihan sairaasti velkaa kaikille. Se jätkä oli duunaillut kaikki hommansa ihan päin helvettii. Vallu kysy Sakelta mitä sille aiottiin tehdä. Sakke selitti vakavana, että Vallu oli ollu väärään aikaan väärässä mestassa ja se aiottiin jättää johonkin syrjäseen mestaan ja.... Sakke kerto, että nää tyypit ei digannu siitä, että niitten ympyröissä alko palloilee liikaa porukkaa tai, että ylimääräset hyypiöt tietäis ketä ne oikeesti on. Vallu tajus, että nää tyypit ei yrittäny kusettaa, vaan oli ihan tosissaan. Niille ei paljo merkkaa yks tavallinen pikkunilkki. Sakke alko selittää miten Vallu pääsis haneen. Se ehdotti, että lavastettaisiin Vallun pako. Vallu naureskeli mielessään Sakelle, joka oli selvästi tsiigannu liikaa jenkkileffoja. Vallu ei ollu varma, että toimisko suunnitelma, mutta oli kuitenki messissä. Sakke sano, että Vallu vois läiskästä sitä turpaan, kuitenki sillee varovasti, jotta pako näyttäs aidolta. Vallu nous seisoo ja selitti Sakelle, ettei se alkais mättää sitä. Vallu kerto Sakelle miten reilu jätkä se oikeen oli. Sakke oli vaivaantunu ja vaati, että Vallu lähtis nyt vaan menee. Juuri silloin auton voimakkaat valot häikäisivät Saken ja Vallun.

Ne ei nähny vähään aikaan muuta kuin tähtiä. Joku muukin oli pysähtyny levähdyspaikalle. Sakke pisti käden taskuunsa ja kaivo esille snadin aseen. Vallu tajus, että nyt vois tulla ongelmii. Toinen auto pysähty vähänmatkan päähän ja autosta tuli ulos kaks miestä. Ne laitto auton katolle sinisen vilkun. Ne oli ihan saleen kyttii. ”Mitä ihmettä ne meistä haluu?”, Sakke kiros ja peräänty maasturin sivulle ja käski Valluu tekee samoin. Autosta nousseet miehet alko tulee päättäväisesti kohti. Niiden fikkarit häikäisivät Vallua. Samassa Saken kaveri tuli takas toisesta suunnasta juosten huoltoasemalta. ”Mitä vittua siellä tapahtuu? Sakke missä sä oot? ” se karju vihasena. Pysähtyneestä autosta nousseet miehet seisahtuivat ja huusivat: ”Täällä on poliisi! Nostakaa kädet auton kattoa vasten, varovasti!” Sakke ei aikonu totella ja jatko perääntymistä kohti avonaista maasturin ovea. Se oli tällä hetkellä ehdonalasessa, eikä se ollu ilmoittautunu valvojalleen. Saken kaveri pysähty hämmästyneenä ja lähti juoksee takas kohti ajotietä. Kytät vaati sitä pysähtyy, mutta äijä vaan jatko juoksemista. Toinen kytistä spurttas juosten karkulaisen perään. Saken kaveri otti myös taskustaan aseen ja alko räiskii sillä kohti takanaan tulevaa poliisia. Se ampu ihan mihin sattu. Vallu dyykkäs vatsalleen auton viereen. Paikoilleen jääny poliisi kyyristy ja avas tulen kohti Sakkee ja Valluu. Se varmaan luuli, että Sakke ja Vallu ampu sitä.

