r i h m a s . t o

Perheuutisia

Sinikka Hermunen

Rita haroo sormillaan hiuksiaan, jotka hulmuavat lämpimässä suvituulessa. Kaukana naisen selän takana merestä kohoaa pieni ja kallioinen saari. Rita titää, että siellä tuulen kuluttamien mäntyjen katveessa sijaitsee kaunis kesähuvila. Merivesi välkkyy sinisenä aamuauringossa häikäisten naisen silmiä. Tämä sunnuntai olisi täydellinen huviretkelle.

Purjeveneen keula osoittaa luoteeseen, Roope tietää, mitä tekee. Hän katsoo siskoaan, joka istuu vakavana keulapenkillä tähyillen kohti horisonttia. Heillä ei ole kiire, talo mäntyjen varjossa ei odota heidän tuloaan. Huvilan asukkaat, heidän rakkaat vanhempansa, eivät osaa aavistaa lastensa tuomia sanomia.

"Mee herättää Kaisa ja Sepi, mä voin ohjaa", Rita tarttuu ruoriin ja patistaa veljeään kohti hyttiä. Tämä vilkaisee huolestuneena sisartaan ja pudistaa päätään astellessaan portaita. Tuuli on heittänyt kannelle merivettä, ja hänen sandaalinsa lipsuvat märällä pinnalla.

Rita siristää silmiään tuijottaessaan eteenpäin. Viisi vuotta sitten he olivat Sepin kanssa lainanneet tätä venettä Roopelta ja purjehtineet tuohon samaiseen edessä häämöttävään saareen. Silloin hän oli esitellyt miehen vanhemmilleen. Matkalla he olivat nauraneet paljon, silloinkaan ei ollut kiire. Rita oli ollut rakastunut, ensi kertaa elämässään. Hän oli laittanut hyvää ruokaa, pessyt Sepin vaatteet, jopa valittamatta ommellut irronneen napin tämän paitaan. Ennen niin itsenäiseltä naiselta se oli paljon. Rita muisti, kuinka mies sillä matkalla oli yhtenä aamuna ennen hänen heräämistään uinut läheiseen saareen ja poiminut ison kimpun kukkia. Miten mies olikin onnistunut uimaan kimpun kanssa? Sepi oli hänen kauan odottamansa Romeo. Sen intiaanikesän lopussa tanssittiin häitä.

"Kaisa tulee kohta, sitä sattuu mahaan, vauva on kuulemma potkinut kovaa. Sepiä mä en saanut hereille, moneen se oikein valvo?" Roope ei näytä säälivältä, vaikka näkikin tyhjän kaljakorin ja pullot hytin nurkassa. Rita ei pysty vastaamaan, hän katsoo poispäin ja kohauttaa olkapäitään. Nainen luovuttaa ohjauksen takaisin veljelleen.

Ehkä ei olisi pitänyt ottaa Sepiä mukaan. Rita tietää nyt virheensä, hän oli halunnut uskoa miehensä sanaan. Kuitenkin olut oli edellisenä iltana ilmestynyt kuin tyhjästä. Sepi oli jäänyt korinsa kanssa istumaan kesäyöhön. Aamuyöllä Rita oli herännyt, kietonut aamutakin päälleen ja hiipinyt kannelle. Yön hiljaisuudessa hän oli pelännyt pahinta, mutta miehen kumara hahmo oli istunut veneen keulassa. Nainen oli katsonut aviomiestään, kun kyyneleet valuivat tämän poskille. Hän näki viimeisen pullon lentävän mereen. Äänettömästi hän myös raahasi miehen petiin, kun tämä oli sammunut.

"Mä en kestä näitä potkuja enää", tuleva äiti huokaisee ja istahtaa penkille, "Kunpa se jo syntyis" Kaisa laskee kätensä isolle vatsalleen. "Istu nyt siinä, mä teen sulle voileipää", Roope sanoo lempeästi vaimolleen, jonka rasittuneista kasvoista näkyy kiitos. Rita puristaa ruoria, hän muistaa oman raskausaikansa. Sormet muuttuvat punaisiksi, kun nainen ajattelee pientä poikaansa happikaapissa. Suu tiukkana viivana Rita yrittää nielaista palan kurkustaan. Hän on päättänyt, että tällä matkalla hän ei itke. Hän haluaa olla se isän vahva tyttö, joka kiipesi puumajaan aina kun jokin painoi mieltä. Se tyttö ei itkenyt muiden nähden.

Laiturin ja siihen kiinnitetyn veneen näkee jo selvästi, Roope hiljentää vauhtia. Sepi kömpii hytistä purskutellen vettä suussaan. Rita ei uskalla katsoa miestään vaan tuijottaa laituria, jonka päässä jo seisoo harmaapäinen pariskunta. He ovat huomanneet vieraat. Ritan mahassa velloo, vaikka hän on valmistautunut tähän kohtaamiseen koko talven. Kun äiti tammikuussa soitti Espanjasta, Rita valehteli avioliittonsa menevän hyvin. Hän oli lopettanut puhelun lyhyeen, ettei äiti kysyisi mitään lapsesta. Hän oli laskenut luurin ja hakannut raivoissaan seinää. Silloinkin Sepi oli jäänyt kapakkaan koko yöksi.

Rita halaa hymyilevää äitiään, hän tietää, ettei pysty kertomaan. Sepi astuu vaimonsa viereen ja heittää kätensä tämän olkapäälle. Rita tuntee olevansa puristuksissa. Hän yrittää hymyillä, mutta kurkkua kuristava pala nostaa kyyneleitä silmiin. Rita puraisee huultaan ja lähtee talsimaan kohti huvilaa jättäen Sepin kertomaan kuulumiset. Hän ei välitä, vaikka tietää miehensä valehtelevan.

palautetta novellista