Palautetta Tarja Okkosen novellista Vilu

Toimittajalta:

Ensimmäinen ajatukseni ei ollut kovinkaan myönteinen. Ajatus putkahti päähäni jo ennen kuin olin ehtinyt lukea riviäkään novellista. Vilkaisin vain sivumäärää ja saman tien löi ajatus, voi ei, taas yksi hetkessä leivottu pyrähdys ankean arkikuvauksen tiimoilta. Sainkin nenilleni oikein pahemman kerran.

Novelli on jaettu kahteen osaan, ensimmäisessä lukija viedään katsomaan maailmaa ”minän” silmin, toisessa ollaankin vain sivustaseuraajan roolissa. Molemmissa ollaan kaupunkikierroksella. Henkilöt kulkevat toisistaan poikkeavia reittejä, mutta lopussa osat loksahtavatkin toisiinsa kuin eivät olisikaan olleet erillään, ympyrä sulkeutuu. Siinä missä toiset käärivät setelit parempiin taskuihin osakkeillaan, päähenkilöillä ei mene hyvin. Kummallakin on omat kiusaajansa, toisella rahanpuute, toisella itkevä lapsi. Kumpikaan ei valita kohtaloaan, he yrittävät selvitä, tulla toimeen.

Tarja Okkosen kerronta on säästeliästä. Hän kertoo, miten asiat ovat, ilman turhia maalailuja. Julma maailma on kuvattu perusarkisen toiminnan kautta. Pohdintapuolelle ei ole lähdetty, mikä on hyvä, sillä päähenkilöiden itsesäälintäyteinen ajattelu ja seuraavan päivän murehtiminen olisivat luultavasti latistaneet tekstin. Novelli ei ole toiveikas, ei liioin toivoaan menettänyt, se antaa lukijan päättää, kumpaan suuntaan mennään. Itseäni teksti puhuttelee sanoin: jokaisesta hyvästä päivästä tulisi nauttia täysin nännein, eihän sitä koskaan tiedä, milloin tulee se viimeinen. Tai kuten Clam Abuse – yhtyeen erään biisin nimi aiheesta kertoo: ”There's always someone more fucked up than you”.

Vilu on kuin maistiaispala novellista ja kuitenkin jo valmis, itsenäinen novelli. Laajennusvaraa löytyisi vielä muutamaan lisäsivuun asti, kauemmas kahden ihmisen kurjan elämän kuvaus ei jaksa kiinnostaa, ellei sitten tuo mukaan jotain repäisevämpää elementtiä. Yksi asia, mistä saisi ainakin mielenkiintoiset osat 3 ja 4, olisi kertoa päähenkilöiden suhteesta vanhempiinsa. Kuitenkaan mitään varsinaista tarvetta lisäyksille ei ole, teksti toimii loistavasti jo nyt.

Ville Lindgren

Lukijoilta:

Novellin alku tuntui lähinnä tajunnanvirralta, mutta tarina kiteytyy nopeasti hallituksi kokonaisuudeksi. Torivisiot ja kuvat olivat eläviä ja uskottavia, mutta jotain pientä jäi kaipaamaan. Se pieni saattoi olla vain esimerkiksi kengistä poukkoilevat kivet tai jokin ulottuvuus lisää. Moni lisäys voisi pilata kokonaisuuden, mutta aikahyppäyksillä, kolmannella näkökulmalla tai tietynlaisella vuoristoilman puhalluksella novelli voisi saada tiukemman tai välittömämmän otteen. Minun silmissäni se ei ole välttämätöntä, mutta esteetiikan verkkokalvolta monikaan novelli ei ole valmis ilman jonkinlaista ammattilaisen patetiamurhaa ja etäisyyttä, mikä monen muun ihmisen mielestä voisi tehdä tarinalle pelkkää hallaa.

Juhani J. Oksanen