Jouluyön kiihko

Jussi Kerttula

Koti

Siemaisen kupillisen kahvia yhdellä kulauksella ja sitten yskin, koska pidän yskimisen aiheuttamasta jännityksestä. Olen vanha käärme, kotini on eräässä autotallissa. Vieressä on talo ja siellä asuu ihminen. Hän on kiltti. Hänen nimensä on Dr. Sweden, mutta häntä sanotaan Dociksi, se on vähän niin kuin slangia. Hänellä on karvaiset kädet ja hiertymiä perseessä, mutta muuten hän on iloinen ja laiha. Joka ilta hän tulee luokseni ja kertoo jonkin tarinan. Olen jo monasti kuullut tarinoita ihmissyöjistä, merirosvoista, seksistä, paloautoista ja monista muista aiheista, mutta epäilen vähän, ovatko ne kaikki totta. Kun ei kai kukaan elämänsä aikana niin moneen soppaan sekaannu.

Tänään hän on hieman myöhässä. Hänen olisi pitänyt tulla jo muutama minuutti sitten. Tai ehkäpä olen vähän kärsimätön, eihän pari minuuttia ihmiselämästä ole kuin pisara valtameressä. Taidanpa napata tästä hiiren, kun olen niin vanha ja väsynyt. Niin, jos unohdin mainita, niin olen lajiltani kyy, mutta en lainkaan ilkeä, kuten monesti luullaan. Tuollahan sopiva hiiri tuleekin. Slurps! Nyt otan nokoset.

Kylläpä rauhoitti nukkua, mutta nyt on kyllä jotakin pahasti vialla, kun Doc ei ole vieläkään tullut, onhan kello jo puoli tuntia yli sovitun ajan. Osaan laskea tasa- ja puolet tunnit kellosta, kun Doc on opettanut minua iltaisin. Hän on myös opettanut minut metsästämään ja sytyttämään tulen ilman tikkuja. Myöskin hän on opettanut minut nauttimaan taiteesta ja luonnon kauneudesta. Mutta nyt nuo ajatukset ovat toisarvoisia, tärkeämpää on nyt löytää Doc. Lähdenpä luikertelemaan kohti taloa.

Nyt olen sisällä ja näen oikealla puolellani pöydän, jonka päällä seisoo jokin koje, jollaista en ole ennen nähnyt. Siinä on eräänlainen muovinen pidike, numeronappeja ja pitkä johto. Jotenkin minusta tuntuu, että se on tärkeä. Vasemmalla puolellani on monia kauniita tauluja, joita tekisi mieleni jäädä ihailemaan, mutta nyt voi olla kiire. Niinpä kiihdytän vauhtiani ja luikerran keittiöön.

Voi ei! Doc makaa keskellä lattiaa selällään ja hänen vieressään on kaatunut tuoli. Yläkaappi on myös auki, joten ilmeisesti hän oli etsinyt sieltä jotakin ja pelästynyt jotakin ääntä ja sitten kaatunut päistikkaa maahan. Nyt huomaan maassa rikkoutuneen purkin, jossa lukee "Suolaa." En tiedä, mitä tuo ihmeaine on, mutta tärkeää sen täytyy olla, kun sitä säilytettiin yläkaapissa, suojassa voroilta. Ja sitä kohti kurottaessaan Doc oli kai kaatunutkin. Onkohan raukka edes elossa?

Onneksi on. Hän aukaisee juuri silmänsä ja aikoo sanoa jotakin. Nyt kuuntelen korvat tarkkana. Hän sanoo: "Voi minua, kaaduin tuolilla ja katkaisin selkäni. Nyt olen halvaantunut kaulasta alaspäin. Taitaa olla loppuni lähellä, kun etpä oikein sinäkään voi apua hakea, kun kukapa vanhaa kyytä uskoisi."

Ajattelen aluksi väittää vastaan, mutta sitten ymmärrän hänen olevan oikeassa. Hän jatkaa vielä: "Nyt, kun aikani on kohta lopussa, haluaisin vielä kertoa sinulle viimeisen, tärkeimmän tarinan. Ja myöskin jätän sinulle perinnöksi tämän talon ja pihan ja pihalla olevat puut ja autotallin ja auton ja kaiken ruuan ja puhelimen ja taulut. Oletko valmiina kuulemaan tarinan?"

Minä nyökkään apeana, sillä jännittäähän minua kuulla tarina, jota Doc on säästellyt kuolinhetkiinsä asti. Nyt hän aloittaa. Shh!

"Ystäväiseni, kerron sinulle nyt vanhan tarinan, jonka isoisäni, Paul kertoi minulle kun olin sairaalassa lapsena. Minulla oli jalka poikki, kun olin kaatunut jalkapallopelin tiimellyksessä. Se auttoi minua kestämään inhottavan vihlonnan jalassa ja kohta pääsinkin kotiin. Toivoisin, että se auttaisi sinuakin elämässäsi."

Paul

Aurinko ei ollut vielä noussut, kun yhtäkkiä kaikkialta alkoi kuulua kauheaa ääntä, joka kuulosti ankoilta, jotka hädissään huusivat joutuessaan kiinni. Paul pomppasi ylös ja juoksi ikkunalle ja näki sieltä kauhean näyn: tietä pitkin vyöryi valtava, ruma auto, jossa oli iso torni, jonka huipusta sotilas huusi: "Guaa, guaa, kaikki keskustorille heti! Pakenijat ammutaan! Vittu, että on kylmä!"

Sitten kuohilaiden auto siirtyi seuraavaan kortteliin ja jatkoi huutamistaan kuin jokin loputon uni, jossa huudetaan koko ajan. Paul ei tiennyt mitä ajatella, mutta hän puki kuitenkin vaatteensa päälle kauheaa vauhtia ja lähti juoksemaan kohti keskustoria. Hän oli vahingossa laittanut päälleen veljensä mekon, mutta ei huomannut sitä. Hän vain juoksi eteenpäin ja kouraisi aina välillä lunta maasta ja heitti sitä muiden ikkunoiden huutaen: "Tulkaa! Torilla saa pillua!"

Oli 22. päivä joulukuuta

Kohta hän saapui torille kylmissään ja vihaisena. Hänestä tuntui, kuin hän olisi viimeinen ihminen kaupungista, joka päätyi paikalle, siellä tuntui olevan enemmän ihmisiä kuin hän oli koskaan nähnyt kerralla. Kylmästä kolisten hän jäi seisomaan paikalleen. Sitten edessäpäin syttyi kirkas valo, joka osoitti suurta koroketta. Sille nousi kaupungin pormestari viitta päällään ja kultainen kypärä päässään. Hän alkoi puhua mikrofoniin: "Kansalaiset, kuulkaa! Tänä epäonnen päivänä, 22. joulukuuta 1999 on Maapallon Marsalkka antanut määräyksen, että joulua ei enää vietetä. Salaviettäjät seivästetään..." Yleisön joukosta kuului epäuskoinen kohahdus. "...ja lisäksi Hän on päättänyt valita maailmasta 20 ihmistä, jotka pääsevät viettämään joulua salaiseen paikkaan ja yksi valituista asuu meidän kaupungissamme. Nyt paljastan nimen..." Ihmiset kuuntelivat korvat punaisena hiljaa. "...Ja hän on Paul Westlake!"

Kuului vihainen kohahdus, mutta Paul tunsi niin suurta iloa, että kaatui. Mutta sitten joku huomasi hänet ja huusi: "Tuo se on! Tuo pääsee jouluun! Luut poikki!".

Kaikki hyökkäsivät Paulia kohti, mutta tämä oli nopeampi ja pyörähti selälleen tehden sarjan karateliikkeitä. Sitten hän kääntyi mahalleen ja työnsi vähän käsillään vauhtia. Hetkessä hän alkoi liukua kauheaa vauhtia jäistä, alaspäin viettävää katua pitkin, ohi vihaisten asukkaiden. Mutta silloin muutkin keksivät saman ja lähtivät seuraamaan Paulia. Kohta monta sataa tuhatta ihmistä laski yöpuku päällä mahallaan kaupungin vanhinta ja jyrkintä tietä alas kauhealla vauhdilla.

Paul vilkuili taakseen lumen pöllytessä ja huomasi, että lihavimmat ihmiset alkoivat saavuttaa häntä. Niinpä hän kääntyi seuraavasta mutkasta sivukujalle, joka edelleen meni jyrkästi alaspäin. Osa ihmisistä ei ehtinyt kääntyä, mutta vähän perässä tulleet kääntyivät myöskin sivukujalle. Paul mietti kuumeisesti ratkaisua ja viimein keksi sen. Hän kääntyi vielä yhdestä mutkasta oikealle ja ihmisjoukko seurasi perässä. Hihitellen Paul otti taskustaan magneetin ja liukui minkä mahastaan pääsi. Edessä oli monen sadan metrin korkuinen jyrkänne, mutta vain Paul muisti sen. Kun hän tuli rotkon reunalle, hän löi magneetin kiinni reunuksessa olevaan sähköjohtoon ja jäi roikkumaan tyhjän päälle. Muut yrittivät kauhuissaan pysäyttää vauhtinsa, mutta maa oli liian liukas ja niinpä 62 300 kaupungin asukasta putosi jäiseen kivikkoon ja kuoli. Paul poistui naureskellen paikalta.

Hän pääsi kotiinsa näkemättä vilaustakaan vainoojistaan ja alkoi heti pakata. Noin puolen tunnin päästä soi puhelin. Siellä oli itse Maapallon Marsalkka.

"No niin, homo, nytpä pääsit jouluun, ootko tyytyväinen, mursunnussija? Häh?! Huomenna tulet kello 8 aamulla asemalle tai saat selkääsi. Joulu pidetään Saksassa, Schwarzwaldissa sijaitsevan Büün kylän hotellin juhlasalissa. Ampua pitäisi. Siis sinut", hän sanoi ja löi luurin kiinni. Paul ei välittänyt ilkeästä maailman johtajasta, vaan päinvastoin; hän oli iloinen kuin kilo okraa. Hyvillä mielin hän meni nukkumaan ja näki eroottista unta.

