Ruuturouva

Risto K. Järvinen

- Good night

Sheilan lintumaisen ohuet kädet ympärilläni. Aavistus rintojen joustavasta kaaresta rintakehääni vasten. Sormeni, jumalattomat sormeni, johdattamassa häntä lavoista lähemmäksi, laskeutumassa alaspäin, pysähtymässä ristiselän notkoon.

Poskemme hipaisevat toisiaan erkaantuessaan. Katson häntä, hänen vihertäviä silmiään, läpikuultavaa ihoaan, raolla olevia kapeita kosteita huuliaan.

Olen lähellä, liian lähellä.

- Mitä mietit, my boy?

Hänen hengityksensä on kiivas, leuka koholla. Utuinen hymy kasvoillaan hän tuijottaa minua värähtämättä silmiin.

Vaunu heilahtaa, painaudumme lukittua ovea vasten. Aistin hänen lantionsa luut.

- En mitään. En yhtikäs mitään.

Avoimesta tuuletusluukusta piirtyy laskevan auringon teräviä säteitä, jotka heijastuvat Sheilan silmään, sitten toiseen.

Minä vapisen.

Minä vapisen aina, kun hän on lähellä. Haluan aina olla häntä lähellä. Matkustan vaikka Pelkosenniemelle ja takaisin voidakseni olla hänen seurassaan, ainoastaan hänen seurassaan.

- Saanko suudella sinua?

- Älä koskaan kysy lupaa. Never!

Tuhansia kertoja olen kuvitellut tätä hetkeä: kättäni hänen niskassaan, hänen raikasta hengitystään kasvoillani, huuliemme hidasta kohtaamista, pehmeää tunnustelua, hengästymistä, yhä kiihkeämpää nälkää, hampaiden yhteenkolahtamista.

Vainko tämän takia olin lähtenyt Immanuelin hautajaisiin, jonne tiesin Sheilan varanneen matkan: rakkauden takia? Vai oliko kyseessä himo? Pelkkä kiimako minut oli saanut näyttelemään yllättynyttä nähdessäni hänet ravintolavaunussa? Pelkkä eläimellinen haluko sai minut kohtelemaan tylysti humaltuneita kilpakosijoita, saattelemaan hänet makuuvaunulleen, tunkemaan mukaan jopa käymälään?

En tiedä.

Minun on pakko saada tietää.

Huulemme erkanevat. Painaudun voimakkaammin Sheilaa vasten.

Hän työntää minut kauemmaksi.

- Ei! En sittenkään voi.

Hän luo katseensa likaiseen lattiaan.

Pytyn juureen on pudonnut ryppyinen pelikortti: ruuturouva.

Korttia pelattiin Hämeentielläkin. Aamulla, kun kaikki nukkuivat, seisoin tunkkaisen olohuoneen pöydän ääressä ja koskettelin vajaita juomalaseja, täysiä tuhkakuppeja ja revittyä korttipakkaa.

Itkin enemmän kuin yhdenkään tappelun aikana.

Viimeisen kerran.

Sheilan hiukset lepattavat ilmavirrassa kuin valloilleen karanneet hämähäkinseitit.

Heillä ei pelattu korttia. Doverissa leikittiin kuurupiiloa. Isän säännöillä.

Huuhtelen kasvoni pienen muovisen lavuaarin ääressä. Alan muistella yhteisiä kahvihetkiämme ja loputtomia keskustelujamme rautatieasemalla Immanuelin kokousten jälkeen. Sheila kuuntelee.

Puhun hänelle sisäisestä vapinasta, joka on riivannut minua siitä lähtien, kun näin unessa hänen rakastelevan kanssani, ja kerroin sen hänelle. Vapinasta, joka vain vahvistui, kun hän myönsi joskus kuvitelleensa, millaista olisi olla kanssani.

Hän sanoo kaiken muuttuvan, jos emme hallitse itseämme.

Tiedän hänen olevan oikeassa.

Ovenkahvaa käännetään toiselta puolelta jälleen. Turhaan.

Juopuneet puhuvat käytävällä Immanuelista:

- Huijari se oli.