Saken kaveri ampu perässään juoksevaa kyttää jalkaan. Se kaatu turvalleen maahan ja alko huutaa ihan sikana. Saken kaveri jatko juoksemista kohti metsänreunaa. Se ylitti autotien ja pari autoo joutu painaa tööttii ja jarruttaa. Oli ihme ettei Saken kaveri jääny auton alle. Se vaan jatko juoksemista kohti metsän reunaa. Pari autoo pysähty pientareelle ja niitten kuskit jäi ihmettelee, että mitä täällä oikeen tapahtu. Sakke hyppäs nopeesti maasturiin ja starttas. Suuri maasturi lähti murahtaen käyntiin. Vallu kierähti sivulle, sillä Sakke pisti pakin päälle. Sakke yritti lähtee haneen ja aiko jättää Vallun yksin. Maasturi lähti pakittaa kohti maassa makaavaa poliisia. ”Hei, Sakke älä saatana aja sen päälle!” Vallu yritti huutaa Sakelle. Toinen kytistä alko tulittaa kohti Saken autoo. Se ampu melkein kaikki maasturin ikkunat ihan seulaks. ”Miksi ihmeessä se ei ammu renkaisiin?” Vallu kiros. Haavoittunut poliisi yritti epätoivosesti raahautua turvaan, mutta Saken maasturi vyöry vaan kohti. Sakke peruutti sen kytän päälle. Voi olla, että se oli vahinko, mutta se ei auttanu enää yhtään sitä poliisii. Kyttä ulvo kivusta, kun jättiläismäinen maasturi ruhjoi sen vasten asfalttia. Äijä leikkautu melkeen kahtia, kun sen jalat jäi auton taka-akselin väliin. Vallu ei tienny mitä sen olis pitäny tehdä, sitä alko yrjöttää ihan sairaasti. Se ei ollu ikinä nähny noin paljon verta. Toinen poliisi tsiigas lamaantuneena, kun Sakke käänsi maasturin keulan kohti sitä. Kyttä seiso paikallaan ku naula seinässä.

Vallu tajus, että se hullu yritti ajaa vielä toisenki poliisin päälle tai sitten Sakke oli vaan ihan liian paniikissa tajutakseen mitään. Vallu lähti juoksee kohti kyttien autoo. Saken maasturin tuulilasi oli ihan skeidana. Se ei saleen nähny yhtään mitään eteensä. Sakke kaasutti täyttä hanaa kohti paikallaan seisovaa poliisia, mutta onneks kyttä ehti heittäytyy sivulle. Sakke rysäytti vauhdilla ison maasturin päin levähdyspaikalla olevaa infotauluu. Pelti rytisi, kun suuri maasturi vääns infotaulun ihan solmuun ja pysähty pientareelle. Lasii ja muovii lenteli ympäri levähdyspaikkaa. Maasturi jäi kiinni taulun rankoihin ja sen moottori sytty palamaan. Sakke yritti ite aukasta maasturinsa ovee, mutta se oli jääny jumiin. Saken maasturia väistäny kyttä yritti myös auttaa Sakkee repimällä ovee auki, mutta se ei vaan auennu. Sakke kenkäs sivuikkunan paskaks ja huus, että auttakaa se helvettiin sieltä. Poliisi yritti kiskoo Sakkea rikkinäisen ikkunan läpi, mutta Saken jalka oli tarttunu johonkin. Vallu tsiigas aivan lamaantuneena, kun äijät kikkaili auton kimpussa, se ei pystyny tekee mitään. Vallu oli ihan seis. Sen jalat ei vaan liikkunu mihinkään, se ei pystyny edes hengittää kunnolla.

Maasturi roihus ihan kybällä ja tuli levis myös ohjaamoon. Sakke kilju tuskasta, kun liekit alko lyömään maasturin ohjaamosta ulos. Kyttä yritti epätoivosesti auttaa Sakkea, mutta se sai Saken vaan puolittain ikkunasta ulos. Yht’äkkiä kuulu sairas jysähdys ja maasturi räjähti yheks suureks liekkimereks. Sen bensatankki oli varmaan posahtanu. Kyttä kieri maassa, sen vaatteet oli tulessa. Saken hahmo rimpuili keskellä liekkimerta, mutta Vallu ei kuullu sen huutoja, sillä liekkien rätinä hukutti kaiken alleen. Vallu tarttu kyttien autossa olevaan huopaan ja juoksi maassa kierivän poliisin luokse. Vallu tumppas miehen huopaan ja sai sen kuteet sammumaan. Onneks äijän kasvot ei ollu palanu pahasti, mutta se alko hourailee. Se oli onneksi ihan tajuissaan. Vallu oli kuitenki ihan paniikissä, sillä ei ollut hajuakaan miten se olis voinu auttaa tota maassa makaavaa äijää. Pitäiskö yrittää antaa jotain ensiapuu, Vallu mietti. Kyttä vaan jatko valittamista ja vääntelehti tuskissaan maassa. Vallu juoksi takas poliisiautolle ja käynnisti sen. Vallu halus lähtee nopeesti menee koko mestasta. Se oli sellanen helvetin luuseri.