Aamulla hän heräsi ajoissa, kello 7. Nopeasti hän söi, puki vaatteet päälleen, kävi suihkussa, suitsutti itseään, kävi kusella ja sitten lähti kohti asemaa. Hän oli varautunut vihaisiin, satunnaisiin ihmisiin, joten hän oli pukeutunut valepartaan, jonka takaa hän lymyili kulmat vinossa. Kymmenen minuuttia ennen määräaikaa hän pääsi perille ilman ongelmia ja nousi junaan. Hän poltti yhden savukkeen ja sitten juna jo lähtikin kiitämään kohti Saksaa. Hän sulki silmänsä ja tunsi olevansa Englannin onnellisin ihminen. Hän oli matkalla jouluun.

Kusipää

Madame X istui valtavan pöytänsä takana Pariisissa sijaitsevassa kaupassaan, jossa myytiin kaikkea itämaista outoa. Hän oli syntynyt Afrikassa, mutta muuttanut Ranskaan 10-vuotiaana, rakastuttuaan Pariisin yliopiston professoriin. Suhde oli katkennut muutaman vuoden kuluttua, mutta Madame X oli jäänyt Pariisiin ja perustanut itämaisen kaupan, jossa myytin muun muassa taikoja ja vuokrattiin mäyriä eroottisiin tarkoituksiin. Nyt hän luki lehteä, jossa oli juttu miehestä, joka oli lentänyt Atlantin yli seisaallaan. Hän hymähti ja haukotteli kovaa. Jossakin raakkui kissa juuri samalla hetkellä, kun ovelta kuului kauhea rysähdys. Madame X pomppasi pystyyn ja juoksi katsomaan, mikä oli hätänä. Kun hän saapui myyntiosaan, niin heti häntä vastaan juoksi nuori mies, joka oli yltä päältä veressä ja hänen perseestään kurkisti sitikka.

"Ota tämä ja piilota se, jos menee henki! Siis minulta!" sanoi mies ja antoi Madamelle jonkin paperin. Sitten mies juoksi takaisin ulos ja X päätti seurata häntä.

Kun hän saapui ulos, hän näki, että miehen perässä juoksi tuhansia lapsia ja yksi poliisi. Hetken päästä he saivat miehen kiinni ja alkoivat repiä tämän vaatteita ja tutkivat kaikki miehen taskut. Sitten poliisi työnsi kätensä miehen perseeseen, mutta veti sen kohta pettyneenä pois. He eivät ilmeisesti löytäneet mitään ja siitä suuttuneina kävivät miehen päälle.

"Voi ei! Hän oli niin mukava! Jos hän kuolee, otan nimekseni viimeisen sanan, jonka hän sanoo!" vannoi Madame X mielessään.

Miestä lyötiin ja kampattiin monesti ja viimein hän lyyhistyi maahan. Joku lapsi meni kusemaan hänen päälleen ja siitä suuttuneena mies huusi: "Perkeleen kusipää!" Sitten hän kuoli.

"Helvetti!" ajatteli Kusipää, entinen Madame X.

Nimenmuutoksen jälkeen hän katsoi saamaansa lappua: "Kutsu Jouluun, ole hyvä. Joulu pidetään Scwarzwaldissa, Saksassa 24.12.Tule!"

Nyt hän ymmärsi, miksi mies oli niin kovasti paennut, olihan hänkin tietysti kuullut, että joulu kielletään ja pidetään vain saksalaisessa hotellissa. Lipun takana oli vielä kartta paikalle ja 20 dollaria matkarahaa. Kusipää meni pakkaamaan tavaransa, tilasi taksin, jätti kynsilakkaa juomarahaksi, pieraisi autoon ja ajoi lentokentälle. Hän astui Saksaan menevään koneeseen ja hetken päästä hän oli matkalla. Matkalla jouluun.

Fii

"Hyi, kuinka kylmää!" kiljahti Fii ja nosti varpaansa vedestä, joka oli ainakin 25-asteista. Hän oli Havaijilla asuva miljonäärihomo. Sitten hän puhalsi pilliinsä ja heti nurkan takaa juoksi kaunis miespalvelija kantaen kädessään suurisilmäisen kissan muotoista rasiaa, josta nousi ilmaan hyväntuoksuista/jyväntuoksuista mistelisavua. Palvelija kaatoi purkista ihanan näköistä ainetta Fiin jalalle ja sitten suuteli kevyesti tämän jalkaa. Fii alkoi jo rauhoittua ja ajoi palvelijansa pois kauniilla kädenliikkeellä.

"Olinpa höpsö...", hän ajatteli ja pieni puna kohosi hänen kapeille kasvoilleen.

Yhtäkkiä jostakin kuului kanuunanlaukausta muistuttava ääni. Fii tiesi heti, mitä se tarkoitti. Fiille tarkoitettu posti nimittäin ammuttiin hänelle Kaliforniasta maailman suurimmalla tykillä, sillä yksikään Havaijilainen ei ollut halunnut mennä Fiin saarelle sen jälkeen, kun tämä oli nussinut erästä postinkantajaa salaa pyllyyn. Fii oli tosin silloin ollut päissään juotuaan lasillisen punaviiniä. Hän katui tekoaan vieläkin, mutta asialle ei mitään voinut. Hänen oli vain tyydyttävä asumaan yksin palvelijansa kanssa tällä pienellä saarella, joka oli noin kymmenen kilometrin päässä Havaijin pääsaaresta. Sieltäkään ei voitu postia ampua Fiille, sillä ainoa toimiva postikanuuna oli se Kaliforniassa oleva kerrostalon kokoinen hullu, jolla pystyi ampumaan minne tahansa maailmassa, olipa sillä huhujen mukaan ammuttu Kuuhunkin. Mutta jos sillä ammuttaisiin Havaijilta, niin koko saari uppoaisi. Siksi Fiin oli tyytyminen siihen, että hänen postinsa ammuttiin Kaliforniasta maailman suurimmalla tykillä, jolla oli ennen hoidettu muun muassa Antarktiksen ja Atlantiksen postinjakelu.

Fii vihelsi taas pilliinsä, tällä kertaa tosin eri korkeudelta. Palvelija tiesi tarkalleen, mitä tämä vihellys tarkoitti ja niinpä hän kävi hakemassa kymmenen metrin pituisen haavin, jota olisi voinut luulla jättikokoiseksi perhoshaaviksi, ellei olisi huomannut, että verkko oli kudottu agletoonista, Kaikkeuden kovimmasta ja kevyimmästä aineesta.

Fii oli saanut agletoonia käsiinsä lähetettyään retkikunnan Plutoon ( Fii oli valinnut juuri tämän planeetan, koska hänen mielestään Mikin koira oli niin kaunis ja soma) etsimään uusia hyviä tuoksuja. Siitä hän sitten takoi itselleen haavin, jolla ottaa kiinni tuhannen kilon painoisessa arkussa tulevaa postia. Postin kiinnisaanti oli hyvin tärkeää, sillä maahan tippuessaan postiarkku aiheuttaisi samanlaista tuhoa kuin vastaavankokoinen meteoriitti, eli kyllä Fii ainakin kotinsa menettäisi, kuten lähisaarten asukkaatkin ja henkensä he kaikki myös unohtaisivat. Hieman jännittyneenä Fii katseli taivaalle, kun postilaatikko tuli koko ajan lähemmäksi, mutta kyllä hänen palvelijansa sen kiinni sai kuten aina ennenkin. Utelias hymy kasvoillaan Fii läksi katsomaan, mitä postia hän oli tällä kertaa saanut.

Varovasti hän avasi arkun, sillä hän pelkäsi pommi-iskuja, vaikkei häntä koskaan oltu niillä uhkailtukaan. Hehkuvan arkun kokonaan auettua Fii huomasi, että hänelle oli vain yksi kirje. Itkua pidätellen hän nosti sen laatikon pohjalta ja ajatteli mielessään, että jos tämä oli taas jokin haukkumiskirje, hän ei enää kestäisi. Vapisevin sormin hän avasi kirjeen ja pian hänen itkunpidättelynsä vaihtui ilonkiljaisuihin. Kun palvelija kysyi, mitä kirje oli sisältänyt, Fii vastasi iloisesti laulamalla: "Joulu, joulu, lunta ja poroja ja se mies ja kaikilla on kivaa ja saa syödä ja lapset on kiltisti ja tädiltä otetaan nirri pois!"

Palvelijakin yhtyi ilonpitoon, mutta meni sitten laittamaan Fiin kiitohuolen valmiiksi. Fii käytti kiitohuolta vain erikoistapauksissa, sillä hän pelkäsi kovaa vauhtia ja korkeuksia. Nyt hän kuitenkin istui laitteen tuoliin palvelijan puristaessa hänen kättään. Fii sulki silmänsä ja kusi hieman housuun. Sitten palvelija katkaisi kannatinnarun ja tuoli ampaisi matkaan kauheaa vauhtia lentäen korkealla kaikkien puiden ja lintujen yläpuolella.

Fii kiljui minkä keuhkoistaan pääsi, mutta jo puolen tunnin päästä hän saapui Meksikon kohdalle eikä enää pelännyt yhtä paljon, kun alla oli jotakin konkreettista. Hän uskalsi jopa ihailla maisemia ja ajatteli, että ollaankohan hänen Berliinin laskeutumispaikkaa pidetty kunnossa niillä miljoonilla, mitä hän on heille antanut. Hänellä nimittäin oli kaikissa maailman suurimmissa kaupungeissa oma laskeutumisalusta, joihin pystyi kiitohuolellaan laskeutumaan. Kaikki kaupungit eivät kuitenkaan pitäneet laskeutumispaikkoja kunnossa, vaan antoivat niiden ruostua paikalleen ja käyttivät Fiin lahjoittamat miljoonat vaikkapa lintujen tappamiseen.

Saksa

Samaan aikaan kun kolme toisistaan tietämätöntä jouluunsaapujaa matkasi hiki hatussa kohti Saksaa, joulunviettopaikan isännät, rouva Gilona Kusi ja hänen miehensä Miljoona-Hannu suunnittelivat joulua.

"Kustaan ympäri huoneita ja porataan ansoja ja huudetaan ja laitetaan sitten kaikki jonkun vanhan vieraan syyksi ja haastetaan oikeuteen!" kulisi Gilona silmissään kiilto kuin krubiini.

"No ei nyt ... kun ei se sovi, ihmisten ainoa joulu ja...", ehti Miljoona-Hannu sanoa, kun Gilona keskeytti ja huusi: "Älä äijä yritä minua käskeä, olen opiskellut tämän hotellin johtamista jo 12 vuotta ja sitä paitsi ei ne vieraat ymmärrä mitään. "

"Kyllä, kulta", sanoi Miljoona-Hannu ja lähti kusemaan ympäri sata vuotta vanhaa hotellia, joka sijaitsi keskellä vuoristoa.