- Sitä mä sanoin alusta lähtien.

Pesutasolla on neljä täyttä oluttuoppia, joihin kulutin viimeiset kaksikymmentä euroani juuri ennen kuin ravintolavaunun tiskin eteen laskettiin alumiinikalteri. Nostan tuopin huulilleni, lasi viilentää sormia kuin vesisuihku huoneistopaloa. Tarjoan Sheilalle olutta, niin olen tehnyt koko illan.

Aluksi hän ei halunnut juoda, puhui Immanuelin hengen tuottamasta kestohumalasta.

Nyt hän ahmii puoli tuoppia yhteen menoon.

Sheila avaa farmareittensa vetoketjun, laskee farmarit ja sukkahousut alas. Pesualtaasta kiinni pidellen hän pyllistää vessanpytyn ylle ja yrittää virtsata koskematta tahmeaan istuinrenkaaseen.

Katson tuuletusikkunasta ulos. Yö on tullut: pelkkää mustaa.

- Olen ajatellut sinua joka päivä. Olen yrittänyt olla ajattelematta.

- Hush... Ole vaiti.

Vetäydyn seinää vasten, jotta Sheila mahtuu pesemään kätensä.

Hän on lähellä, liian lähellä.

Tartun hänen olkapäähänsä.

Sheila heittäytyy syliini, puristaa voimakkaasti. Hän suutelee kuin mielipuoli, nyyhkyttää. Nivusiani kuumottaa. Painan hänet seinää vasten ja hänen reitensä avautuvat, hänen vapisevat reitensä. Kuljetan kieltä kaulalla, pyöritän lantiota hänen häpynsä ympärillä, hän vastaa liikkeeseen.

- Oh boy, olen märkä.

Puristan hänen rintojaan paidan läpi, avaan silkkipuseron hakaset malttamattomasti. Valkoiset rintaliivit, nuuhkaisen niitä: kuin isoisän puutarha. Nostan liivit pois rintojen edestä, ja siinä ne keinuvat edessäni: kaksi pyöreää hedelmää. Tahdon syödä ne, imeä kuiviksi.

Pysähdymme. Käytävällä kopisee. Nytkähdämme liikkeelle. Askeleet.

- Ka Jeesus tuli! Olikkona valmis?

Sama huuto. Jo yhdeksännen kerran. Joka aseman jälkeen. Ravintolavaunussa mies olisi saanut selkäänsä, jollei Sheila olisi mennyt väliin.

Avaan napin, työnnän käteni hänen farmareidenkauluksensa sisään.

Karheaa karvoitusta, ahtautta.

Yhdellä liikkeellä vedän hänen housunsa reisiin. Työnnän sormen jalkoväliin. Häpyhuulet raottuvat; hän todella on märkä. Kerään kosteutta emättimestä ja liikutan sormeani klitoriksen ympärillä, päällä, pystysuunnassa, vaakasuunnassa. Sheila puskee lantiotaan eteenpäin. Hänen silmänsä ovat kiinni.

Puren häntä huulesta, vedän hellästi hiuksista - hän voihkaisee.

- Runkkaa minua, palomies.

Minua alkaa naurattaa. Sheila huomaa sen, räjähtää itsekin nauruun.

Poltamme savukkeet.

Otan huikan oluesta ja ryhdyn laulamaan:

- Mul on kylän suurin kypärä ja letku letkeä kun mä ruiskutan ei palo kestä montaa hetkeä tulta päin, tulta päin, tulta päin, kylän suurin kypärä ja letku näin!

Kikatamme. Hymyilemme. Suutelemme - rauhallisesti, pitkään. Työnnän sormeni Sheilan sisälle, liikutan sitä edestakaisin samalla peukalolla klitorista hieroen. Toisella kädellä tartun hänen sormiinsa ja asetan ne housujeni etumukselle. Hän puristaa kiveksiäni, pakahtunutta siitintäni.

Huokaisen syvään.

- Taidan rakastaa sinua.

- Hush...

