Palautetta Sari Peltoniemen novellista Humanoidi katsoo ikkunasta:

Humanoidi katsoo ikkunasta on ilmava kertomus, joka hengittää tasaisesti läpi koko elämänsä ajan. Minkäänlaista kirjoittansa antamaa tekohengitystä se ei tarvitse. Ajoittain jopa tuntuu, että kirjoittaja on niin varma hauraan tekstinsä kantavuudesta, että hän kuin taituruuttaan korostaakseen pysäyttää kertomuksensa vielä kerran ja jää kainosti odottamaan hullaantuneen yleisönsä aplodeja. Varsinkin novellin lopussa on minusta lievää keikaroinnin makua.

Kirjoittaja tavoittaa tähän kertomukseensa jotain aitoa lapsen kokemusmaailmasta ja onnistuu kuvaamaan sen tavalla, josta aikuinen lukija nauttii. Minä ainakin ihastuin Noitamuoriin ja hänen nuorempaan kolleegaansa Unelmaan ja olin likimain ratketa, kun Nykypostin lukeminen sai nuo pelot siirtymään nuoria tyttöjä väijyvän humanoidin tieltä. Juuri tälläistä monen todellisuuden päällekkäisyyttä kaipaisin toisinaan omaan aikuiseen elämäänikin.

Olen lukenut useita Sari Peltoniemen kirjoittamia Mari-novelleja (katso esim. Savon Sanomien Kirjaverkossa julkaistu Mistä sanat tulevat) ja olen huomannut jo aiemminkin, että niissä on vahva omaelämäkerrallisuuden tuntu. En sitten tiedä, onko tässä kyse pelkästä kirjoittajan luomasta illuusiosta, ja kun ajattelen asiaa vielä tarkemmin, huomaan, etten edes halua tietää sitä. Todellisuus olkoon tällä kertaa vähäpätöisempi kuin siitä piirretty kuva.

Lopuksi haluan silti vielä julkisesti ihmetellä, miksei kirjoittaja luovu näiden novellien tahkoamisesta ja sirrä henkilöään suoraan romaanimittaan. Tälläisenään Marin elämä menee vähän kuin hukkaan.

Jussi Aurén

Sari Peltoniemi on useammissa yhteyksissä tutuksi tullut nimi jonka taakse kätkeytyy lähellä julkaisukynnystä oleva kirjoittaja. Hänen kielensä on aina moitteetonta ja kertomukset tarkkaan harkittuja. Joskus ehkä liikaakin.

´´Humanoidi katsoo ikkunasta´´ on todistus tästä. Sen upeat yksityiskohdat kuitenkin varastavat joskus kertomuksen ja usein jään ihastelemaan jotakin hyvin kerrottua osasta enkä pääse eteenpäin. Eritoten aivan alussa oli mielestäni liikaa maalailua ja suo järvi suhde oli minusta kovin nurinkurinen.

Keskustelu on kekseliästä ja huolellisesti harkittua, ehkä hitusen liikaakin; aivan kuin puheenvuorot olisivat näyteltyjä. Uskon kuitenkin, että luettuna tämä toimii - ainakin jotenkuten.

Kriittinen yhteenveto :

Kokonaisuus on hiukan sekava ja tekstin kunnianhimoiset pyrkimykset psykologiseen ihmiskuvaukseen kariutuvat teennäisyyteen. Novellin suurimmat ansiot ovat kielellisessä osaamisessa ja harrastelijamaiset kömpelyyksiä saa turhaan hakea.

Tehdäkseni paremmin oikeutta Sarille kirjoittajana kävin myös lukemassa Jussin mainitseman novellin joka on julkaistu Savon Sanomissa. SE OLI AIVAN TOISTA LUOKKAA, ja sen pohjalta tein johtopäätökseen, että ´´Humanoidi…´´ ei ole vielä valmiiksi kirjoitettu. Sillä ´´Mistä sanat tulevat´´ on kiinteä ja mestarillinen kertomus joka teki minuun hyvin syvän vaikutuksen. Jos vertaisin arvosanoilla näitä kahta saman kirjoittajan novellia saisi ne skaalassa 1-10 seuraavasti : ´´Mistä sanat tulevat´´ 10 ja ´´Humanoidi...´´ 7.

Tämä asiasta poikkeaminen oli mielestäni välttämätöntä, että Sari ymmärtäisi ankaruuteni.

Sillä ´´Humanoidi...´´ on mielestäni Rihmaston lähetettyjen parhaimmistoa ja päätynee myös ansiosta antologiaan, mutta...

markku l

Sarin Humanoidi novelli oli hyvä, Sarin näköinen ja elämänmyönteisen oloinen, pidin siitä kovasti. Maalaileva tai ei, mutta minusta runo on ainoa jossa lausetta ei saa venyttää - ja saa siinäkin.. kertomukseen oleellisesti liittyi saaren luonne keskellä mutaa, suota, orgaanisena olentona, jonka haju on elämä, ja vertautuu saaren asukkaisiin ja elonkehään, käärmelapsiin.

- Jukka Nikki