Pääsivulle Esseet Keskustelu Arkisto Proosa Lyriikka Mikä on Rihmasto? Tekijät Ohjeita kirjoittajille Cultnet Finland

Tämä sivu odottaa Sinun palautettasi!




Koko juttua vaivasi sellainen lievä hajanaisuus, päämäärättömyys, josta en oikein osaa päättää onko se harjaantumattomuutta vai tyylikästä & modernia pirstaleisuutta. Joka tapauksessa jää hiukan hämäräksi, mikä on jutun ydin. Ilmeisesti se on tämä Louisen tapaus sekä yleinen tuskaisuus & levottomuus, mutta Louise pitäisi sitten nostaa vahvemmin esille. Kertoja on niin lääpällään Louiseen, että on valmis melkein mihin tahansa, mutta mimmistä ei oikein saada kuvaa. Pienemmät kertomukset novellin sisässä vaikuttavat hiukan irrallisilta, mutta toisaalta sopivat kyllä tyyliin, joka siis muutoinkin on sirpaleinen. Alun lyhyenpätkivät virkkeet tökkivät, mutta tämä asia rauhoittuu vähän myöhempänä (sekä itse tekstissä että lukijan päässä).

Onneksi en ole kustannustoimittaja, joten minun ei tarvitse julistaa tälle novellille mitään yleispätevää tuomiota. Sillä kuten edeltävästä lätinästä kai huomaa, en osaa edes ratkaista, pidänkö tästä jutusta kovasti vai vähemmän. Ansiota on mielestäni varsinkin päähenkilössä, josta saadaan riittävän selkeä ja omaperäinen vaikutelma ja johon siis voidaan jopa samastua.

Olisipa mukava kuulla muittenkin mielipiteitä.

Sari P.