Ajotielle oli pysähtyny lisää autoja tsiigaa palavaa maasturii. Sinne alko kerääntyy yhä enemmän porukkaa. Vallu paino kaasuu ja tykitti niitten ohi. Sininen kyttäauto kulki ihan kivasti Vallun painaessa tallan pohjaan. Vallu halus päästä mahdollisimman kauas koko paikasta, sillä sitä kävi hämää toi liekkien rätinä ja kaikki ne uteliaat pellet, joita ilmesty levähdyspaikalle kuin raatokärpäsii skeidaläjään. Vallu löys poliisiradion ja pisti sen skulaa. Radio alko kertoo jostaki onnettomuudesta, mikä oli sattunu valtatie 4:lla. Vallu arvas, että siinä puhuttiin saleen tosta äskeisestä jutusta. ”Voi, helvetti, että oon kusessa! Siellä on ainakin pari kuollutta...mitä ihmettä mä oikeen teen?”, Vallu kiros ja läiski itteään naamaan. Valluu harmitti sikana, sillä se oli nyt todella pahassa kusessa. Jos se jää kiinni, niin se joutuu saleen sähkötuoliin tai loppuelämäks linnaan, vähän niinku joku jammu siltavuori. Vallu ei kestäis linnassa edes vuotta, sillä oli kaikenlisäks ihan sairas homokammo. Tollaset laitokset oli täynnä väkivaltasii homoi, jotka vaan odotti nuorta ja tuoretta tavaraa. ”Hyi, helvetti!”, Vallu funtsi mielessään ja paino perseensä tiukemmin autonistuimeen.

Vallu pysäytti kyttäauton tien laitaan, osittain pientareelle. Se nous veke autosta ja kiipes funtsimaan auton katolle. Vallun aivot sai vähän enemmän happee parin metrin korkeudessa. Tien lähellä virtas joki, sen vesi kiilteli auton valojen loisteessa. Vallu meni takas autoon avaten kaikki ikkunat ja ajo auton alas rinnettä. Vallu ajo ihan alas asti, joen rantaan ja nous uudelleen veke autosta. Se työns koko kyttäauton jokeen, sillä joen penkereet oli aika jyrkkii. Auto vyöry huomaamattomasti jokeen, vähän niinku omalla painollaan. Auto pulputti ihan snadisti, mutta onneks se uppos kokonaan jokeen. Vallu ei nähny ees kattoo, sillä joen vesi oli ihan skeidan ruskeeta. Vallu istahti märkään maahan ja heittäyty selälleen ruohikkoon ja alko tsiigaa kirkasta tähtitaivasta.

Vallu funtsi, että yö oli puukottanu sitä selkään. Yö oli vieny sen pahoille teille, niinku kussu Valluu silmään. Yö oli aina ennen pitäny Vallusta huolta. Skidistä lähtien Vallu oli viihtyny yössä, sillä himaan ei ollu kiva mennä, mutta nyt yö tuntu julmalta. Kaikki hauskat jutut oli sattunu sille juuri yöllä, sen ekat sekstailut ja sitä rataa. Valluu alko paleltaa ihan sikana, sillä ruohikko oli ihan sairaankylmä. Vallu tuns miten kylmyys hiipi sen joka mestaan ja elimeen. ”Tää yö on menny ihan päin persettä, mitä helvettiä mä nyt teen?” Vallu ruikutti puoliääneen. Alko sataa ja vesi alko valuu pitkin Vallun nenää ja poskii. Vallun naamassa oli kuivunutta verta ja kaikkee muuta skeidaa. Vallu nous ylös ja lähti kävelee pitkin joen vartta. Sillä ei ollu hajuakaan mihin se oli menossa, mutta aivan sama. Valluu ei voinu enää kiinnostaa yhtään mitä sille tulis tapahtumaan, sillä se oli mokannu nyt aika pahasti. Toisaalta, kuka oli muka nähny Vallun, sillä palovammoja saanut kyttä ei ollu saleen nähny Valluu, ainaka kovin läheltä. Toinen poliiseista tai Sakke ei enää ikinä kertois mitään ja Saken kaverilla olis taas omii ongelmiaan. Kukaan ei edes tienny missä Vallu oli tai minne se oli viety, sillä Vallu ei itekään tienny missä se oli. Vallu alko elättelee toiveita, että jos pääsis menee täältä mahdollisimman nopeesti himaan, niin se vois selvii tästä jutusta. Se lähti juoksee joen vartta pitkin ja toivo, että se pääsis jonkun tien varteen liftaamaan.

