Palautetta Lassi Kämärin novellista Eläviä ja kuolleita:

Lassi Kämärillä on taipumus pistää yksinäinen proosatoimittaja vaikean kysymyksen eteen: mitähän mieltä minä tästä novellista olen?

Muistan kun taannoin toimitin hänen novelliaan Talvisia päiviä ja vaihdoin mielipidettäni siitä jokaisen lukukerran jälkeen. Nytkin olin suurinpiirtein samanlaisessa mielipideheilurissa, mutta erotuksena siihen viime kertaan oli, että mitä useammin tämän novellin luin, sitä enemmän aloin tästä virityksestä pitää. Niinpä uskallan nyt väittää, ettei Eläviä ja kuolleita ole pelkkä nokkela ja teennäinen tekotaiteellinen paska (kuten ensiksi vähän ilkeästi epäilin), vaan että tässä kertomuksessa on sekä ideaa että keinoja tuon idean toteuttamiseen.

Yhden toivomuksen haluaisin silti Lassille esittää. Olisi kiva lukea sinulta myös joku sellainen novelli, joka ammentaisi aiheensa ja inspiraationsa jostain muualta kuin kirjallisuudesta tai muista taiteista. En tiedä, onko sinulla jo sellaisia valmiina, mutta kun joskus naputtelet sellaisen kasaan, lähetä yksi minun suuntaani. Huvittaisi nähdä, minkälaisten lasien läpi sinä tätä nykyistä, usein niin kovin epätaiteellista elämänmenoa katsot.

Ai niin! Tärkein meinasi unohtua. Viikon virallinen oppitunti aiheesta: Proosakirjailijan tyylikurssi. Luennoitsijana tänään Lassi Kämäri: ´´Lyhyttä, iskevää lausetta ei pilkku liiemmin katkaise eikä pisteen tarvitse lopettaa sen kärsimyksiä.´´

Jussi Aurén

Minusta Elävien ja kuolleitten idea on hieno. Novellin paahtaa innolla läpi odotellessaan kuka ilmaantuu seuraavaksi ja mitä hän suustaan päästää. Tällaista lukiessa ja kirjoittaessa (juu, olen itsekin harrastanut tätä lajia) tulee suorastaan maaginen tunne, että voi melkein muokata todellisuutta johonkin vinhaan uuteen järjestykseen. Alkupuolella olin pettynyt, kun en saanut itse arvata, kuka kulloinkin oli kyseessä. Useimpien kohdalla vinkkejä olisi ollut riittävästi, jotta aika moni lukija olisi hiffannut, kenestä puhutaan. Myöhemmin sitten tuntui kyllä useimmiten ihan perustellulta suoraan ilmoittaa, kuka oli huoneustoon saapunut. Kaikkiaan henkilöitä tosin oli niin paljon, että idea tuntui vähin erin hiukan pehmenevän, vaikka sitten taas lopun Waltari & Turtiainen riipaisivat ja kohottivat koko novellia.

Erityisesti minua kutkutti kohtaus, jossa kertojaminä esitti dueton Jim Morrisonin kanssa. Erityisesti taas tökki Paasilinnan kirjan arvostelu, jonka olisi voinut leikata pois ja lähettää asiatekstiosastolle. Itse asiassa se mielestäni irtosi melkein leikkaamattakin ja tuntui siis vähän eksyneeltä muun tekstin joukossa.

Huomasin pienen lapsuksen eli maininnan koirasta, joka humalapäissään oli työntänyt lainakirjan grilliin. (Ahdistaa tällaista edes mainita, mutten voi mitään kukkahattuiselle demonille, joka sisälläni ärjyy.)

Loppupäätelmäni olisi sama kuin Jussin: idea on hyvä ja keinoja sen toteuttamiseen löytyy.

Sari P.

Minusta tässä novellissa idea on suhteellisen hyvä mutta toteutus ontuu. Toteava, luettelomainen tyyli ei mielestäni oikein istu tähän fantasia-aiheeseen. Olisin odottanut, että jokin uusi näkökulma olisi jossain vaiheessa pulpahtanut esiin, kääntänyt tavallaan uuden fiktiivisen sivun novellissa mainittujen kuuluisuuksien elämään, tai heidän myytteihinsä. Nyt kertoja vain kohtaa kuolleita kirjailijoita ja muusikoita - so what?

