Vankila

Jussi Kerttula

Kisa

Suossa oli kylmä. Se ei kuitenkaan estänyt sitä nukkumasta pohjassa käpertyneenä antibioottiin. Sen silmäluomet alkoivat painua yhteen ja sen suusta alkoi kuulua suhinaa ja ääntä. Yhtäkkiä jostain ylhäältäpäin kuului jumalaton pamaus ja se heräsi vinkaisten. Sen sydän hakkasi kuin kirves ja sen silmämunat kääntyivät ympäri kuin vesitautisella koiralla. Sitten se muisti, että tänään oli taas se päivä kun ne jotkut menisivät jossain ylhäälläpäin kauheaa vauhtia eteenpäin hengittämättä ja tarkoituksena oli päästä maaliin ensimmäisenä. Ei se älynnyt, että kyseessä oli tärkeä kilpailu. Se vain käänsi kylkeä, maiskutteli suutaan ja vaipui takaisin uneen sättien mielessään äänen aiheuttajaa ja itseään, kun oli noin säikähtänyt jokaviikkoista ääntä.

Samaan aikaan noin kymmenen metriä ylempänä oli esikuvan suuri päivä, tai yö, eihän sitä suon sisällä voinut tietää. Tänään hän osallistuisi suureen kisaan, jossa tarkoituksena oli mahdollisimman nopeasti mennä hengittämättä noin Pasfebin neliön pituinen matka. Huijaaminen estettiin tukkimalla suut maastovärein maalatulla ilmastointiteipillä. Häntä jännitti, sillä tämä olisi ensimmäinen kerta, kun hän osallistuisi tähän kisaan. Olihan hän toki harjoitellut yöpaikkansa lähistöllä, mutta silloin hänellä ei ollut ilmastointiteippiä riesanaan. Nuori pastorikin oli tullut katsomaan, joten nyt oli todellakin näytön paikka. Hän oli pastorin esikuva. Muutkin kilpailijat alkoivat madella hiljalleen paikalle, osa innoissaan, osa ei.

Viimein kuului huuto ja kaikkien piti asettua paikoilleen odottamaan lähtökäskyä. Heidän suidensa eteen laitettiin ilmastointiteipit, mutta siten, että toinen puoli jäi auki. Näin oli mahdollista hengittää kunnes olisi lähdön aika. Hän katsoi ystäväänsä vielä kerran ja tunsi kiven, jonka päällä hän seisoi. Hän tunsi sen jalkojaan vasten elävänä olentona, kuin tarujen kivisenä kuninkaana, joka söi kaikki. Sitten hänen aistinsa terävöityivät ja hän jäi odottamaan lähtökäskyä.

Kohta kuuluikin valtava pamaus, joka herätti pohjassa makaajan, mutta siitä ei esikuva tiennyt mitään, sillä tällä hetkellä hän oli keskittänyt kaikki ajatuksensa menemiseen. Suun peittävä teippi oli nyt laitettu kunnolla kiinni, mikä ahdisti esikuvaa. Joku muu, eri, johti häntä, mutta vain kyynärän verran. Hän puhalsi kuplia suustaan ja lähti kiihdyttämään vauhtiaan. Maaliin oli matkaa enää alle kymmenen syöksyä. Hänen oli pakko jaksaa. Sydän ei kuitenkaan enää kestänyt puutetta ja hän vaipui oudon rauhaisaan tilaan, jossa haisi lumi. Hän alkoi nähdä edessään elämäänsä kuin filmiltä, kuten hän monta kertaa oli kuullut kuoliaille käyvän. "Jos tässä sitten kerran lähtö tuli, niin onpahan vielä jokin huvi ennen sitä", hän ajatteli ja alkoi katsoa elämäänsä.

