Lento

Kati Hyttinen

Minä levitin varpaani, yritin saada ne mahdollisimman kauas toisistaan. Repäisin palan läpinäkyvää teippiä ja liimasin sen tarkasti pikkuvarpaastani aina muhkuraiseen isovarpaaseeni saakka. Pujottelin teippiä varpaideni punottavissa väliköissä, rakensin itselleni siipiä. Minä ajattelin, että jos voisin lävistää tuulta varpaat siipinäni,sormeni jäisivät vapaiksi riuhtaisemaan palan pilvenreunaa ja pienentähden mukaani.. Minä lentäisin valtavaa vauhtia, alas lämmittämään kohmeisia sormiani ja takaisin ylös imemään raikasta ilmaa itseeni. Minä haistelisin sadetta ja tuntisin tuulen kipinöivän kasvoillani. Minä en edes muistaisi, mistä olen tullut. Minä vaan liitäisin eteenpäin, näkemättä koskaan muuta kuin sen, mikä juuri vilahtaisi ohitseni. Minun sydämeni tanssisi tuulen tahtiin ja silmäni iskisi salamoita. Minun suuni laulaisi kilpaa taivaan lintujen kanssa ja hiukseni kietoutuisivat niille pesäksi. Minä liihottaisin läpi myrskyn ja leijuisin pilven hattarana auringon vieressä. Minä sulkisin taivaan kannen viimeisen säteen raskaan harmaaseen peittoon ja raottaisin kantta säteiden juostessa kilpaa ohitseni takaisin tuulien kanssa temmeltämään. Minun varpaitani kipristelisi, kun suunnistaisin tähtien sumun seassa, etsien omaani, jonka nappaisin salaa taskuuni. Minun silmäni painuisivat melkein kiinni, kun ketun hännän loimut tuudittaisivat minua. Mutta minä pysyisin hereillä. Nukkuisin valveella öiden kuulaat päivät. Minä imisin sieraimiini pienimmänkin pölyhiukkasen ja muistaisin sen unissani. Minä lentäisin oman elämäni yllä. Minä eläisin sen lentäen. Minä lentäisin.

Liikuttelin varpaitani varovasti kenkien sisällä. Varoin repäisemästä teippejä irti. Minä kiipesin kohti loivan mäen lakea. Ruoho kahisi iloisesti ja painui jokaisen jalanjälkeni alle. Minä pysähdyin ja tasasin hengitystäni. Mäki kaartui kauniisti alaspäin, oli melkein sääli talloa sitä. Mutta minun oli saatava vauhtia. Ottaisin ensin parin juoksuaskeleen lähdön ja sitten vain harppaisin kurottuen kohti suurinta, välkkyvää tähteä. Minä vetäisin takkini vetoketjun leukaan asti ja potkaisin saappaat pois jaloistani. Pullistin rintani äärimmilleen ja syöksähdin hurjasti alas mäen loivaa laskua. Minä jännitin kaikki voimani jalkoihini ja ponnistin. Minä kohosin ilmaan. Hiukseni liimautuivat silmilleni ja öinen viima vihloi hampaitani. Sormeni haparoivat pimeätä utua ja potkin jaloilla maata yhä kauemmaksi. Minä liisin yhä korkeammalle, minä lensin. Teipatut varpaani kannattelivat minua ja reiteni kuumottivat voimasta, jota tahdolla niihin padoin. Minä uin ilmassa, jättäen saappaani yhä pienemmiksi alas maahan. Minä lensin. Minä haistoin tuulen ja silitin sadetta. Minä tunsin pehmeän pilven kämmenelläni ja näin aamun ensimmäiset valon säteet odottamassa minua. Minä lensin!

Minä puhaltelin varpaitani. Olin repäissyt teipit pois ja ne lojuivat roskakorin vieressä. Yritin rapsuttaa kuivunutta liimaa pois varpaistani ja hieroin niihin käsirasvaa. Teippi oli kiinnittynyt niin tiukasti. Minä avasin takkini ja kellahdin sängylleni. Katselin kattoon liimaamiani paperitähtiä, jotka olivat rypistyneet pölynhuiskan kovan käsittelyn alla. Minusta näytti, kuin yksi niistä loistaisi jotenkin erilailla. Ja niinhän se tekikin. Se puhalsi tähtisumua huoneeseeni ja vilkutti ikkunani taakse auringon lapsille. Se herätti henkiin toisetkin kattoni tähdet ja sai pihakoivun öisten vierailijoiden virren kaikumaan sisälle asti. Se tanssi villisti tuulen keinutellessa sen lanteita ja se veti minunkin suupieleni kurkistamaan silmäkulmiani. Se toi taivaan minun julisteilla vuoratun huoneeni sisään. Se oli karannut minun taskusta. Se oli hiipinyt sieltä hiljaa ja tuonut avaruuden äänet mukanaan. Minä olin lentänyt. Minä lensin!