Minustakin Paasilinna-pätkä on turha. Kun nyt Paasilinna jo aiemmin tuli esiin, tulkoon mainituksi, että ´´Herranen aika´´ -romaanissa on hyvin samankaltaisia kohtauksia kuin Kämärin novellissa: kuolleet kirjailijat kohtaavat ja muistelevat menneitä.

Yleisesti sanon, että Kämäri osaa kirjoittaa. Tämän novellin ideaa olisi kuitenkin voinut työstää hieman enemmän.

Muuten: elämäkerta kirjoitetaan ilman ännää, siis elämäkerta, ei elämänkerta. Tämä pikku lapsus hiukan ärsyttää, koska sanaa toistetaan novellissa niin paljon.

Neanderthal

Eniten tässä tekstissä huomiostani kiinnittyi sen ideaan joka kesti loppuun asti, vaikka se minusta hitusen kaukaa haettu onkin. Kirjoituksen tunnelma oli kovin kliseemäinen ja ilman yllätyksiä. Mielikuvat paperinukkemaisista sankareista mielestäni latistavat tekstin ja ehkä heitä oli myös liian monta yhdessä rempsussa.

Toisaalta tekstisi herättää mukavan nostalgisen tunnelman ja omasuhde esillä oleviin henkilöihin tulee mieleen, joka on monessa suhteessa yhtä läpinäkyvän huoleton. Ehkä olisinkin katsellut enemmän kieroon tekstiäsi, jos olisit yrittänyt syvällisemmin paneutua sankareihisi ja alkanut tehdä heistä tavallisempia ihmisiä tai sitten miettinyt heidän vaikutuksiensa seurauksia.

Erityisesti pidin lopusta ja viimeisestä runosta, joka teki olon mukavaksi. Minä en tunne runoutta kovin tarkkaan ja jäin epävarmaksi kenen kirjoittama tämä mainio runo oli.

Jos se on sinun tuotetta Lassi, niin lisää saman tasoisia runoja on melkein vaatimus.

Kyllä sinä mielestäni omaat runsaan joukon kirjoittajankykyjä, jotka eivät mene hukkaan tässäkään tekstissä. Ehkä tämä on jo yksi antologia ehdokkaistakin. Se tietää, ken valitsee.

Lisää vaan Lassi.

markku l

Minä pidin tästä novellista. Idea oli yksinkertainen, käsittely toimivaa. Tietenkin romaanikirjailijan vaistoni heräsivät vaatimaan laajempaakin aiheenkäsittelyä, ainakin jossain vaiheessa, mutta loppua kohti ehdin tulla siihen tulokseen, että parempi näin. Kaikki olennainen tuli jo sanottua. Aivan loppu oli erityisen hieno, viimeinen kappale siis. Ja kun Waltarikin tuli mainittua...

Minussa ei ole niin paljoa kirjallisuuskriitikkoa, että viitsisin alkaa analysoida novellin ideaa tai sanomaa, mutta kirjoja rakastavana ihmisenä, joka useinkin tuntee elävänsä fiktion ja myyttisten hahmojen maailmassa, pystyin kyllä löytämään tästä paljon omakohtaistakin. Suurmiehet elävät meille vain kliseinä: eikö Aleksis Kivellä todella ollut aikanaan parempaa sanottavaa kuin kaikkien tuntema sitaatti "minä elän"? Ja jos asia on näin, eikö tuokin lause silloin tee itsensä tyhjäksi?

Ja pitäisiköhän vielä hieman kritisoidakin? No, ilmaisu oli melko niukkaa, paikoitellen hieman töksähtävääkin. Rohkeampaakin kielellä ilottelua olisi tässä voinut hyödyntää. En silti mene vannomaan, että lopputulos olisi siitä parantunut. Yleensäkin olen kitsas tekemään muutosehdotuksia, sillä on täysin mahdotonta tietää, parantaisivatko ne asiaa millään lailla. Pätevä tekele.

Toimitus vastaanotti tämän palautteen anonyyminä