Vallu oli juossu varmaan reilu kymmenen kilsaa, mutta se ei ollu päässy mihinkään tielle. Vallu oli ihan läpimärkä ja se oli ihan jäässä. Sitä väsytti, yskitti ja pyörrytti ihan sairaasti. Vallu oli varma, että se kuolee tänne mettään jossei se pääse nopeesti johonkin lämpimään mestaan. Vallu ties ettei se jaksais enää juosta kovin kauaa. Se meinas jo luovuttaa ja hukuttautuu johonkin ojaan, kun se huomas muutaman sadan metrin päässä autotien. Vallu lähti juoksee ja runno ittensä läpi pusikoitten. Se pääs tielle ja pysähty, sillä se ei olis saanu happee enää yhtään kauemmin. ”Pitäis varmaan lopettaa röökääminen”, Vallu mietti. Vallu puuskutti ja heitti märän lettinsä taakse. Sen suussa maistu oksennus ja sitä pyörrytti. Toivottavasti se ei näyttäny liian rikolliselta, muuten kukaan ei haluis sitä autoonsa. Vallu tsiigas omii kuteitaan, ne oli ihan rapaset ja läpimärät, mutta ei ihme, sillä koko ajan tuli lisää vettä. Vallu huomas kaukana auton sinertävät ajovalot, ne lähesty sitä. Vallu nous seisomaan ja meni keskelle tietä viittoilemaan. ”Toivottavasti toi auto näkee mut eikä aja mun ylitse”, Vallu ajatteli ja seuras katseellaan lähestyvii valoja.

Auton kuljettaja huomas tiellä olevan hahmon ja jarrutti voimakkaasti. Vallu seiso paikoillaan keskellä tietä, auto ei olis voinu ohittaa Valluu ajamatta päälle. Punanen, kolmiovinen auto pysähty ja alko soittaa kärsimättömänä törvee. Vallu kiitti mielessään tota kuljettajaa ja käveli nopeesti auton luokse. Vettä tuli koko ajan kaatamalla. Vallu huus ikkunan läpi, että oli sattunu paha onnettomuus. Auton kuljettaja mietti hetken ennenkuin avas ikkunan. Kuljettaja kysy äkäsesti:” Miksi ihmeessä seisotte sateessa keskellä tietä? Onks tapahtunu jotaki?” Vallu huomas, että kuljettaja oli yksin autossa. Se oli nuori, vähän yli parikymppinen, tummahiuksinen nainen. Nainen varmaan pelkäs Valluu ihan sikana, sillä oli kännykkä kädessä ja se oli ihan saleen näppäillyt kyttien numeron jo valmiiksi. ”Anteeksi, mutta mun auto hajos eikä mulla ollu kännykkää mukana. Voisitteko ajaa mut lähimmälle huoltosasemalle. Mä voin maksaa teille kyydistä”, Vallu selitti mahdollisimman vakuuttavasti, vaikkei sillä ollu yhtään rahaa messissä. Nainen mietti hetken ja Vallu oli varma, että akka nostais kytkintä aika nopeesti, sillä joku luuseri letti märkänä keskellä ajotietä ei vaikuta kovin terveeltä tai turvalliselta ottaa kyytiin. ”No, voinhan mä ajaa sut lähimmälle huoltoasemalle...”, nainen vastas epäröiden. Vallu kiitteli kohteliaasti ja kiipes auton sisälle. ”Onneks maailmassa on vielä auttavaisiakin ihmisiä”, Vallu ajatteli tyytyväisenä mielessään. Nainen oli varmaan huomannu Vallun oikeen vilpittömyyden ja hädän.

Kuljettajan nimi oli Anita ja se oli mukava ja tosi hyvännäkönen tyyppi. Anita ei välittäny, vaikka Vallu likas ja kasteli märillä kuteillaan sen uuden auton penkit. Vallu ties, että se hais aivan kauheelta, mutta Anita ei kuitenkaan sanonut mitään. Se jutteli Vallulle ja sano, että jos Vallulla oli jano, niin se voi ottaa takapenkiltä muutaman cokiksen. Vallu huomas, että se piti tosta akasta tosi paljon, mutta cokiksesta Vallu ei digannu. Se kuitenki kittas varovasti yhden pullon, kun sai ilmaseks. Vallu ei tietenkään kertonu Anitalle, mitä sille oli oikeesti tapahtunu. ”Onneks akat on yleensä tosi sinisilmäsii ”, Vallu funtsi naureskellen mielessään. Anita kysy, että pistääkö se autoon vähän lisää lämpöä. Vallu tuns olonsa kotosaks lämpimässä autossa. Anita oli tosi rauhallinen ja jatko kyselyy Vallulta. Vallu mietti, että toi eukko on saleen duunissa jossain kriisipuhelimessa, sillä se ei ollu yhtään vaivaantunu, vaikka autossa oli tällänen Vallun kaltanen hyypiö.

