Palautetta Risto K. Järvisen Ruuturouvasta:

Risto K. Järvisen Ruuturouva on voimakkaista elementeistä, ehkä liian hätäisestikin, kokoon kursittu kudelma elämänmenosta EU-ajan Suomessa. Siinä sekoittuu miltei häkellyttävällä intensiteetillä englantilainen eleganssi Observer-lehtineen Lappiin matkalla olevan junan oluenhuuruiseen käymäläseksiin. Novelli on kuin lontoolaisen indierockbändin soittamaa Jukka Kuoppamäkeä.

Varsinaisen sanottavansa novelli kuitenkin sanoo kuin piilossa, oman tarinansa takana, niissä pienissä sirpaleissa, joita kirjoittaja säästeliäästi kertojansa elämänsä paljastaa. Valitettavasti kirjoittaja ei ole kuitenkaan saanut näihin sirpaleihin samaa intensiteettiä, jolla hän jyystättää kahta päähenkilöään sisäänkätketyssä kehyskertomuksessaan. Muutama viimeistelevä kirjoituskerta olisi saattanut saada tämän novellin vielä paljon paremmaksi.

Lukukokemuksena Ruuturouva oli haastava ja palkitseva. Se parodioi itseään ja omaa lajityyppiään ja siinä samalla liukuu huomaamatta pois eroottisen kertomuksen kehyksestään jättäen lukijan tuijottamaan hölmönä edessään avautuvaa tyhjyyttä. Ruuturouva edellyttää lukijaltaan tyhjää mutta valpasta mieltä.

EU-ajan Uuskristus Immanuel Mähönen oli henkilö, josta olisin halukas lukemaan lisääkin.

Jussi Aurén

Olen juuri lukenut Jukka Petäjän ´´Valkoinen perkele´´ nimisen kirjan ja sen jäljiltä luettuna ´´Ruuturouva´´ tuntuu aika mitään sanomattomalta jutulta.

Mitä genreetä ´´Ruuturouva´´ sitten edustaneekin on se minusta aika keskinkertainen kirjoitus. Jonkunlaisena harjoittelutyönä se ehkä menettelee, mutta sisältönsä ja toteutuksensa puolesta se ei mielestäni tässä asussa vielä muuhun kelpaa.

Kieli sinänsä on sujuvaa, eikä mielikuvituksessakaan ole mitään vikaa, mutta siinä kaikki. Voi olla, että olen liian tosikko nauramaan tai liian tyhmä tajuamaan tarkoituksiasi, mutta minä en saanut jutustasi juuri mitään irti.

Uskon, että rehellisistä mielipiteistä on aina eniten hyötyä ja siksi sanoin mitä ajattelin. OK ?

Lukijan rooli on kirjoittajaan verrattuna paljon helpompi ja siinä voi vaatia muilta enemmän mihin itse kirjoittajana pystyisi. Aika mukavaa, vai mitä.

Huomasin kuitenkin potentiaalisi ja olisi kiva lukea sinulta joitakin toisen tyyppisiäkin tekstejä. Ehkä tykkäisin kovastikin.

Ystävällisesti Markku Lindroos

Mitä ne jätkät rutisevat? Minusta tämä on varsin tyylikäs novelli: hienosti rakentuva, hyvää kieltä, omaperäisiä elementtejä.

Ainoa mikä häiritsee, on se, että tunnen itseni "vähän" tyhmäksi, kun en ole ihan varma, pitäisikö ottaa kaikki aivan vakavissaan vai saako tyylittelylle hymyillä. Mutta tämäkään ei ole kirjoittajan vika, enkä suinkaan tarkoita, että hienovaraisesta ilmaisusta pitäisi luopua. Tyylilajin pystyisi varmasti paremmin tunnistamaan, kun saisi nähdäkseen kirjoittajan muitakin novelleja.

(On muuten sattunut, että on tullut riemuittua jonkun kirjoittajan "mahtavasta parodiasta" ja sitten on käynyt ilmi, että kirjoittaja on tarkoittanut kaiken aivan vakavasti ja vakavaksi. Myös päinvastoin on sattunut. Tällaisia erheitä tapahtuu, kun ei tunne kirjoittajaa eikä hänen tuotantoaan - ja on ehkä itse oivaltajana hitaanlainen.)

Oli miten oli, niin annan tälle novellille kosolti pisteitä. (Hymyilen varovasti.)

Sari P.

Oikein panee miehen vapisemaan, kun tuntee linnunluisen Sheilan lantion luut... Anna mun kaiki kestää.

Toimituksen huomautus: Tämän kommentin kirjoittajan henkilöllisyys ei ole toimituksen tiedossa.