Tämä sivu odottaa Sinun palautettasi!

(Kukapa se rihmastolaisen hännän nostaa, jollei toinen rihmastolainen.)

Tämähän on aika draamallinen ja väkevä novelli. (Luettuani tämän jutun ensimmäisen kerran heräsin seuraavana aamuna ja novellin tapahtumakulku palasi mieleen nopeammin kuin asiayhteys; hetken ehdin olettaa katselleeni telkusta jotain kotimaista draamaa ja muistelevani sitä.) Aihe on sikäli jyrkkä, että se antaa runsaat mahdollisuudet revittelyyn, jopa paatokseen, mutta toisaalta vaatii kirjoittajalta paneutumista tavallistakin enemmän. Meinaan että ollaan suurten kysymysten äärellä ja niihin pitää jotenkin vastatakin; ja mielestäni Jussi vastaa. Näin ollen lukijakaan ei jää välinpitämättömäksi. Ei myöskään ole mitään (teknisiä tahi muita) esteitä sille, etteikö lukija voisi tempautua mukaan hyvinkin raskaasti.

Joitakin juttuja sitä jää aina miettimään. Nyt jäin sitä, miten novellin moniäänisyys toimii; ovatko kaikki nämä kertojat tarpeen, erottuvatko kertojien äänet kyllin hyvin mutta silti luontevasti toisistaan ja miten tällainen tekniikka novelliin ylipäätään soveltuu. No, näyttää siltä, että kullakin kertojista on sellaista sanottavaa, jota muut eivät voisi kertoa, mutta joka on kokonaisuuden kannalta tarpeellista tietää. Teksti on myös riittävän pitkä, jotta kertojat ehtivät antaa sekä päähenkilöihin liittyvän informaation että jonkinlaista omakuvaa.

Sitten oli vielä joitakin pikkujuttuja, jotka on kaiketi katsottava makuasioiksi, esim. joistakin repliikeistä sahaisin kärkevyyttä pois ja joitakin kohtia tiivistäisin hiukan. Tosin tätä piti taas jäädä kyselemään itseltään: milloin tiivistämisen edelle on asetettava replikoijan/kertojaminän tyylin omat lainalaisuudet? Missä on se raja, jonka ylittymisen jälkeen voidaan varmasti sanoa, että nyt ollaan jaarittelussa?

Vielä on tuo loppu, joka tuntuu lyövän hiukan yli. Sitä voisi muuttaa vaikka vain pienestikin, esim. jättämällä pois-sanan pois, jolloin kuva olisi arkisempi ja uskottavampi.

Lopuksi pitää sanoa, että huumorivälähdyksistä iloitsin sekä siksi että ne vetosivat juuri minun h-tajuuni että siksi, että ne toivat miellyttävän lisäsäikeen, sanoisinko vastavärin, muuten ankeille tunnelmille.

Sari P.