Huolettomat päivät

Hän syntyi myllyssä, sen perimmäisessä sopukassa. Hänen vanhempansa olivat hyvännäköisiä, mutta hänestä tuli aivan normaali. Seuraavaksi filmi hyppäsi ohi varhaislapsuuden ja siirtyi suoraan hänen ensimmäiseen koulupäiväänsä. Heidän opettajansa painoi yli rajojen ja asui kalojensa kanssa sorakuopassa. Hän oli jo ajat sitten kyllästynyt opettamaan lapsia, mutta oli jo niin vanha ja kouluttamaton, ettei saanut enää muutakaan työtä, joten pakko kai hänen oli jatkaa. Jo ensimmäisenä päivänä opettaja päätti laittaa lapset kovalle. Hän käski lapsia piirtämään sielun. Moni tuskaili tyhjän paperin parissa sallitut 20 minuuttia ja osa pudottautui ikkunasta jäähän, sillä ei kestänyt häpeää. Kaikki muut ajattelivat pieksää opettajan, kun oli tämmöisen tehtävän antanut. Paitsi esikuva. Hän oli piirtänyt paperille kananmunan. Opettaja saapui katsomaan sitä ja huudahti puhelimeen: "Neljä!". Samassa muut opettajat saapuivat paikalle ja alkoivat ihastella tavallisen näköisen lapsen piirtämää kuvaa. He kaikki alkoivat huutaa ja kutsuivat poliisin ja lehdistön paikalle. Kaikki ihastelivat kuvaa ja hänestä tuli päivän julkkis. Hän tosin joutui myös vankilaan syyttömänä, mutta hänet vapautettiin seuraavana päivänä hyvän käytöksen vuoksi.

Seuraava asia, minkä hän näki oli parin vuoden päästä mökillä Turun lähellä. Hän oli siellä kavereidensa kanssa ilman vanhempia. Vanhin heistä, Hercules oli saanut päähänsä pyydystää jonkun eläimen ja nylkeä sen. He lähtivätkin metsään etsimään ja löysivät käärmeen, kyyn. Hercules otti sen kiinni ja laittoi säkkiin. Sitten he juoksivat hihitellen mökille. Hercules oli päättänyt, että kyy sidotaan jaloista ja käsistä kiinni ja sitten jokainen heistä kahdesta kiduttaisi kyytä vuorotellen. Hercules aloitti kidutuksen pitämällä kyyn päätä etikan alla ja leikkaamalla toisen jalan pois. Sitten tuli hänen vuoronsa. Hän katsoi kärsivää käärmettä, eikä voinut antaa sen kitua enempää. Hän otti nurkasta kirveen ja löi käärmeeltä pään irti. Siitäkös Hercules suuttui ja heitti esikuvan kuoppaan, kusi päälle ja sitten juoksi karkuun. Kun hän heräsi, oli jo yö ja sudet olivat piirittäneet kuopan. Hän vietti kuopassa elämänsä kurjimman yön ajatellen miltä susi tuntuu.

Hän näki myös pienen pätkän seuraavaa päivää, jolloin hän putosi viemäriaukkoon lehteä lukiessaan. Aivan kuten sarjakuvissa. Luita ei sentään murtunut.

Redrum

Seuraavaksi "filmi" hypppäsi taas vuosia eteenpäin, tällä kertaa aikuisuuteen asti. Hän oli menestyvä juristi, jolla oli "oma" lakimiesfirma, "Naula", joka auttoi erityisesti varkaita. Hänellä oli myös vaimo, joka oli ruma kuin sarana, mutta siltikin hän rakasti tätä. Vaimo oli itsekin älynnyt olevansa ruma, ja tästä syystä hän söi fosforisieniä. Tämän älyttömyyden oli saanut aikaan eräs kiinalainen, 100-vuotias sataman puosu, joka oli Alaskassa kertonut vaimolle, että niitä syömällä seinäkin tulee kauniiksi. Vaimohan oli tietenkin uskonut ja uskoi varmaan edelleenkin, vaikka sienet eivät olleet auttaneet tippaakaan kymmenessä vuodessa. Ainoa niistä aiheutunut näkyvä vaikutus oli se, että vaimo oli alkanut hehkua pimeässä, kuten monet syvänmeren kalat ja pankkien mainokset yöllä. Vaimo ei myöskään osannut tehdä ruokaa, kuten ei itse esikuvakaan, joten he olivat keksineet hyvän taktiikan saada mahansa täyteen ilmaisesti. Hän oli nimittäin sen verran nuoren näköinen ja vaimo niin vanhan näköinen, että he päivittäin menivät johonkin kouluun salaa syömään. Joka kerta he näyttelivät saman esityksen. Hän oli olevinaan oppilas, joka ei halunnut syödä, koska uskoi ruuassa piilevään mahtiin, Stardustiin. Vaimo puolestaan esitti opettajaa, joka huusi oppilaalle ja hiuksista repi tämän syömään. He olivat vain kahdesti jääneet kiinni ja silloinkin he olivat ikkunan kautta päässeet pakoon pois. Ikkunan alla oli ollut hiiltä, sitä harmaata, josta kynät tehdään.