Gilona myhäili miettiessään uusia juonia asukkaiden päänmenoksi. Kolmen tunnin jälkeen niiden olisi määrä tulla. Gilona päätti miinoittaa koko lähialueen siten, että miinat aktivoituvat vasta kolmen tunnin päästä, jotta myöhästyjät kokisivat nahoissaan, että Gilona Kuselle ei vittuilla. Hän hymyili häijyä hymyään ja muisteli miten kauan sitten oli vaatinut rantamökin avaimia.

Sitten hänen vanhempi lapsensa, Nikolai juoksi huoneeseen ja huusi kuin mies työssä. Gilona ei välittänyt, sillä hän oli lukenut kirjoista, että lapsille ei saa sanoa pahasti.

"Mutta kunhan Nikolai täyttää 12 vuotta ... silloin alkaa yhtämittainen nalkutus aikuisuuteen asti", hän ajatteli ja silitti Nikolain päätä, mutta tämä vain huusi, kaatui, itki ja leikki jotakin teini-ikäistä mutanttisuolikonnaa. Gilonan ja Miljoona-Hannun toinenkin lapsi, Alex saapui paikalle. Gilona ei oikein pitänyt hänestä (kuten ei kenestäkään muustakaan), sillä Alex oli jo 8-vuotias, muttei vieläkään osannut puhua.

"On tullut isäänsä...", ajatteli Gilona ja hymyili, kun Alex kaatui veljeensä ja kumpikin alkoi itkeä. Gilona meinasi purskahtaa nauruun, mutta hillitsi itsensä ja alkoi lohduttaa poikia, jotka joskus vielä tulisivat lahjoittamaan puolet palkastaan hänelle.

Saapuminen x3

Fii kiljui kuin hiisi kun alkoi lähestyä maata. "En enää koskaan kiroile, jos tästä selviän!" hän mietti hädissään, kun maa oli enää parin sadan metrin päässä. Hän näki jo laskeutumisalustan, joka ainakin täältä katsottuna näytti hyväkuntoiselta. Hän näki myöskin ympäriinsä juoksevia ihmisiä, jotka tuntuivat huutelevan jotakin.

("Tuolta tulee se lentävä hintti! Juoskaa!")

Fii ei kuullut mitä he sanoivat, mutta pystyi kuvittelemaan hyvin. Sitten hän sulki silmänsä ja oli valmiina rysäykseen. Hän kusi taas housuun ja sitten tuoli laskeutui suoraan määrättyyn kohtaan. Kuului kova hyrinä, kun hydraaliset pumput kiinnittyivät tuoliin ja pysäyttivät sen vauhdin pehmeästi kuin jäniksen selkä. Fii avasi silmänsä ja tunsi olevansa maailman onnellisin ihminen.

Hän pudisteli pölyä vaatteistaan ja nousi ylös. Itkien hän käveli pois alustalta ja siirtyi linja-autoasemalle. Hänellä oli taskussaan saksan kielen Hyvä Kirja ja sen avulla hän osasi kysyä, mikä bussi menee Büün kylään. Oikea bussi löytyi nopeasti ja viimeinkin Fii rauhoittui vähän, kun hän istui bussin pehmeälle takapenkille. Kohta hän nukahtikin ja näki unta sievistä lapsista.

Kusipää istui toiseksi takimmaisella penkillä lähes täydessä bussissa. Hänen mieltään kylmäsi, kun hän ajatteli, että varmaan kaikki bussissa olijat olivat henkensä uhalla kamppailleet, jotta pääsevät jouluun. Mutta hän oli saanut lippunsa ilman hyvettä. Häntä oli suorastaan hävettänyt, kun häntä oli lentokentällä kohdeltu kuin kuningasta konsanaan kansan huutaessa saksankielisiä solvauksia porttien takaa.

Hän aikoi juuri alkaa nukkua, kun bussiin astui hyvin hermostunut henkilö, jonka sukupuolesta hän ei aluksi ollut varma. Tämä oli joko kaunis mies tai komea nainen. Kusipää ei ollut varma, mutta mies/nainen ainakin tuoksui hyvältä. Sitten hänen pallinsa vilahtivat hameen välistä, kun hän astui jonkun kassin yli ja Kusipää sai varmuuden: mies hän oli, ainakin periaatteessa. Sitten (mies) meni Kusipään taakse ja nukahti heti. Kusipää seurasi esimerkkiä.

Paulin juna saapui ajallaan Berliinin rautatieasemalle (der Bahnhof, e+). Matka oli mennyt leppoisasti, kun Paul oli kirjoittanut uutta oppikirjaa Suomeen. "Nobody knows, where he goes...", hän hyräili mielessään, kun junan pilli huusi, että he ovat perillä. Hän haukotteli ja juoksi tien yli huutaen kovaa, sillä tien toisella puolella olikin bussiasema, jonne hänen oli määrä mennä. Paulia hieman hävetti, että hänellä oli niin hienot vaatteet ja että hän oli niin vanha, kun hän näki aseman edessä nuoria spurguja. Hän kiersikin takaoven kautta sisään ja sitten marssi suoraan lippuluukulle.

"Guten Tag, ich möchte eine Fahrkarte zweiter Klasse nach Büü, bitte", hän sanoi ja hymyilevä, mutta ruma myyjä antoi hänelle lipun, johon hän oli piirtänyt pienen sydämen salaiseksi viestiksi. Sitten myyjä iski Paulille silmää ja Paul heilutti tälle muniaan, mutta koska hänellä oli kiire, hän lähti kohti bussia ja lupasi naiselle, että tullessaan takaisin hän kävisi tervehtimässä naista. Sitten hän astui sisään siniseen pitkänmatkan bussiin ja vihelteli melodiaa Y. Hän istui kauniin, tummaihoisen, nukkuvan naisen viereen ja pani tupakaksi. Hän päätti kirjoittaa matkan aikana tarinan uuteen englannin oppikirjaansa. Aiheeksi hän valitsi vanhan metsän tapahtumat. Parin minuutin päästä bussi lähti nylkemään kohti Büün kylää. Ja Joulua.

Tarinoita Vanhasta Männystä

Huolettomana he kaikki istuivat kedolla ja katselivat taivasta.

"Näettekö te sen?" kysyi Mary haltioituneena.

Muutkin huokaisivat, mutta Jacob ei nähnyt mitään vaikka siristi silmänsä äärimmilleen.

"Etkö näe sitä, kuoma?" kysyi Michael.

"En, enkä voi ymmärtää, mitä niin kaunista siellä on, että te kaikki olette jo tuntitolkulla sitä ihailleet", Jacob vastasi.

Kaikki metsän eläimet kääntyivät Jacobiin päin ja vanha, viisas pöllö sanoi hänelle: "Et sinä tietenkään näe, jos et usko siihen, se on vähän niin kuin taulu, jota taiteilija maalaa. Aluksi edessäsi on vain tyhjä, valkoinen kangas, mutta ajan kuluessa siihen alkaa ilmestyä ihania kuvia ja värejä. Ja kun se on valmis, se on kuin tuhat aamuruskoa seesteisen meren ääressä."

Jacob mietti vähän aikaa tietäjän sanoja ja painoi sitten päänsä kumaraan. Muut jatkoivat haltioitunutta katselemistaan.

Jacob itki hiljaa ja mielessään ajatteli: "Miksi en voi olla kuten muut? Tahtoisin niin kovasti uskoa, mutta miten voin uskoa mihinkään, mitä en näe?"

Sitten hän nosti kyyneleiset kasvonsa kohti taivasta ja hetkessä hänen ilmeensä kirkastui ja hänen kasvonsa loistivat kilpaa auringon kanssa. Pöllö katsoi lempeästi hymyillen Jacobiin ja kysyi silmää iskien: "Joko näet?"

Jacob ei aluksi saanut sanaa suustaan, mutta sitten hän nielaisi ja sanoi: "Näen, oi pöllö, nyt minäkin näen. Olin niin keskittynyt etsimään jotakin tiettyä näkyä taivaalta, etten edes huomannut, kuinka kaunis päivä tänään on. Aurinko paistaa kuin kultainen kehrä ja pilvet lipuvat leppoisesti kuin lampaat kevätlaitumella. Ja linnut laulavat kesän tuloa. Oi, kiitos luonto, kauneudestasi!" Hän huudahti riemusta ja sitten jäi lumoutuneena katsomaan näkyä.

He kaikki istuivat siinä hiljaa, kunnes tuli ilta ja he painuivat yöpuulle, mielet virkeinä ja valmiina ottamaan vastaan seuraavan päivän ihmeet.

Büü

"Kelpaa", ajatteli Paul ja sulki luonnosvihkonsa. Tarina oli nyt valmis ja eiväthän yläasteen rakkarit kuitenkaan syvempää pohdiskelua älyä, hän huokaisi ja sulki silmänsä. Mutta tyytyväinen hän oli. Viisaan pöllön sanat kaikuivat hänen päässään. "Et tietenkään näe, jos et usko siihen ... se on vähän niin kuin taulu..."

Sitten kuului ruma törähdys ja kuski huusi saksaksi: "Büü, kaikki pois! Juoskaa, kurjat!"

Tämän sanottuaan kuski otti taskustaan dynamiittia, sytytti sytytyslangan ja lähti juoksemaan karkuun.

Kaikki bussissa olleetkin juoksivat, kuka ikkunasta, kuka ei. Fii kirkui kuin mokkasiini ja lopulta pyörtyi. Näytti jo että hänen päivänsä olisivat luetut, mutta sitten joku vahva mies nosti kevyen Fiin olkapäälleen ja hyppäsi ikkunan läpi rotkoon. Kusipääkin heräsi kauheaan meluun ja älysi heti, että hänen oli päästävä pois. Aluksi hän aikoi paeta rikotusta ikkunasta, kuten kansa, mutta sitten hänen ikuinen kiusauksensa vei voiton. Hän otti ikkunan päällä olleen muovisen vasaran ja löi sillä ikkunaan täysin voimin. Oi, kuinka se räsähti palasiksi. Sitten Kusipää hyppäsi siitä ulos. Hän oli viimeinen pakenija ja itse asiassa heti hänen hyppynsä jälkeen bussi turahti palasiksi. Päätään pudistellen joulunviettäjät lähtivät kävelemään kohti Kusien hotellia, joka kiilsi jo puolen mailin päässä. Mutta kukaan ei huomannut, että joku puuttui...

