Vappuräjäys

Minni Niemelä

Äidillä oli tukka ponnarilla ja marimekko päällä kun se paistoi rosetteja. Isä oli pitkä ja melkein musta ja sillä oli uusi paita jossa oli törröttävät kaulukset. Minulla oli ruskea liivihame, ihan lyhyt ja niin paksua mokkaa ettei Kokkosten koirakaan saanut hampaitaan siitä läpi.

Roope oli punaisessa pärekorissa ja minun piti huolehtia siitä koko matka. Sen piti antaa olla rauhassa, mutta vähän sai leikkiä tai rapsuttaa jos se ei tykkäisi olla autossa. Sitä sanottiin etukäteissynttärilahjaksi, se oli ostettu oikeasta eläinkaupasta ja se söi vessapaperia ja äidin piipparin johdon. Kellään muulla ei ollut marsua.

Heti vähän matkan päässä kotoa oli isoja tyttöjä, jotka pitelivät serpentiinejä tien yli ja kun me ajettiin läpi, serpentiinit tarttui autoon. Yksi keltainen roikkui monen lyhtypylvään välin sivupeilissä. Se oli niin hienoa, että hypin etupenkin raossa enkä muistanut ettei sitä saa tehdä. Meinasin keikahtaa ja vähän säikähdin, mutta äiti käski kurkistaa Roopea ja opetti meille matkalorun.

Äänekoskikonginkangaskeitele, Viitasaaripihtipudaspyhäsalmi, Aittojärviniemiskylä, Kiuruvesi! Puhelinpylväät vilisivät silmissä ja tuli paha olo, paitsi jos loikkikin ulkona auton vieressä jättiläisen askelin. Vanha ja repaleinen "Jättiläisiä ja kääpiöitä" oli mukana, mutta äiti ei voinut lukea autossa kun sillekin tuli paha olo.

Isolippaiselta huoltsikalta sai isoja korvapuusteja ja ilmalloja jotka seisoivat tikkusuorana. Heliumpalloja, selitti isä.

Pallo lepatti mukavasti Rellun antennissa. Roope pyöri kopassa ja tuhisi. Kun sen otti syliin, se yritti kauheasti kiipeillä ja sitä oli pidettävä nahkahameen päällä kiinni. Roopen varpaat kutittivat ja se kutisi mahan alta.

Maantie kohisi, äiti ja isä puhuivat suristen. Olin metsänmittainen jättiläinen, piti katsoa tarkasti mihin astui ettei vaan tallannut mitään. Välillä kurkin taloihin ja autoihin sisään, muurahaisperheet olivat tosi hassuja. Lampi näytti ihan Kokkosten koiran vesikupilta. Harppasin yli, mutta jättiläisen kääntövarsisaappaani tarttui jonnekin kiinni ja nyykähdin etupenkkien rakoon polvilleni. Roopen pärekoppa kopsahti kipeästi olkapäähän, äiti hoki junanlautaa, isä pyöritti rattia kuin rallikuski ja hosui jaloillaan. Roope vikisi.

Äiti näytti hassulta kun se nyki ovenkahvaa ja huusi isälle joka viskeli hiekkaa konepellin alle. Ulos ulos, äiti huusi vielä kun olin ulkona ja kaukana autosta eikä lieskoja enää näkynyt, pelkkää savua.

Roope löytyi autosta polkimien alta. Sillä oli vain vähän karvat lytyssä ja se kiemurteli ja kutitti olkapäällä, niin että oli pakko nauraa ääneen, vaikka samalla itketti hirveästi. Nyt se varmaan joutuisi takaisin eläinkauppaan ja minä en enää koskaan saisi mitään eläintä enkä heliumpalloja enkä simaa enkä rosetteja enkä ukin paistamia munkkeja. Marsuja ei saa karkuuttaa, eikä räjähtäviä ilmapalloja saa mankua.

Korjaamo oli isossa talossa ja sieltä sai nakkeja ja ranskalaisia. Pöytiä oli paljon ja pehmeä matto jatkui eteiseen asti. Kerroin huoltamon miehille että marsut on pidettävä pärekopassa kun on vaaratilanne ja tulipalo moottorissa eikä voi jarruttaa jos se marsu ryömii siellä alla. Ne oli iloisia miehiä ja nauroivat kovasti, varsinkin kun saivat rapsuttaa Roopea ja esitin niille Mustan kissan tangon. Siinä esityksessä pitää pyöriä vähän kuin balettitanssija.

Eno tuli meitä hakemaan illalla ja me käytiin äidin kanssa vielä vessassa ennen lähtöä. Sielläkin oli pehmeää mattoa. Kerroin äidille kaikkea huoltamon miehistä ja varsinkin yhdestä joka sanoi että olin reipas tyttö kun en itkenyt yhtään vaikka olisi voinut käydä pahasti. Äiti pesi kädet ja kasvotkin vahingossa ja hinkkasi sitten silmiään niin että niistä alkoi vuotaa vettä. Autossa pidin Roopen kopassa ja kopan sylissä ja eno väisti kuopat ettei se enää saisi järkytystä.

palautetta novellista