Palautetta Anna-Kaisa Åmanin novellista Kylpy

Lyhyitä, sivun tai kahden novellifragmentteja lukiessa tuntee usein loppuun päästessään, ettei olisi mitään lukenutkaan, ettei kyseessä edes olisi novelli, eikä olekaan! Näitä lyhykäisiä juttuja tulee Rihmaston proosapalstalle pilvin pimein ja useimmat niistä ovat yksinkertaisesti huonoja. Niissä ei ole alkua, ei loppua, ei kohtauksia, ei kehitystä, ei mitään. Ne ovat vain ideoita ja usein hyviä sellaisia, mikä tietysti tekee asiasta kaksinverroin harmittavamman. Kirjoittajien pitäisi kehittää nuo ideansa tarinoiksi, purkaa ne kohtauksiin, kuvailla tapahtumia, ja Anna-Kaisa Åman on onneksi näin tehnytkin.

Kylpy on kevyen lyhyt teksti, mutta ihan oikea novelli. Se alkaa, siinä on joitakin käänteitä, jonkinasteinen kliimaksi ja kelpo lopetus. Itse asiassa loppulause on todella nätti ja jännä summaus tarinalle. Åman kirjoittaa sujuvasti ja käyttää kerronnassaan aikamuotoa, johon olen itse suuresti ihastunut: preesensiä. Se antaa tapahtumille oivan reaaliaikaisuuden tuntuman, nyt-henkisyyden. Novelli ei olekaan enää mikään satu joka tapahtui imperfektin kautta joskus menneisyydessä, vaan se on täällä ja nyt, valmiina tarraamaan lukijaa rinnuksista. Preesens voi hyvinkin olla kirjailijoiden ase yhä hektisemmäksi käyvässä kulttuurissamme, vastaisku videopeleille ja elokuville. Novellit voivat yhtälailla tempaista mukaansa, mutta se ei enää aina onnistu perinteisin keinoin.

Anna-Kaisa tarjoilee heti alussa pari vajaata lausetta: subjekti puuttuu. "Värjää kylpyveteen pienen ympyrän." Kyllähän nuo toimivat ja voivat käydä jopa tyylikeinosta, mutta itse olen oppinut nyrpistämään nenääni lauseille, joista selvästi pitäisi kieliopin mukaan jokin tietty lauseenjäsen löytyä, mutta kirjoittaja on sen jättänyt pois joko tahallaan tai tahattomasti. Vai onko tämäkin vain uusi tapa tarttua lukijaan, kenties ihan hyväksyttäväkin?

Sisällöltään novelli tuntuu tutulta. Olen kuullut tämän jutun ennenkin, mutta ajankuva ilmeisesti vain on tämän novellin mukainen. On kulissi-ihmisiä ja heidän kulissitoimintojaan sekä oikeita ihmisiä. On rooleja ja todellisia identiteettejä. On ikivanhoja, jähmeitä konventioita (avioliitto, kirkko) sekä spontaaniutta ja vapauden kaipuuta. On pyrkimyksiä luovia näiden välillä suuntaan jos toiseen ja sitä kautta konflikteja. On neurooseja, kauneutta, mielenvikaisuutta, vihaa, terapiaa, uskomuksia, tapoja, villeyttä, rakkautta, ajatuksia, arvosteluja, tekoja. Missä ja mikä on ratkaisu ja toivottavasti vielä se oikea?

Jos Kylpy vastaisi ateriaa, se olisi korkeintaan välipala, mutta sen hyvä maku säilyy suussa vielä huomattavan kauan syömisen jälkeenkin. Olisi mielenkiintoista kokea, minkälaisen vaikutuksen Anna-Kaisa saa pidemmällä tekstillä aikaan: ellei hän ole jo kokeillut, suosittelisin, että hän pyrkisi tuottamaan myös mittavamman tuotoksen.

Jarmo Karonen

Novellista Kylpy palautetta: surkea. Lähes kokonaan dialogia, tasoltaan Töissä rakas-maista. En usko että tätäkään moni lukee kokonaan, ehkä kymmenesosa aloittaneista.

Palaute annettiin anonyymisti (toimituksen huomautus).