Fii heräsi kauheaan päänsärkyyn ja hänen oli kuuma kuin Intian kuu. Lisäksi ilmassa haisi rikki. Hitaasti hän avasi silmänsä ja kauhistui nähdessään kaikkialla leikkejä.

"Helvetissäkö olen?" hän ajatteli kauhuissaan, mutta kun hän vähän oli toipunut, hän huomasi, että olikin rotkon ylimmällä kielekkeellä ja hänen päälleen oli pudonnut palava bussinkatto, mutta siten, että hänen ja sen väliin jäi puolen metrin väli, joten uhka ei ollut vakava.

Fii ryömi pois palavan katon alta ja huomasi monta sataa metriä alempana makaavan pelastajansa.

"Kiitti!" huusi Fii kimeällä äänellä.

Auttaja tuhisi ja pieri vastaukseksi ja sitten alkoi laulaa: "...all this money and the fame and all these motherfuckers in the game, I'm sick to be the one to fuck with, so check your money, Dallas Cowboy...".

Fii pelästyi ja juoksi itkien karkuun. Hän ehti jo hätääntyä, mutta sitten näki muun ryhmän sadan metrin päässä ja juoksi heidän luokseen. Jotkut paikalliset nauroivat Fiin juostessa heidän ohitseen kädet edessä heiluen ja itkien, mutta Fii päätti tällä kertaa olla välittämättä. Se ei kuitenkaan onnistunut ja niinpä Fii alkoi itkeä yhä enemmän, kunnes viimein hänet kolkattiin ja häntä päätettiin kantaa loppumatka.

Paulia kylmäsi vähän, kun he saapuivat hotellin pihaan. Ikkunoiden väleistä valui kusta ja pihalla oli pahan hajuisia kukkia. "Onneksi neiti nukkuu", hän ajatteli ja katsahti Fiihin, joka hymyili unissaan. Jostakin kauempaa metsästä kuului huutoa ja musiikkia.

("Peitsellä lävistän sydämesi, rakas, ja karautan yöhän susien suuhun! Turpaan!")

Pelokkaasti joukkio käveli pihan läpi, mutta viimein pääsi ovelle. Paul rohkeni soittamaan kelloa. "Klont nee! Klont nee!" siitä kuului ja sitten Paul sai sähköiskun ovenkahvasta. Muut nauroivat vaivautuneesti, mutta sitten ovi aukeni.

"Guten Tag, olen tämän hotellin johtaja ja omistaja, Gilona Kusi. Tulkaa vain. Ja älkää puhuko miehelleni, unohtaa vielä työnsä siinä samassa. Sillä munalla on vielä paljon tekemistä", sanoi nainen, joka oli tullut ovelle. Hän oli keski-ikäinen, melko lyhyt nainen, joka oli pukeutunut punaiseen villapaitaan. Paul ja muut huomasivat heti, että naista kannatti pitää silmällä, ties mitä keksii, mokoma huora!

Hotelli

Hotelli oli sisältä kuin mikä tahansa vanha hotelli: lattialla oli verta ja sivuseinistä roikkui nuolia. Gilona vaappui vihaisena ympäri rakennusta ja ohjasi ihmisiä huoneisiinsa. Jos joku meni tekemään pienenkin virheen, niin Gilona vei tämän heti huonoimman luokan huoneeseen. Eräs vanha mies, nimeltään Mr. Elwood sattui epäonnekseen nyökäyttämään päätään Miljoona-Hannulle ja siitäkös Gilona vasta hermostui.

"Nyt joudut, vanha homo!" hän huusi ja vei armoa anelevan vanhuksen talon kellarissa olevaan tyrmän näköiseen huoneeseen, jossa ei ollut yhtään ikkunaa, mutta rottia ja vampyyreja oli mielin määrin. Samalla hetkellä ulkoa kuului räjähdys ja kauhea huuto. Gilona hymyili vähän ja ajatteli: "Kannatti ne miinat kylvää, eivätpähän enää myöhästele. Koskaan."

Sitten hän sulki Mr. Elwoodin huoneeseensa ja lähti hakemaan seuraavaa vierasta, jonka majoittaa. Hän haki Paulin.

"Teilläpä on kaunis hotelli" kiitteli Paul, kun Gilona oli viemässä häntä huoneeseensa.

"No, oli ennen kuin sinä tulit tänne, saatanan vanha pukki. Yrität vain mielistellä, että saisit pillua!" tuhahti Gilona ja loi Pauliin murhaavan katseen.

Mutta sitten Gilona ryhtyi ajattelemaan, että Paul olisi itse asiassa juuri sopiva apuri hänen suunnitelmassaan. Hän pehmensi vähän linjaansa ja lisäsi: "On tämä kyllä vieläkin ihan siedettävä, et sinä nyt niin ruma ole, kuten vaikkapa krapu on."

Paulin selkäpiitä kylmäsi, mutta hän nyökkäsi kohteliaasti ja yritti hymyillä.

Gilona oli niin väsynyt, ettei hän huomannut Paulin vain teeskentelevän, joten hän päätti antaa Paulille parhaan huoneen, numeroltaan 216. Gilonan avatessa oven, heitä vastaan löi kauhea kusen haju.

"Hyi saatana!" mylväisi Paul, joka ei tiennyt, että kaikissa huoneissa tilanne oli sama. "Tekö tänne olette kusseet, lutka?!" Paul huudahti Gilonalle, mutta tämä vain pudisti päätään pelokkaan ja viattoman näköisenä ja sitten heittäytyi maahan itkemään.

Paulia alkoi hävettää ja hän otti Gilonan pään syliinsä ja sanoi: "Etpä tietenkään, krun."

Gilona alkoi nyyhkyttää: "Mieheni tänne kusi, vaikka kuinka yritin kieltää, sillä äijällä ei tunnu olevan moraalia ollenkaan. Ajatelkaa, keksi vain yhtäkkiä, että kusee kaikkiin huoneisiin, ihan vain teidän kiusaksenne. Hän kai se pestasi sen murhaajabussikuskinkin." Paul tyynnytteli vielä vähän aikaa Gilonaa, kunnes tämä nousi ja lähti pois.

"Kiitos lohdutuksesta", Gilona sanoi ja löi oven kiinni.

Heti kun ovi oli sulkeutunut, Gilona ei voinut pidätellä itseään, vaan repesi nauruun, kaatui lattialle ja huusi: "Voi saatana, mikä ääliö! Ei, ei!"

Sitten hän kusi lisää matolle ja nauroi vielä enemmän, kunnes oli haljeta.

Samaan aikaan Paul ajatteli huoneessaan: "Taisinpa arvioida sen mukavan naisen väärin, miehensähän se hullu on." Hän oli rakastumassa.

Fii heräsi makaamasta hotellihuoneessa. Aluksi hän oli niin järkyttynyt, ettei huomannut muuta kuin että huone oli hänen makuunsa aivan liian karusti sisustettu. Missään ei ollut pitsiä tai samettia ja kaikki värit olivat haaleita, ei missään vaaleanpunaista. Ja katossa roikkuva lamppukin oli jotenkin säälittävän näköinen, ei röyhelöitä, eikä punaista, eroottista valoa. Mutta sitten hän havahtui sen verran, että tunsi hajun. Aluksi hän ei meinannut tuntea tätä kammottavaa tuoksua, mutta sitten hän muisti kerran haistaneensa saman inhottavuuden, kun hän oli käynyt kaupungissa ja nähnyt juopon porttikongissa.

"Kusta!" hän kiljaisi niin kovaa, että alakerran pappi kaatui ja löi päänsä.

Fii jatkoi kiljumista ja ajatteli kuolevansa.

"Ei! Tämä ei voi tapahtua minulle! Ei!" hän huusi ja alkoi itkeä.

Sitten hajusta puolipökertyneenä hän keksi mitä tehdä. Hän juoksi täyttä vauhtia mahaansa pidellen kylpyhuoneeseen meikkilaukkunsa mukanaan ja avasi kylpyammeen hanan. Sitten kun amme oli täysi, Fii kaatoi sinne pullokaupalla laventelia ja hajuvesiä. Hän hyppäsi ammeeseen vaatteet päällä ja rauhoittui, kun kusen haju vähitellen vaihtui ihanien parfyymien tuoksuun. Hän huokaisi hiljaa ja sulki silmänsä.

Kusipää oli saanut huoneekseen kellarissa sijaitsevan yhteishuoneen, jonne Gilona oli ohjannut kaikki värilliset ihmiset.

"Joku rajahan pitää olla", hän oli sanonut ja sitten vienyt Kusipään homeiseen, kivilattiaiseen huoneeseen, joka ennen oli toiminut hotellin isompana tyrmänä. Kusipää oli niin väsynyt, ettei jaksanut tehdä mitään, vaan ajatteli aamulla keksiä suunnitelman. Nyt hän halusi vain nukkua. Joku kohtelias, valkopartainen, hyvin musta mies antoi makuupaikkansa Kusipäälle ja kiitettyään hän meni siihen makaamaan ja nukahti melkein heti. Ulkona joku onneton astui taas miinaan. Poks!

Robotti

Hotellissa asui myös robotti, jonka vieteriä ei ollut vedetty aikoihin. Valo oli jo hiipumassa sen silmistä.

Yö

Kello lähenteli puoltayötä, kun Kusipää heräsi outoon ääneen. Se kuulosti aivan siltä kuin monisäikeinen hyppydender olisi parkaissut synnytettyään vahingossa masuunan. Kukaan muu ei herännyt, mutta Kusipäätä alkoi todella kiinnostaa, mistä ääni kuului. Hän mietti, että olikohan Gilona lukinnut oven, mutta se oli auki. Hän lähti hiljaa hiipimään pimeään. Käytävän yli juoksi mansteri haikeasti kumisten. Kusipää oli astua sen päälle, mutta pysyi kuitenkin pystyssä.

Hän saapui portaille, jotka johtivat yläkertaan ja lähti kapuamaan. Hän huomasi, että jokaisesta portaasta kuului kuiskaava ääni: "Kuole, kurja."