Valluu alko nukuttaa ihan sikana, sillä autossa oli lämmin ja sade rummutti kivasti auton tuulilasii. Se nojas ikkunaan ja nukahti. Cokispullo vierähti Vallun jalkoihin auton lattialle. Vallu heräs säpsähtäen, kun Anita pysäytti auton. ”Mi-mitä...?” Vallu kysy pöllähtäneenä. Se oli ihan pihalla, sillä se oli vetäny unta kuulaan aika lahjakkaasti. ”No, me ollaan nyt perillä”, Anita totes hymyillen ja osoitti ulkona olevaa Shelliä. Vallu funtsi, että olis melkein parempi, jos Anita ajais ihan stadiin asti, jos asuis siinä lähellä. ”Anteeksi, mutta minnepäin olette menossa?” Vallu tiedusteli varovasti. ”Mä meen Vantaalle”, Anita vastasi ja hymyili nättiä hymyään. Se arvas saleen mitä Vallulla oli mielessä. Vallu yritti selittää viattomasti, että se asu stadissa ja....mutta Anita keskeytti nauraen ja kerto, että kyllä se voi ajaa Vallun ihan himaan asti, jos se oli matkan varrella. Vallu ei olis tienny miten kiittää sitä ja ajatteli, että jos joku joskus pyytäis siltä apuu, niin se auttais. Toi nainen on oikee enkeli, sillä kukaan ei ollu ennen luottanu Valluun aidosti!

Nainen ajo tosi kovaa, saleen koko ajan ylinopeutta. Valluu jännitti hieman, jos kytät pysäyttää tai jos Anita mällää johonki. Vallu ei kuitenkaan uskaltanu sanoo sanaakaan, vaan yritti olla mukavaa matkaseuraa. Vallu kerto kaikkee älytöntä mitä sille oli tapahtunu, mutta tietenki se kerto vaan sellasii hyvii ja asiallisii juttui. Kaikki hämärät se jätti kertomatta, sillä se ties, että Anita vois vähän ihmetellä minkä äijän se oli oikeen ottanu kyytiin. Anita ajo tiksin asemalle ja Vallu sano, että se pääsis siitä himaan. Vallu pyys Anitaa jättää kännykännumeronsa, jotta Vallu vois korvata sen vaivannäön. Lounas tai leffailta olis varmaan ihan asiallista. Anita hymyili ja sano, että sillä oli kiire jätkänsä luo ja sitä rataa. Vallu kiitteli hymyillen ja toivotti hyvät jatkot Anitalle ja sen äijälle. Vallu tsiigas, kun punanen nissan häipy hiljasen yöliikenteen sekaan. Oikeastaan nyt alko olee jo melkein aamu. ”Miksi helvetissä kaikkien mukavien akkojen pitää olla varattuja?” Vallu kiros pettyneenä mielessään. Vallu oli ihastunut Anitan kauniisiin silmiin ja nättiin hymyyn. Koko nainen oli ollu ihan sairaan hyvä pakkaus. Vallu käveli märissä kuteissaan ja omissa mietteissään asemalaiturille venaamaan K-junaa. Asemalla pyöri flirttailemassa kaikenlaisii meikkilindoja ja pissaliisoja. Valluu kävi syömään tollanen pelleily. Se tsiigas omii kuteitaan, jotka oli ihan skeidassa ja litimärät. Vallu näytti siltä, kuin se olis kieriny jossain ojassa. ”Miksiköhän se eukko uskalsi oikeen ottaa mut kyytiin?” Vallu mietti noustessaan junaan. Mä näytän ihan joltain spugelta. ”Maailma on täynnä tosi hämärii tyyppejä....”, Vallu totes naurahtaen puoliääneen ja meni istuu ikkunapaikalle. Joku oli jättäny just sopivasti uusimman citylehden vastapäiselle penkille.

Copyright (c) 2000 Eero Turpeinen. All rights reserved.

palautetta novellista