Kumarrun hänen eteensä, otan saappaan jalasta, hivutan housuja reisistä alas kohti nilkkoja. Farmarit, sukkahousut ja nimettömät vedän toisesta lahkeesta pois. Levitän hänen jalkojaan. Huuleni kulkevat pitkin reisiä, jalkataivetta, pitkin kylkien tuoreita raskausarpia.

Työnnän nenäni hänen jalkoväliinsä.

Klitoris on suuri, tummanpunainen, suolainen. Näykin sitä hampaillani, pyöritän huulillani. Sheilan kädet painavat pääni tiukasti häpyä vasten. Hän kouristelee, heiluttaa alapäätään. Hänen suustaan purkautuu pidätettyä ulinaa.

Pysähdymme asemalle. Käytävällä kopisee. Oveen koputetaan määrätietoisesti.

- Matkaliput!

Sheila hosuu vaatteet päälle, piiloutuu taakseni. Minä puhun ovelle:

- Helsingistä tulleita.

- Käymälää saa käyttää vain kulkuneuvon liikkuessa!

Raotan ovea. Konduktöörin sininen lakki keikkuu virkaintoisessa asennossa. Sanon olevani iltapesulla. Lupaan olla huuhtomatta vessaa.

- On tullut valituksia, että käymälä on koko ajan varattu.

- Ei täällä äsken ketään ollut.

Näytän konduktöörille matkalippuni, hän tarkastelee sitä epäluuloisesti, poistuu.

Sheila nojaa pesualtaaseen.

- Minäkin olen ajatellut sinua joka päivä.

Silitän hänen poskeaan. Suutelen leukaa, nenää, otsaa.

- Naidaanko?

- Naidaan.

Saippuatelineen ja seinän väliin on tungettu eilinen Observer. Otan lehden, revin sen kahteen osaan. Toisen osan laitan vessanpytyn kannelle. Pyydän Sheilaa riisumaan ja istumaan lehden päälle. Toisen osan asetan lattialle polvieni alle.

Sheilan jalkojen välissä on uutinen:

"Messias on kuollut. Uudeksi Kristukseksi itsensä julistanut Immanuel Mähönen teki itsemurhan EU-tuomioistuimen tutkintavankeudessa Bernissä. Lyhyen uransa aikana hän keräsi kymmeniä tuhansia kannattajia ympäri Eurooppaa, ja yhtä paljon vihollisia. Hänet haudataan pääsiäislauantaina kotikuntaansa Pelkosenniemelle."

Kiroilen.

- Hänen piti tuoda tuhatvuotinen rauha!

- Hush...

Sheila nostaa jalkansa hartioilleni, hänen emättimensä on paljas, kuuma ja vetinen. Tartun hänen nilkkoihinsa, vien siittimen häpyhuulille, työnnän rauhallisesti sisään.

Sheilan silmät kääntyvät ympäri.

Tuhansia kertoja olen kuvitellut tätä hetkeä: rasvattuja kehojamme liukumassa toisiaan vasten, vatsojen kosketusta, hänen rintojensa heilahtelua työntöjen tahdissa, nänniensä liikettä ihoni pinnalla, hänen kieltänsä suussani, yhteistä orgasmia, jonka aikana katsoisimme toisiamme syvälle silmiin.

- Kemijärvi, puoli tuntia, aikataulussa!

Herään käymälän lattialta. Raotan ovea.

Konduktööri häviää vaunujen välisen paljeoven taakse.

Oksennan vessanpyttyyn. Painan tyhjennyspoljinta. Rööristä nousee höyryä kuin palavan kellarin ilmastointiputkesta savua.

Katson tuuletusluukusta ulos. Varjoni häilyy ohikiitävällä lumihangella.

Jäniksenjälkiä. Kitukasvuisia puita. Kallioleikkaukset paksun paannejään peitossa.

Matkapuhelimeni soittaa Säkkijärven polkkaa.

Kuuntelen. Puhun.

- Pusi pusi.

Näen rypistyneen ruuturouvan lattialla.

Ratkean kahdenkymmenen vuoden itkuun.

palautetta novellista