Kusipää ei välittänyt, sillä alkuperäinen outo ääni kuului uudelleen. Hän saapui portaiden yläpäähän ja raotti ovea. Reitti oli selvä, joten hän lähti kulkemaan äänen suuntaan. Hän käveli takaperin, kuten intiaanit, ettei jättäisi jälkiä mattoon, tai jos jättäisi, niin kaikki luulisivat, että hän oli tullut sieltä, mihin oli menossa. Ääni kuului taas ja hän sai paikannettua, mistä se kuului. Se kuului erään suuren oven takaa, johon oli piirretty merkki, joka esitti kahta vanhaa tornia, jotka läheltä katsottuna olivatkin kaksi miestä, joiden suut oli ommeltu kiinni. Kusipää raotti ovea ja katsoi sisään. Se oli Gilonan ja Miljoona-Hannun makuuhuone.

Aluksi hän ei erottanut mitään, mutta sitten kuu poksahti ja hän näki mitä huoneessa tapahtui. Gilona makasi selällään kuopassa ja Miljoona-Hannu kaatoi hänen päälleen tuoksuvaa kusta. Molemmat olivat alasti ja taustalla soi kasetti, jossa Gilonan lapset kaatuilivat ja itkivät ja seinällä roikkui juliste, jossa oli alaston mies, jolta oli leikattu munat. Gilona tuijotti sitä ja huokaili. Miljoona-Hannu toisti minuutin välein lausetta: "Kusta, kesää, kelloja, sidottuja miehiä, aah aah."

Samalla Nikolai töni alastonta Alexia ja Miljoona-Hannun jalat oli sidottu kettingillä siten, että hän joutui liikkumaan maahan asennettuja raiteita pitkin liukumalla. Hänen menonsa näytti konemaiselta ja kattoon oli asennettu pieni mekaaninen hilsi, jossa kaksi tonttua nussi toisiaan. Kusipää oli nähnyt tarpeeksi ja juoksi oksennusta pidätellen huoneeseensa, meni "sänkyynsä" mahalleen makaamaan ja puhisi.

Fii ja Paul nukkuivat koko yön, mutta Fii näki painajaista Herculeksesta isoine miekkoineen.

Aamu

Tasan kello kahdeksan kaikki hotellin vieraat heräsivät kauheaan mölinään. Gilona huusi toisen maailmansodan aikaiseen megafoniin minkä keuhkoistaan pääsi: "Hiljaa! Herätkää, nukkujan palkka on huono palkka! Tulkaa, munat! Nyt alkaa joulu!".

Kaikki pomppasivat ylös sängyistään suuttuneina Gilonalle, mutta samalla onnellisella mielellä, sillä tänään oli 24. joulukuuta.

Keski-ikäinen mies yläkerrassa painoi päänsä tyynyyn ja ajatteli: "Voi ei, onko tänään joulu? Minähän olen vasta herännyt, ja kuitenkin!"

Gilona kuuli tämän, syöksyi miehen päälle ja sanoi nalkuttavalla äänellä: "Hiljaa, persepuuppi, nyt alkaa ilo!"

Sitten Gilona juoksi pois huoneesta ja juostessaan heitti hajumiinan erään vanhuspariskunnan huoneeseen. Kauhea puolankielinen huuto alkoi heti, mutta Gilona vain nauroi, sillä tätä päivää hän oli suunnitellut vuosikausia. Hän suorastaan hykerteli ja törmäsi käytävässä Fiihin, joka alkoi itkeä. Gilona huusi vielä perään: "Hintti!"

Sitten hän häipyi suuren esiripun taakse, johon vieraita oli kuoleman uhalla kielletty koskemasta.

Fii keräsi tavaransa maasta ja meni itkien vessaan pesemään hampaansa kullalla. Hän oli miljoonalla lahjonut naapurihuoneen raskaana olevan naisen tuulettamaan huoneensa ja pesemään kaiken siiderillä. Enää Fiin huoneessa ei haissut kusi, joten hän pystyi jo jotenkin asumaan siellä, vaikka huoneen sisustus häntä inhottikin. Hampaansa pestyään ja hameensa puettuaan hän meni sängylle makaamaan lintuja katsellen ja odotteli, mitä tulee tapahtumaan.

Paul heräsi myös kauheaan mölyyn ja heti ensimmäisenä ajatteli: "Mikä kultainen neito, pitää noin hyvin huolen, ettei kukaan vaan myöhästy joulusta."

Rallatellen hän ajoi partansa ja persekarvansa, sammutti kaikki valot ja riisui itsensä alasti.

"Jos vaikka Gilona tulee tarkistamaan, elänkö", hän ajatteli.

Ei tullut, mutta sitä vastoin tuli Alex, joka huusi kauhuissaan: "Komptasii, rii rii, pretama koo!" ja alkoi itkeä.

Paul laittoi sukan munaansa ja koitti ottaa lapsen kiinni, mutta Alex lähti juoksemaan karkuun ja kaatui kolmesti ennen kuin pääsi ulos huoneesta. Paul jäi sängynlaidalle istumaan ja sytytti savukkeen.

Kusipää heräsi myös huutoon ja ensimmäisenä huomasi kauhean selkäkivun, joka oli tullut kovalla penkillä nukkumisesta. Sitten hän muisti, että suurin osa oli joutunut nukkumaan lattialla ja yritti unohtaa kipunsa. Vanha herrasmies, joka oli tarjonnut Kusipäälle paikkansa oli myös hereillä ja toivotti tälle hyvää huomenta. Samalla selvisi miehen nimikin: Mr. Jack B. Vaikka herrasmies ei valittanutkaan, Kusipää näki heti, että lattialla makaaminen ei ollut tehnyt hyvää, sillä mies söi kolme kavaltajan pilleriä. Hän tarjosi niitä Kusipäällekin ja tämä päätti ottaa yhden. Nyt selkäkipu hellitti sen verran, että Kusipää päätti lähteä yläkertaan.

Tällä kertaa portaista kuului: "Oi, oi, etkö ole tuon viisaampi, käytä hissiä."

Kusipää katsoi ympärilleen ja tosiaankin näki hissin, mutta katsoessaan tarkemmin hän huomasi, että hississä piti pesäänsä marttyyrikyy ja hän päätti olla menemättä lähelle tätä maailman vaarallisinta eläintä. Yläkertaan päästyään hän käveli suoraan hotellin aulaan, jossa oli TV. Sen ympärille oli kerääntynyt puolenkymmentä väsynyttä vierasta ja he katsoivat siitä ohjelmaa veljenpojasta, joka oli hukannut setänsä auton sillan alla.

"Miten yö meni?" kysyi joku komea nuorukainen.

"Ihan hyvin", vastasi Kusipää viitsimättä kertoa mustien vieraiden oloista ja yöllisestä lemmenkohtauksesta Gilonan huoneessa. Kusipäätä puistatti vieläkin hieman.

Paljastuminen

"Ette saa aamupalaa, kun ette olleet valmiita kuudelta. Huu-huu!" huusi Gilona korokkeelta ja nauroi kuin mesiläinen työssä.

"Hei, huora, eihän meille mitään kerrottu, ruokaa saatana!" huusi yläkerrassa asunut pappi, mutta samassa Gilona otti taskustaan jonkin kaukosäätimen näköisen laitteen ja painoi yhtä sen napeista. Pappi lennähti lattialle, piteli päätään ja kiroili. Sitten hänen lahkeidensa välistä alkoi lennellä kipinöitä ja viimein koko mies muuttui yhdeksi kipinäsateeksi. Muiden katsoessa avuttomana pappi kipinöi itsensä kuolleeksi.

Heti tämän jälkeen Gilona alkoi huutaa kauhealla äänellä: "Kuten näette, minä olen nyt johtaja, guaa-guaa! Yöllä, kun nukuitte kävi kaupungin hammaslääkäri asentamassa teihin kaikkiin mikropiirin, jonka avulla voin tuottaa teille kaikkea imelyyksiä. Tuo äskeinen oli vasta pieni näyte voimistani! Ja turha yrittää etsiä sitä laitetta, sillä se on jokaisella eri paikassa, mutta kuitenkin kaikilla niin vaikeassa, ettei sitä sieltä gynekologi ongi! Nyytykää, kurjat! Tästä lähtien tottelette vain minua! Ja joulusta tulee juuri sellainen, kuin minä haluan! Guaa, guaa!".

Sitten Gilona poistui esiripun taakse ja sieltä vielä huusi: "Turha vittuilla selän takana, sillä koko hotelli on täynnä kameroita ja voi sitä, joka minulle sormensa kohottaa!"

Paulin sydän särkyi.

"Mitäs nyt tehdään?" kysäisi joku vanha ja ruma nainen.

"Ei ainakaan suututeta sitä, vielä meiltä näön vie ja korvissa paukkuu, jos jotakin yritetään! Pyritään toimimaan hänen mielensä mukaan ja samalla mietitään pakokeinoa", vastasi Paul, joka oli tyrmistynyt huomatessaan, että hänen armaansa olikin ilkeä hullu.

Fii huudahti: "Oh!" ja sitten hän pyörtyi ja kusi housuunsa. Kukaan ei välittänyt, vaan Fii kannettiin huoneeseensa laventelikylpyyn.

"Ehkä olisi parasta, että olisimme, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, vaan teemme työmme ja huvimme, mutta olkaamme koko ajan varuillamme. Hajaantukaa!" sanoi Kusipää ja muut ajattelivat sen olevan parasta. Niinpä kaikki menivät huoneisiinsa sydämessään pelko siitä, mitä tapahtuisi.

Gilona söi esiripun takana kurkkuja suoraan purkista ja Miljoona-Hannu polki polkemistaan.

Valmistelut ja itku

Hotellin vieraat ehtivät jo huokaista helpotuksesta ja ajatella Gilonan uhkailun olleen vain julmaa pilaa ja papin hyvä näyttelijä, kun seinien sisältä kuului Gilonan huuto: "Kaikki kello kahdeksi Brasilia-saliin! Myöhästyjille käy kalpaten. Yy!"

Sitten Gilona vielä sanojensa varmistukseksi kaatoi kovia papuja tuuletuskanavaan aiheuttaen ympäri hotellia kaikuvan poksahtelun ja ujelluksen. Tämän jälkeen jostakin katolta päin kuului Alexin "puhetta": "Kad kad, tika long!" ja sitten hän putosi kaikkien huoneiden läpi päätyen lopulta kellariin. Itkien hän juoksi sieltä ylös perse paljaana ja huusi kaikille pahalla äänellä tahallaan.

Kukaan ei oikein tiennyt mitä tehdä, mutta he päättivät totella Gilonaa, sillä jos pappi ei ollut vain näytellyt, kukaan ei halunnut kokea hänen kohtaloansa, tai vielä pahempaa...

"Tuo oli vasta pieni näyte voimistani..."

