r i h m a s . t o

Vilu

Tarja Okkonen

1.

Pakkasta miinus kaksikymmentäkaksi. Lipposella on naama messingillä, kun sai niin nuoren akan - jos mä ottaisin niin paljon nuoremman, se ei olisi vielä syntynytkään. Pitäisi laittaa lotto ja ostaa munkkeja. Rahaa on kahdeksan markkaa kolmekymmentä penniä. Pelkkiä numeroita, miten sitä voi selvitä, kun kaikki on sidottu numeroihin syntymästä alkaen - ensimmäinen tai kolmas vahinko.

Liikenteeseen täytyy kuitenkin lähteä. Anttilassa on alennusmyynti, myymäläetsivä kulkee päällysvaatteissa perässä ja luulee, ettei sitä huomaa. On muka katselevinaan tavaroita, sama jätkä ollut siellä monta vuotta, kyllähän sen jo hullukin tuntee. Mitä se mun perässä kulkee, menen sitten ulos, ettei tarvitse mua kytätä. Tyhjällä torilla viima vie luulot pois - ei ole vaihtoehtoja, ei - nokka valuu eikä ole muuta paikkaa mihin mennä kuin kirjasto. Siellä on lämmin ja kahvilasta tulee pullan tuoksu. Kävelen suoraan kahvilan tiskille ja otan Iltasanomat myyjän silmien edestä; en laita viimeisiä markkojani kahvikuppiin, luen pelkän lehden. Myyjä on muutenkin niin nuiva, jos siltä ostaa kahvin se sanoo vaivoin kiitos, ei katso päinkään, mutta osaa se olla ystävällinenkin kenelle haluaa.

Se on muutaman askeleen päässä ja sitten olisi rahaa. Mä odotan ja katson uskallanko. Aina tulee joku ostamaan korvapuustin ja kahvia. Sitten kahviossa ei ole ketään, myyjä vilkaisee mua vihaisesti ja lähtee keittiön puolelle. Uskallanko. Se on muutaman askeleen päässä ja sitten olisi rahaa. Nousen ja ryntään tiskin taakse, käännän kassakoneen avaimesta ja painan nappulaa. Ehdin ottaa setelin, kun keittiön ovi heilahtaa ja myyjä ryntää repimään käsiäni. Mä huitaisen sitä ja kahmin kympin kolikkoja kouriini. Se lähtee juoksemaan, mäkin lähden ulko-ovelle päin. Se huutaa: "Minut yritetään ryöstää, soittakaa poliisi! Tulkaa auttamaan! Tulkaa nyt auttamaan!" Ehdin melkein ovelle, kun siihen tulee vahtimestari ja joku vanha äijä. Ne ovat epävarmoja siitä mitä pitäisi tehdä ja mä hämään, pyörittelen lippalakkia toisessa kädessä ja sanon, etten minä mitään ole varastanut ja kun ne vaan ihmettelee, mä lähden juoksemaan. Vanha mies yrittää ottaa minusta kiinni, mutta ei sen ote pidä. Nyt pitää sitten juosta.

2.

Hän työntää itkevää lasta rattaissa, takki auki pakkasessa - vetoketju on rikki. Hän yrittää kävellä nopeasti pois, lapsi huutaa. Se itkee aina, kun sen pitäisi istua rattaissa, linja-autossa, neuvolassa. Hän kysyy mekaanisesti: mitä nyt Jyri, mikä on? Mikä on Jyri?

Nyt se akka tulee taas vastaan, se on jäänyt hänelle mieleen, katsoo niin huolestuneena häntä ja poikaa. Kukaan ei näkisi heitä ellei Jyri huutaisi, Jyri asettaa heidät tarkkailun alle, tekee kauppareissuista luotikujia. Hän juoksee kotiin, heittää eteisen lattialle Jyrin ja ostokset, repii pojan puvun sisältä.

– Mitä sä itket, haluatko sä, että ne ottaa sut pois? Pidä nyt turpasi kiinni, kuuletko kusipää!

Hän painaa kätensä pojan suuta vasten ja poika itkee kasvot punaisina, vapisee. Sen kyyneleet valuvat kädelle, jolla hän puristaa sen suuta yhä kovemmin, silti ääni kuuluu. Ei sillä ole koskaan hyvä olla, paitsi kun se syö keksejä ja juo maitoa. Alussa hän luuli, että voisi ottaa vauvan syliin ja tehdä sen onnelliseksi, mutta se jatkoi huutoaan kuin olisi ollut vieraan sylissä, niin kuin vauva olisi halunnut alusta lähtien toisen äidin.

Hänen käsivartensa ovat raskaat, ne tuntuvat painavan kymmeniä kiloja, kun hän nostaa ne vetääkseen huutavan lapsen itseään vasten. Jossain vaiheessa se hiljeneekin imien hänen hiustupsuaan nyrkkinsä sisällä. He ovat siinä, kunnes ovikello soi ja hän nousee avaamaan. Erkki ryntää sisälle käytävästä. Hän keittää Erkille kahvia ja Jyrikin on ihan nätisti, välillä se on ihan nätistikin. Erkki laskee kolikkojaan, sillä on melkein sata markkaa. Sitten se alkaa puhua politiikkaa.

– Otti muuten Lipponen nuoren akan, jos mä ottaisin niin paljon nuoremman, se ei olisi vielä syntynytkään.

palautetta novellista