Palautetta Jussi Kerttulan novellista Vankila:

Proosaosastolla julkaistu Jussi Kerttulan kirjoittama novelli Ikuinen mutka herätti sekä ihastusta että oudoksuntaa lukijakunnassamme ilmestymisensä jälkeen. Jos olet kyseisen novellin lukenut, tiedät jo mitä Vankila tarjoaa: täysin tärähtäneen absurdia tarinanjuoksutusta.

Välillä on joku jo ehtinyt epäilläkin, että lieneekö saman kirjoittajan mahdollista saada useampaa kuin yhtä novellia julki Rihmastossa. Kyllä se on mahdollista; Jussi Kerttula sai nyt kunnian sen ensimmäisenä osoittaa. Odotamme kuitenkin, että novellin aikaisemmin julki saanut kirjoittaja pystyisi uudella tuotoksellaan tavalla tai toisella lyömään laudalta edellisen julkaisunsa. Tämä ei välttämättä tarkoita, että uuden novellin tarvitsisi olla merkittävästi parempi; riittää, että se nousee esiin verrattuna edeltäjäänsä. Samalta kirjoittajalta ei siis julkaista tusinaa täysin saman tasoista ja samaa kaavaa noudattavaa novellia. Näin Kerttulan Ikuinen mutka ja Vankila vielä menevät, mutta hänen pitäisi pystyä kehittymään päästäkseen vielä jatkossakin julki.

Ikuiseen mutkaan verrattuna Vankila on lopultakin hyvin saman tapainen, mutta jos vain mahdollista, vieläkin tärähtäneempi. Tarinan juonta ei kannata ruveta sen enempää pohtimaan tai analysoimaan; se ei yksinkertaisesti kestä sitä. Parhaiten tällainen teksti toimii nopeasti luettuna absurdista tekstistä ja yllättävistä käänteistä sen enempää pureksimatta nauttien.

Kerttulan harrastamat kielikuvat ovat aivan omaa luokkaansa: "ruma kuin sarana" ja "hän oli tukehduttanut pormestarin kuolleeksi kuin plankton yöllä". Entä miltä mahtaakaan lumi haista? Näistä voisivat jopa lyriikkapuolen taitajat ottaa mallia...

Myös Vankilan ongelmat ovat suuresti edeltäjänsä kaltaiset. Teksti on viimeistelemättömän oloista, paikoitellen melkoisen heikosti kirjoitettua. Kielioppi on aika horjuvalla pohjalla, mutta teksti pysyy onneksi edes sen verran kasassa, että sitä pystyy lukemaan suuremmin häiriintymättä.

Kerttulan novelleja lukiessa minulle tulee aina mieleen J. Tilsan sarjakuvat. Hän rakentelee lyhyitä sarjakuvanovellejaan vastaavanlaisella tärähtäneisyydellä. Tilsaa "Kootuimmat teokset" -sarjakuvakokoelmansa esipuheesta lainatakseni: "Tarina syntyy laittamalla peräkkäin riittävä määrä yllättäviä käänteitä." Tämä tuntuu pätevän hyvin myös Kerttulan tarinoihin.

Oma lukunsa Vankilassa on vielä tekstin ohessa tulleet kaksi kuvaa, jotka esiintyvät vielä julkaistussakin versiossa alkuperäisillä paikoillaan. Kerttula on ne itse tehnyt ja ilmeisesti tarkoittanut kiinteäksi osaksi novellia. Erikoinen ratkaisu, joka edelleen alleviivaa outoutta, jota koko työ huokuu ja joka käy ihan mukavasti kertavitsinä tai Kerttulan tavaramerkkinä (muissakin hänen tarjoamissaan novelleissa on ollut kuvia). En missään tapauksessa kannusta muita ottamaan mallia tämän miehen tempuista!

Jarmo Karonen

Juoksemme novellin mukana mielikuvasta toiseen, kielikuvasta kolmanteen. Jussilla mielikuvitus laukkaa hullua vauhtia ja hänellä mielestäni onkin harvinainen taito saada aivoituksensa todentuntuisesti paperille asti.

Liikaa löylyä ei saa olla ja paikoitellen näin ehkä oli. Muutaman liian hankalan - maustavan? - aineksen olisin karsinut. Tiedä sitten, ehkä sekopäisyys olisi silloin ollut vain sekavuutta, kaksi täysin eri asiaa, joista toista Jussin tyyppiset kirjoittajat tavoittelevat. Sekavuutta toivottavasti ei kukaan.

Olen erittäin ihaastunut noihin kahteen kuvaan! Rihmaston loistavaa mahdollisuutta juuri tämän tyyppiseen novellien maustamiseen tulisi käyttää enemmän! Hienoa, Jussi, hyvin piirretty!

Cro-Magnon

Olin ihan pihalla....pitkin matkaa yritin ymmärtää mistä on kysymys ja ensimmäisen kuvan kohdalla suorastaan hätkähdin "mikäs tää nyt on??" Yritin todella ymmärtää mutta en siinä onnistunut. Hyvin omalaatuinen mutta ainakin jossain kolahti, joskin kerta kolahdus riittää!

nimim. Hane

Kerttulan Vankila-novelli oli sanalla sanoen aika hurja. Taisin vahingossa valita aivan oikean lukutekniikan kyseiseen tekstiin, eli "nopeasti, melkein selaten ja jälkeenpäin ihmetellen". En todellakaan tiedä, että oliko teksti syvällistä, kriittistä pohdintaa absurdista yhteiskunnasta vaiko pelkästään psyykkisesti harhaisessa tilassa muistiin pistettyä ajatusvirtaa. Ensimmäisestä osasta mieleeni tuli jonkinlainen symboliikka siemensyöksyyn, mutta jo toisessa osassa putosin älyllisesti kärryiltä ja aivot nollilla luin hurjaa kielikuvamaratonia. Kokemus oli varsin viihdyttävä ja jälkeenpäin hämmentävä. Juuri tällaisista teksteistä on mahdotonta sanoa, että nauraako kirjoittaja päätteensä ääressä partaansa lukijoiden epätoivoisille yrityksille saada jotain fiksua irti hänen omasta mielestään merkityksettömistä sananipuista vai olemmeko tekemisissä ihmisen kanssa, joka todellakin näkee meitä ympäröivän maailman täydellisen erilaisella tavalla. Oli miten oli, lukukokemus oli varsin positiivinen ja kuvat olivat kivoja. Tai annetaan samalla mitalla takaisin: novelli kulki kuin lokakuu juoksupyörässä maton, hiiren ja hiusten katsellessa vierestä ja nuristen sokerin hinnannoususta Kuubassa.

-Mursu