Brasilia-sali oli se huone, jossa Gilonan esirippu sijaitsi. Sali oli hyvin kaunis ja seinillä oli rumia tauluja, jotka esittivät Paulin tätiä. Lattia oli nuoren karhun väristä puuta ja seinät samettia. Katon rajassa oli myös kultaisia putkia, jotka risteilivät toistensa lomassa koko katon alueella. Jos katsoi tarkasti, niin huomasi, että ne muodostivat kuvion, joka muistutti hieman Pultti-kupin mitalia.

Kun kaikki olivat kerääntyneet saliin, esiripun takaa alkoi taas kuulua Gilonan huutoa: "Mau mau! Menkää päällenne seisomaan ja kaatukaa!"

Väen ei auttanut muuta kuin totella. Gilona oli revetä naurusta, kun hän esiripun välistä katsoi, kun kaikki vieraat nousivat päälleen seisomaan ja sitten kaatuivat joko selälleen tai mahalleen. Ainakin yksi vanha mies halvaantui ja yhdellä naisella katkesi selkäranka kahdesta kohtaa.

Gilona nauroi entistä enemmän, kun eräs poliisi ei pysynyt päällään hetkeäkään.

"Juokse, homo!" huusi Gilona ja sitten painoi erästä nappia. Siinä samassa poliisi menetti jalkojensa hallinnan ja lähti kauheaa vauhtia juoksemaan ympäri salia.

"Voi voi, nytpä vasta...en enää...", ajatteli poliisi ja sitten tahtomattaan juoksi ikkunan läpi ja putosi 10 metriä suoraan miinakentälle. Poks! Kaikki surivat poliisin kohtaloa, paitsi kukaan, mutta heidän oli vaikea mennä katsomaan, mitä tapahtui, kun heidän oli pakko seistä päällään.

Gilona hykerteli naurusta ja seuraavaksi huusi: "Nyt pyörikää maassa sivuttain ja puhkukaa ja sitten juoskaa seinän viereen, tehkää sinne ihmispyramidi ja sitten jokainen vuorotellen kiipeää sitä pitkin ylös ja hyppää edellisen hyppääjän päälle. Vauhtia!"

Muiden ei auttanut muuta kuin totella. Gilona potkaisi Miljoona-Hannua, kun tämä ei jaksanut kunnolla polkea.

Vähän aikaa Gilona jaksoi vielä katsoa uhriensa menoa, mutta hänellä alkoi tulla kiire, kun kello lähestyi neljää.

"Nyt huvit seis! Työtä!" hän huusi ja kaikki lopettivat kiipeämisen ja hyppäämisen. Kaksi lisää oli kuollut poliisin jälkeen.

Vieraat jäivät hikisenä ja väsyneinä kuuntelemaan, kun Gilonan huutava ääni kuului esiripun takaa.

"Minä en teille jaksa työtänne selittää, tyhmiä kun olette. Menkää pois! Lukekaa ohjeet itse!" hän huusi ja aluksi ei tapahtunut mitään. Sitten yhtäkkiä katosta tippui monen koiran kokoinen paska.

"Hyi hitto! Ei tuo ole ohje vaan kiloja paskaa, huora! Haista saatana pillu!" huusi joku kiipeämisen takia hermostunut "asiakas".

Gilona naurahti esiripun takana ja painoi sitten erästä nappia Miljoona-Hannun polkiessa vieressä. Huutaja, Merimäyrä Hunkonen muisti yhtäkkiä, mitä edelliselle valittajalle, papille oli tapahtunut ja lähti juoksemaan kohti ikkunaa. Jos hän hyppäisi samaan kohtaan, kuin poliisi, hän voisi jäädä henkiin. Puolessa välissä matkaa hänen jalkansa kääntyivät ympäri ja hänen polvistaan alkoi valua maitoa. Hunkonen liukastui maitoon ja lensi polvilleen makaamaan(?).

Sitten maitoa vuotavia reikiä alkoi aueta muuallekin, kieleenkin. Mies huusi kuin tuonelan yö, mutta sitten maito alkoi haalistua ja muuttua vedeksi. Mies huokaisi jo helpotuksesta ja ajatteli Gilonan antaneen vain varoituksen, mutta kohta hän huomasi, mistä vesi tuli (päänsä sisältä). Hänen aivonsa ja muut tärkeät elimet muuttuivat vedeksi, minkä jaksoivat. Hunkonen yritti nousta ylös, mutta silloin jalat muuttuivat sisältä vedeksi siten, että hän joutui uimaan itsensä sisällä päästäkseen eteenpäin. Jokaisesta elimestä ja osasta oli kuitenkin jäänyt pieni palanen, jotka liittyivät yhteen muodostaen herneen kokoisen, tarkan kopion Merimäyrä Hunkosesta. Ajatukset ja muistotkin olivat samat.

Nyt Hunkosen oikean ruumiin kaikki muut osat, paitsi iho olivat muuttuneet vedeksi. Pienuuskopio-Hunkonen jäi oman ihonsa sisällä olevaan vesialtaaseen vangiksi. Ulkokuori pysyi pystyssä veden paineen takia, mutta se ei paljon nykyistä Hunkosta (sitä sisällä asuvaa) auttanut, sillä hänen kokoiselleen ruumiin sisäosa oli pienen järven kokoinen ja pimeää oli. Vaikka hän olikin hyvä uimari, ei hän kovinkaan monta tuntia jaksaisi uida. Ja pahinta hänen kannaltaan oli, ettei kukaan tiennyt hänen kohtalostaan.

"Heittäkää se kupliainen susille! Myykää korut ja loput saatte pitää!" huusi Gilona, joka ei itsekään ollut yhtään selvillä laitteensa toiminnoista.

Hunkonen kuuli kaiken ja yritti huutaa, mutta ei kukaan niin pienen huutoa kuullut. Hänet heitettiin ikkunasta alas ja hetken kuluttua kaikki poksahti.

(Hunkonen jäi kuitenkin henkiin ja alkoi keräillä lantaa maan alla matojen kolossa. Aika vekkuli mies.)

"Nyt, kun tuo häiriö poistui, niin ottakaa ohjeet. Ja vielä vihje: paskassa asuvat", sanoi Gilona muiden tyhmyyteen kyllästyneellä äänellä. Inhoten ihmiset työnsivät yksi kerrallaan kätensä paskan sisään ja ottivat sieltä jonkin lapun.

"Mene salin oikeaan nurkkaan, ota sieltä laatikko, jossa lukee (punaisella) Työkaluja ja toimi laatikossa olevien ohjeiden mukaan", luki Paulin lapussa. Hän oli juuri ja juuri selvinnyt päällään seisonnasta ja muusta, sillä hän ei ollut kouluaikojensa jälkeen harrastanut minkäänmoista liikuntaa.

"Onneksi työ ei vaikuta ylitsepääsemättömältä", hän ajatteli ja käveli oikeaan nurkkaan. Siellä oli parin metrin korkuinen ja ainakin viiden metrin pituinen pahvilaatikko, jonka kyljessä olevassa ohjeessa luki: "Kokoa ja ohjelmoi. Ripusta, jos sen hyväksi näet."

Paul ei älynnyt mitään, mutta avasi laatikon. Siellä oli ison koiran kokoisia lentokoneen runkoja ja siipiä. Paul aloitti kokoamisen, eli siipien ja runkojen yhdistämisen "Puu" -liimalla.

Fii katsoi paskakasaa silmissään kyyneleet ja mahassaan yrä.

"Tuonne sinun pitää työntää kätesi, kuoma", hän ajatteli ja oli pyörtyä.

Hitaasti hän alkoi työntää kättään kohti höyryävää, kuumaa paskaa, mutta viime hetkellä hän veti sen pois.

"En minä voi, oi armoitettu mansaali, olen herkkä!" hän huusi ja käpertyi maahan itkemään.

"Kaikki voivat!" huusi Gilona ilkeällä äänellä ja painoi nappia.

Fii avasi hieman kyynelten peittämiä silmiään ja huomasi, mitä oli tapahtumassa.

"Ei!" hän kiljui, kun huomasi, että hän liukui kohti paskaa, vaikka miten yritti pyristellä vastaan.

Kun hänen otsansa kosketti pehmeää kasaa, hän toivoi pyörtyvänsä, mutta ei pystynytkään, Gilonan ohjaus oli voimakkaampi kuin Fiin mieli. Niinpä Fii tajuissaan upposi paskan sisään suu auki. Siihen tarttui yksi lappu ja sitten Fii liukui itsestään ulos. Viimeisillä voimillaan hän luki lapun.

"Kata pöytä luilla", hän ehti lukea ennen kuin pyörtyi.

Kusipää työnsi muiden mukana kätensä syvälle ruskeaan ihmeeseen. Hän veti sen irvistäen pois ja katsoi saamaansa lappua. Siinä luki: "Hae Sentinel" ja toisella puolella oli kartta.

"Jaa, mitähän tämäkin tarkoittaa...", hän ajatteli ja lähti kartan näyttämää paikkaa kohti.

"Minne menet?" huusi Gilona ärtyisesti, kun Kusipää oli poistumassa huoneesta.

"Haen Sentinelin!" huusi Kusipää takaisin iloisena siitä, että oli saanut nolata Gilonan ilman rangaistusta. Hän ei olisi ollut yhtä iloinen, jos olisi tiennyt, mikä Sentinel on.

Kartan avulla Kusipää löysi nopeasti oikeaan paikkaan. Kartta johti hänet kellarissa olevalle suurelle teräsovelle, jossa oli pääkallon kuva ja siinä luki verellä kirjoitettuna: Sentinel. Hieman pelästyneenä Kusipää avasi oven ja kauhea löyhkä löi häntä vastaan ja pimeää oli kuin olkikatoksessa. Nopeasti hän painoi valokatkaisinta ja rätisevä valo syttyi palamaan. Se ei kyllä paljon auttanut, mutta nyt Kusipää näki Sentinelin ja meinasi huutaa. Hän ei keksinyt sanoja kuvailemaan sitä, mutta se näytti kauhealta.

Kusipäälle tuli ensimmäisenä mieleen Muumien mörkö, kun hän näki Sentinelin, mutta ei sekään vetänyt vertoja tälle mannilootille. Onneksi se näytti nukkuvan tai olevan kuollut, joten Kusipää uskalsi nostaa sen seinällä oleviin kottikärryihin. Hän lähti kauheaa vauhtia kuljettamaan sitä kohti Brasilia-salia ja toivoi ettei se heräisi.

