Palautetta Sinikka Hermusen novellista Perheuutisia

Novelli Perheuutisia on arjen kuvausta, steriiliä ja kikkailematonta. Kirjoittaja ei sukella syvälle päähenkilöiden ajatuksiin tai tuhlaa sanoja esimerkiksi tapahtumaympäristön kuvailemiseen. Tämä on kertomuksen äärimmäisen harmaaseen tyyliin hyvin soveltuva tehokeino, joka kuitenkin on selvässä ristiriidassa novellin ilmeisen päähenkilön Ritan myllertävien ajatusten kanssa. Näin lyhyessä ja näin selittelemättömässä tekstissä lukija ei ehdi tutustua henkilöihin, ja heidän kohtalonsa jäävät lähinnä ohimennen kuppilassa kuullun anekdootin asteelle.

Teknisesti novelli on toimiva, lauseet pysyvät kurssissaan ja tapahtumista etääntynyt kertoja pitää tyylinsä. Alkupuoli vaatisi kuitenkin vielä uudelleenkirjoittamista, se kun on pikkuisen turhankin toimiva niukkasanaisuudessaan. Teksti lähtee todella rullaamaan eteenpäin vasta neljännen kappaleen alusta, jonka jälkeen se sitten kulkeekin napakasti loppuun asti. Pidän erityisesti kappaleitten lopetuksista, ne ovat osuvia ja summaavat aina jonkin ajatuksen, tekevät sen lukijalle selittelemättä selväksi.

Perheuutisia on siis vielä osittain kypsymätön, mutta varsinkin loppupuoleltaan maistuva novelli. Annos mehevyyttä henkilöihin lisäisi tehoa kummasti, teknisellä puolella kirjoittaja tuntuu pärjäävän mainiosti.

Tuomo Jäntti

Lyhyeen novelliinsa Sinikka Hermunen pystyy mielestäni hyvin ripottelemaan oleellisen Ritan elämän kulusta, lapsuuden vahvan tytön roolista alkaen. Ja toisaalta laajentamaan novellia käsittelemään perheenjäsenten valheellisia välejä, mikä on käsittääkseni varsinainen teema. Kerronta on myös sikäli mielestäni onnistunut, että se niukkuudessaan henkii väsyneen ja haavoittuneen ihmisen itsensä suojaamista.

Novellin ensimmäinen kappale huviretkitunnelmineen tuntuu tahalliselta harhautukselta, mikä paljastuu novellin edetessä. Novellissa on mielestäni hyvä tunnelma ja se osin varmaankin johtuu taitavasta vastakohtien käyttämisestä. Novellin nimi luo hyvän kontrastin sille, miten mahdotonta Ritan on kertoa totuutta elämästään vanhemmilleen. Muutenkin vastakohdat antavat novellille kauttaaltaan haikean sävyn, kuten viiden vuoden takaisen rakastuneitten venematkan muisteleminen. Novellista jäi juuri tuo haikeus mieleeni (taitavasti tehdyt kipukohdat, kuten Ritan lapsen kohtalo) ja toisaalta Ritan elämän koteloitunut käymisprosessi.

Ritan vanhemmat ovat sekä fyysisesti että henkisesti kaukana, silti hän kokee tärkeäksi omasta tuskastaan huolimatta täyttää heidän odotuksiaan. Lauseen "Huvilan asukkaat, heidän rakkaat vanhempansa..." käsitin sarkastiseksi. Mielestäni jää kuitenkin epäselväksi, miten paljon Rita tiedostaa tilannettaan suhteessa vanhempiinsa ja itsenäisyyteen. Tätä puolta kannattaisi tarkentaa, koska se vaikuttaa koko novellin tulkintaan. Ehkä Rita petyttyään Romeoonsa haluaa olla taas isän vahva tyttö, oma itse ei ole vielä tarpeeksi vahva.

Joka tapauksessa novelli on mielenkiintoinen. Se herätti minut muun muassa miettimään miksi aikuisten on vaikea kertoa vanhemmilleen "totuutta" elämästään tai olla kertomatta - tuntematta syyllisyyttä. Ehkä ensin pitäisi pystyä voittamaan omaan mieleen piirtyneet vanhempien odotukset.

Tarja Okkonen