Sitten hän näki toiseen vaimoonsa, ja erityisesti tämän rumuuteen liittyvän asian. Hänellä oli nimittäin salainen suhde pormestarin vaimon kanssa. Pormestari oli vaimoaan kaksikymmentä vuotta vanhempi, joten vaimo oli suunnilleen esikuvan ikäinen. Pormestarin piti myös työnsä puolesta matkustella paljon ja siksi esikuvalla ja pormestarinnalla oli paljon aikaa olla yhdessä. Esikuva oli oikeastaan pormestarin vaimon kanssa enemmän kuin omansa. Hän nimittäin valehteli vaimolleen olevansa töissä limonaatitehtaalla, jossa valmistetaan sitä vihreää Fantaa, jossa ennen oli Mikki Hiiren kuva. Tosiasiassa hän oli ollut työttömänä monta vuotta, mutta siitä ei vaimo tiennyt mitään. Elämiseen tarvittavat rahat he saivat pääasiassa pormestarin vaimolta.

Mutta eräänä päivänä, 32.9.1989 tapahtui tapahtuma, joka muutti monen ihmisen elämän. Pormestari nimittäin oli unohtanut sielunsa kotiin ja palasi hakemaan sitä juuri kun esikuva ja pormestarin rouva olivat valmistautumassa jokapäiväiseen lemmenkohtaukseensa. Pormestari astui sisään vaimonsa makuuhuoneeseen ja samassa huusi kuin öinen hirvi. Hän hyökkäsi aluksi vaimonsa kimppuun ja löi tätä tikarilla sydämeen. Vaimo kuoli ja pormestari lähti nyt ajamaan takaa alastonta salarakastajaa. Viimein hän saikin tämän kiinni olohuoneen turbiinin luona. Esikuva rukoili, ettei pormestari tekisi mitään, sillä hän tiesi, että voittaisi tämän vanhan ukon vaikka vasemmalla kädellä silmät kiinni ilman jalkoja veden alla typpeä hengittäen. Pormestari kohotti tikarinsa lyöntiasentoon ja tähtäsi suoraan kohti esikuvan nilkkaa. Silloin kuitenkin tapahtui onnenpotku. Ikkunan läpi putosi valtava pyy, jonka naapurin lapset olivat ampuneet ilmakiväärillä alas. Se putosi suoraan pormestarin päälle ja sen terävä nokka lävisti tämän olkapään. Tikari putosi ukon kädestä ja hän kaatui lattialle. Aluksi esikuva meni kokeilemaan kaulasta, että hengittääkö pormestari vielä. Hengitti. Sitten hän älysi, että hänen kätensä olivat tämä Juudean hirven kaulalla ja - aluksi vastoin tahtoaan - hän alkoi tukehduttaa vanhusta. Koston halu vei lopulta voiton ja hän puristi minkä käsistään jaksoi. Viimein hän päästi irti. Hän oli tukehduttanut pormestarin kuolleeksi kuin plankton yöllä. Huuman laskeuduttua hän hitaasti älysi mitä oli juuri tehnyt. Hän oli tappanut kaupungin korkeimman virkamiehen tämän omassa kodissaan. Hän näki jo mielessään seuraavan päivän lehtien otsikot : "Por(no)mestari Kala ja hänen vaimonsa löydettiin kuolleena talostaan - kuka on syyllinen? Sinä?". Hän ei kestänyt ajatusta, joten päätti paeta jonnekin, mistä häntä ei koskaan löydettäisi. Aluksi hän mietti menisikö Kuuhun tai Espanjaan, mutta sitten päätti että paras paikka olisi läheinen suo. Heti samana yönä hän kömpi pimeän turvin suohon kuin krapu. Siitä päivästä on lähes kymmenen vuotta.

"Nytkö se jo loppui?" hän ajatteli ja sulki silmänsä. Hänestä tuntui mukavalta ja hän kuoli.

palautetta novellista