Hän kaatoi sen esiripun eteen ja juoksi kauemmas huutaen: "Siinä on! Hienoa!"

"Hyvin tehty" vastasi Gilona ja jatkoi: "Nyt saat nostaa sen pystyyn tuonne nurkkaan ja laittaa töpselin seinään".

Inhoten Kusipää teki työnsä ja sitten juoksi karkuun.

"Elääkö se nyt?" hän kysyi.

"Ei vielä, mutta kunhan painan täältä, niin sitten vasta elääkin!" huusi Gilona nauraen ja joi samalla vettä tötteröstä.

"Polje, homo, kohta alkaa!" hän huusi Miljoona-Hannulle.

Kello oli viisi illalla, kun valmistelut oli tehty. Katosta roikkui rumia, yksivärisiä lentokoneita, maassa oli kiskoja ja reikiä, pöytä oli katettu luilla ja ytimillä ja nurkassa seisoi Sentinel kuin jokin hautausmaan joulukuusi.

"Levätkää tunti, kuudelta alkaa Joulu!" huusi Gilona ja röyhtäisi äänekkäästi.

Vieraat kaatuivat maahan huokaisten ja pieraisivat helpotuksesta lähes yhtä aikaa. Trrt!

Joulu

Paul oli jo nukahtanut, kuten kaikki muutkin itkevää Fiitä lukuun ottamatta, kun valtava törähdys herätti hänet. Hän pomppasi muiden mukana ylös, kun Gilona huusi pahalla äänellä: "Nyt se alkaa!"

Paulia jännitti, kuten kaikkia muitakin. Edessä ei voinut olla mitään iloa, päinvastoin. "Taitaa tulla susi...", hän ajatteli apeana ja muisti, että yhdeksännen luokan englanninkirja oli vielä viimeistelyä vailla. Eivät Suomen lapset mitään oppisi ilman häntä. Hän aikoi jo huutaa armoa, mutta sitten muisti papin ja Merimäyrän ja päätti olla hiljaa, vaikka pelkäsikin kuin hyeena.

He kaikki odottivat hengitystään pidellen, milloin katosta putoaa "silmä"-lasi, tai onnenkalu räjähtää, kun esiripun takaa kuului kapinaa. Sitten kaikkialta alkoi kuulua mahtipontista vanhaa musiikkia ja esiripun välistä työntyivät esiin kultaiset, timanteilla koristellut portaat.

Vähään aikaan ei tapahtunut muuta kuin että musiikki koveni korvia särkevän kovaksi. Sitten kultaisia portaita kävelivät alas Nikolai ja Alex heitellen portaille kiivien sisältöä ja puolitainnoksissa olevia, voihkivia siilejä, jotka näyttivät anovan armoa, samalla kun niiden suista tulvi hyväntuoksuista, vaaleanpunaista savua. Päästyään portaiden alapäähän lapset jäivät paikalleen seisomaan ja alkoivat laulaa. Alex ei tosin laulanut vaan vihelsi mukana. Laulu kuului: "Hän tulee kultavaunuissaan ja metrin kokoisissa koroissaan, hän hyppää alas vankilaan ja nousee teitä kaitsemaan. Hän on hyvä, hän on äiti, hän on maailman pää. Hän on hyvä, hän on äiti, hän on todellinen kusipää."

Sitten Gilona alkoi astua alas portaita. Hänellä oli tosiaankin metrin korkuiset korot kengissään. Korkoihin oli maalattu valokuvantarkkoja kuvia erilaisista merenelävistä ja linnuista. Gilonalla oli yllään kullasta ommeltu puku ja viitta, joka ylsi vain lapaluihin asti. Päässään hänellä oli ruma kruunu, joka oli veistetty tavallisesta, hieman ruskeasta kivestä ja hänellä oli silmillään valtavat aurinkolasit, jotka suurensivat hänen silmänsä nyrkin kokoisiksi.

Hän käveli hitaasti portaat alas ja pysähtyi. Nikolai ja Alex toimivat heti ja juoksivat Gilonan jalkojen viereen, toinen toiselle ja toinen toiselle puolelle. He avasivat kengänkoroissa olevat luukut ja menivät niihin sisälle, sulkivat luukut ja jatkoivat siellä lauluaan, niin että näytti kuin Gilonan kengät olisivat laulaneet. Gilona käveli vielä vähän aikaa eteenpäin, mutta pysähtyi sitten ja astui ulos kengistään. Välittömästi Nikolai ja Alex alkoivat hyppiä kengillä ja menivät kultaisia portaita pitkin takaisin esiripun taakse. Sitten he vetivät portaat takaisin ja potkaisivat Miljoona-Hannua. Hiljaisuus laskeutui Brasilia-saliin ja kaikki olivat jotenkin vaivaantuneita. Silloin Paul keksi mielistellä ja meni polvilleen kumartamaan Gilonan eteen. Muut päättivät seurata esimerkkiä ja niin he kaikki 16 jäljellä olevaa kumarsivat yhtä aikaa Joulun kuningattarelle. Gilona sylki heitä päälakeen, mutta ei kovinkaan pahantahoisesti. Sitten hän käski muita seuraamaan häntä parijonossa. He istuutuivat pöytään, Gilona pöydän päällä olevaan luiseen tuoliin.

"No niin, nuokkavieraat, nyt syömme, sillä tämä jäänee teistä suurimman osan viimeiseksi ateriaksi", sanoi Gilona ja pöydästä kuului surullisia huokauksia.

"Oikeastaan kaikkien, paitsi minun", hän lisäsi ja lisää huokauksia kuului.

"No, nyt kuitenkin syömme!" hän sanoi iloisesti ja läpsäytti itseään nuuskalla perseeseen. Heti esiripun takaa juoksi tarjotin kädessään Nikolai ja meinasi kaatua, mutta pysyi kuitenkin pystyssä.

"Ole hyvä, huorien kuningas!" tämä sanoi ja laski tarjottimen pöydälle.

Tarjottimella oli 16 muikkua ja kannullinen hapanta sairaalamehua.

"Syökää!" komensi Gilona ja nuuhkaisi lähimpänä istuvan persettä nauraen. "Tämä mies on muuten paskantanut housuun! Haa haa! Tyhmä kuin tinjamii!"

Mies valahti tulipunaiseksi ja toivoi kuolevansa. Tilanne oli jotenkin epätodellinen, eikä kenenkään tehnyt mieli syödä, mutta rangaistuksen pelossa jokainen kuitenkin otti tarjottimelta yhden tuijottavan muikun ja söi sen suihinsa. Kun jokainen oli vielä juonut vähän paskanmakuista mehua, Gilona nousi ylös ja sanoi Paulille: "Sinä saat nyt lukea jouluevankeliumin".

Hän antoi Paulille oranssin, ohuen kirjan.

"Ei tämä kyllä Raamattu ole", sanoi Paul.

"Tässä talossa se on, homo. Minä olen täällä Jumala, Jeesus, Mooses, Neitsyt Maria, Buddha ja Julius Caesar! Lue!" huusi Gilona ja Paul päätti totella.

Ja niin kävi paronilta käsky, että kaikkien naisten piti antaa hänelle pillua. Paikkana oli Büün kylä Saksassa. Matkaan lähtivät myöskin Krot ja hänen nuori vaimonsa, Kompo. Kompo oli raskaana. He vaelsivat pitkän matkan ja viimein pääsivät Büün kylään. He yrittivät päästä kaikkiin majataloihin ja talleihin yöksi, mutta mihinkään ei heitä päästetty. Viimein eräs mies lupasi päästää heidät hienostohotelliin yöksi, jos saa syntyvän lapsen. Niin sovittiin. Samana yönä lapsi syntyikin ja sen nimeksi annettiin Gilona. Samalla naapuriin tippui pommi, joka houkutteli paikalle kolme poliisia. Nämä näkivät ikkunasta lapsen ja huusivat tälle solvauksia ja näyttivät persettään. Aamulla hotellin omistaja, Mikomos Kusi heitti Krotin ja Kompon pois, mutta sopimuksen mukaan piti Gilonan. Gilona kasvoi kasvamistaan, mutta ei saanut tietää syntyperästään ennen kuin 20-vuotispäivänään. Silloin hän löi Mikomosta kivellä silmään ja heitti susille. Hän valtasi hotellin, erotti työväen, rakensi kellariin vankilan ja alkoi pyörittää sitä poikaystävänsä Miljoona-Hannun kanssa. Gilona on maailman kaunein nainen.

Paul lopetti lukemisensa. Gilona kiitti Paulia lyömällä tätä turpaan ja käski sitten erästä pitkätukkaista miestä, nimeltään Mikko Tee, jakamaan kaikille lapun, jota hän piti kädessään.

"Miten minä voin jakaa yhden lapun kaikille?" kysyi Mikko Tee, mutta Gilona vain nauroi ja sanoi: "Mieti sitä!"

Tee mietti vähän aikaa ja sitten keksi. Hän kasteli lapun sairaalamehuun ja kun muste oli märkää, hän painoi sen kaikkien otsaan.

"Lukekaa vierustoverinne otsasta!" hän sanoi ja istuutui takaisin paikalleen.

Gilona kiitti Mikkoa kepillä takaraivoon.

Lapussa oli saman laulun sanat, kuin mitä Nikolai ja Alex olivat laulaneet. Laulun jälkeen Gilona nousi ylös ja sanoi: "Ja nyt se, mitä te kaikki olette varmaan odottaneet, leikit ja niiden jälkeen Sentinel!"

Kaikkien iholle nousi kylmä hiki.

Leikkiä

"No niin, nyt vasta teillä ilo tulee!" Gilona huusi ja nosti kytkintä. Samassa katossa roikkuneet lentokoneet valuivat alas ja pysähtyivät parin sentin päähän lattiasta.

"Tähän menette te!" sanoi Gilona ja ohjasi kaikki valkoiset naiset sekä Fiin istumaan lentokoneisiin.

Sitten Gilona siirtyi lattiassa olevien kiskojen alkupäähän ja ohjasi siihen suuren osan miehistä.

"Tässä taistelette te!" sanoi Gilona ja lähti kävelemään nurkkaan, johon kaikki hotellin roskat oli siivottu.

"Tehkää mitä haluatte, mutta älkää näyttäytykö muille, niille tulee vielä huono olo", sanoi Gilona tuotuaan kaikki värilliset nurkkaan.

"Nyt saa riittää! Miksei me päästä tuonne?!" huusi Kusipää, jonka hermot alkoivat reistailla pahemman kerran.

"Eiköhän tuo ole selvää, neekeri-huora, orjien paikka on orjien paikka!" sanoi Gilona ärsyttävällä äänellä.

"Saatanan kurmiiri-huora! Neloskanavan alastontyttö! Yöllinen kusessakylpijä! Lapsien ruoskittaja! Miehensä käskijä! Haista paska!" huusi Kusipää.

Muut yrittivät rauhoitella häntä ja pitivät tätä paikoillaan, mutta Kusipää jatkoi huutamista.

"Olet varmaan elänyt yläkerrassa, kosmonautti! Et ole sen parempi, kuin merimiehen löytämä kebab! Olet täysi anaali-kuningas, joka omistaa hotellin, mutta on tyhmä kuin lapset aamulla!"

Gilonan hymy alkoi hyytyä ja hän otti taskustaan kaukosäätimensä.

"Hyvästi!" hän sanoi ja painoi nappia. Mitään ei tapahtunut. Gilona painoi nappia uudelleen, mutta vieläkään ei tapahtunut mitään. "Mikä hitto nyt on!" hän huusi ja painoi toista nappia. Kusipään vieressä seissyt mies katkesi keskeltä kahtea ja kummallekin päälle kasvoi suu ja puolikkaat söivät toisensa. Laite siis toimi.

"Miksei tämä toimi sinuun?!" huusi Gilona. Tästä tiedosta ilostuneena Kusipää päätti hyökätä Gilonan kimppuun, mutta noin kymmenen sentin päässä Gilonan kurkusta Kusipään käsi pysähtyi ja iskeytyi kuin seinään.

"Ha haa, et sinä minulle mitään voi, voimakenttä se minulla on! Mutta minä voin sinulle mitä haluan!" huusi Gilona ja alkoi lyödä kohti Kusipäätä. Kusipää väisti täpärästi ja päätti paeta, sillä ei hän suojakentän ympäröimää Gilonaa mitenkään voittaisi. Vielä hänen juostessaan ulos Brasilia-salin ovesta hän kuuli Gilonan ilkeän naurun.

Muut jäivät katsomaan Kusipään perään, mutta havahtuivat, kun Gilona huusi kovalla äänellä: "Älkää hänestä välittäkö, teihin laitteeni kyllä toimii, joten turha edes yrittää pakoa. Eikä hän pois pääse, sillä miinoja on kilometrin alueella! Nyt leikitte! Ne joilla on lentokone, lähtevät lentämään niillä ilmaan. Tarkoituksena on taistella ilmassa ja yrittää pudottaa toiset alas. Kiskolla olijat taas kiitävät kiskoja pitkin peitsi kädessään ja yrittävät syöstä toisensa lattiassa oleviin reikiin. En tiedä, mihin ne johtavat. Nyt alkaa!"

Pako

Kusipää oli tullut Brasilia-saliin johtavaan käytävään ja päätti heti lähteä ulos ja hakea poliisin paikalle. Vasta ulko-ovella hänelle tuli mieleen, miten ikkunasta hypänneelle poliisille oli käynyt. "Miinoja, perkele", hän ajatteli. Hän ei pääsisi tätä kautta ulos, mutta hän päätti lavastaa Gilonalle, että oli lähtenyt. Hän avasi oven ja heitti vieressään olleen kukkaruukun pihalle. Kauhea räjähdys kuului ja Gilona ajatteli salissa: "Se siitä!". Silloin Kusipää huomasi puhelimen eteisen pöydällä. Luuri oli voideltu öljyllä ja puhelin oli väärin päin, seinää kohti, että soittaminen olisi mahdollisimman vaikeaa. Kusipää sai kuitenkin luurin nostettua, mutta pettyi pahemman kerran, sillä puhelimesta kuului vain saksankielinen huuto, joka sanoi, että puhelinlinja oli katkaistu. Kusipää päätti palata Brasilia-saliin salareittiä. Hän halusi tietää, mitä esiripun takana oli.

Nyt Kusipäällä oli vaikea pulma. Miten hän pääsisi Brasilia-saliin Gilonan huomaamatta, huoneeseen kun oli vain yksi sisäänkäynti. Hän päätti lähteä Gilonan ja Miljoona-Hannun huoneeseen etsimään salakäytävää tai jotain muuta.

Heti kun hän oli avannut oven, kusi alkoi haista aivan kauheasti. Nenäänsä pidellen Kusipää katsoi kuoppaan, jossa Gilona oli edellisenä yönä maannut. Samalla Kusipää myöskin älysi, miksi Gilonan kaukosäädin ei toiminut häneen. Hän oli ilmeisesti ollut vakoilemassa Gilonaa juuri silloin kun hammaslääkäri oli asentanut muihin kellarissa asujiin mikrosirun. Hän hymyili iloissaan, kun oli vakoilemalla välttänyt turman. Nyt hänen piti vielä löytää tie Brasilia-saliin ja jollakin keinolla pysäyttää Gilona. Kusipää alkoi kuumeisesti etsiä salakäytävää. Hän katsoi kaikkiin kaappeihin ja sängyn alle ja koputteli seinää, jos löytyisi jokin heikko kohta.

Katsoessaan erään pöydän taakse hän pudotti siitä jonkin muovisen pullon. Aluksi hän meinasi nostaa sen vain takaisin, mutta uteliaisuuttaan hän päätti katsoa, mitä pullo sisälsi. Pullon kyljessä luki vanhanaikaisella käsialalla: "Lastenhoukutinta, yli 10-vuotiaat". Hän huomasi pöydällä myös toisen pullon, jossa luki "Lastenhoukutinta, alle 10-vuotiaat"

"Hyi hitto!" sanoi Kusipää ja ajatteli, miten Gilona aina vietteli tällä aineella lapset luokseen. Kusipää oli jo laittamassa pulloja takaisin, mutta sitten hänen mieleensä tuli, että näiden pullojen avulla hän voisi päästä Brasilia-saliin.

Hän avasi pullon, joka oli alle 10-vuotiaille ja suihkutti sitä itsensä päälle ja ympäri huonetta. Vähään aikaan ei tapahtunut mitään, mutta sitten Brasilia-salin ovi aukeni ja Alex juoksi sieltä täyttä vauhtia kaatuillen kohti Kusipäätä. Alex heittäytyi Kusipään syliin ja halasi tätä kaikin voimin. Sitten Alex sanoi: "Äiti..."

Poika oli puhunut ensimmäiset sanansa. Kusipää liikuttui, mutta sitten häntä alkoi naurattaa, kun hän ajatteli, miten Gilona oli vuosia yrittänyt saada Alexin sanomaan nuo sanat. Mutta nyt hän ei voinut aikailla. Hän nosti Alexin olalleen ja lähti juoksemaan kohti hotellin toimistoa.

Hän laittoi Alexin makaamaan kopiokoneeseen ja painoi nappia. "Tsuhum" vain kuului ja sitten laitteen toisesta päästä tuli paperille tallentunut kuva Alexista, jolla oli silmät kiinni ja suu auki. Ainoa huono puoli oli, että kuva oli mustavalkoinen. Kusipää huomasi pöydällä kuitenkin kuulakärkikynän ja punaisen tussin. Hän väritti kuvaan ihon punaiseksi ja kaiken muun siniseksi. Värityksen jälkeen hän otti pöydältä teippiä ja teippasi kuvan itsensä päälle. Hän katsoi itseään peilistä ja oli tyytyväinen tulokseen.

"Ja sinä jäät tänne!" sanoi Kusipää Alexille ja lukitsi tämän hotellin kassakaappiin. Sitten hän lähti kulkemaan kohti Brasilia-salia.

Ovella hän hengitti ensin syvään ja avasi vasta sitten oven. Huoneessa oli ilo ylimmillään. Naiset ja kiljuva Fii lensivät ilmassa rumilla, yksivärisillä lentokoneilla ja törmäilivät toisiinsa. Aina välillä joku putosi alas katkoen luitaan. Toisaalla miehet ottivat toisistaan mittaa kiitämällä kiskoja pitkin toisiaan kohti peitset ojossa kuin ritariajan turnajaisissa. Nyt oli selvinnyt, että reiät johtivat vain kellariin, mutta sellaisesta pudotuksesta kyllä katkesivat monet jalat. Värilliset taas ajoivat toisiaan takaa nurkan roskakasassa, jonne Gilona oli heidät käskenyt.

Kusipää laski nopeasti, että kukaan ei ollut kuollut hänen lähtönsä jälkeen. "Hyvä!" hän ajatteli ja lähti ylittämään salia. Silloin Gilona huomasi hänet.

"Kulta, ethän ole kakannut?" tämä kysyi.

Kusipää jähmettyi paikalleen ja pudisti päätään.

"No hyvä, tule puolen tunnin päästä takaisin, silloin alkaa illan kohokohta, Sentinel herätetään."

Kusipää nyökkäsi ja huokaisi helpotuksesta. Kun Gilona oli kääntynyt taas hurmion vallassa katsomaan taisteluita, Kusipää juoksi täyttä vauhtia esiripulle. Hän raotti sitä vähän ja astui sisään.

Esiripun takana

Ensimmäinen, mitä Kusipää huomasi esiripun takana oli se, että paikka oli entinen uima-allas, joka nyt oli tyhjänä. Sitten hän huomasi huoneen nurkassa olevan suuren, läpinäkyvän pallon, jonka sisällä Gilonan mies, Miljoona-Hannu, polki eräänlaista valtavaa pyörää hiki hatussa. Varovasti Kusipää käveli Miljoona-Hannun luo ja koputti palloon.

"Ai, hei Alex!" Miljoona-Hannu sanoi, mutta sitten Kusipää repäisi paperin pois edestään ja Miljoona-Hannu huudahti pelästyneesti: "Mitä sinä täällä teet?! Jos vaimoni huomaa sinut, niin ties miksi hän sinut muuttaa! Mene äkkiä pois!"

"Rauhoitu, hän ei voi minulle mitään, sillä olin eilen vakoilemassa teitä, kun muille laitettiin mikrosirut. Miksi sinä poljet, oi styrankin mies?" kysyi Kusipää.

"No siksi poljen, että vaimoni tappaa, jos en polje. Ja tällä poljennalla tuotan energiaa vaimon Sentineliä varten. Sitä pitää vielä puoli tuntia ladata ja senkin jälkeen minun pitää polkea pitääkseni se käynnissä. Siksi!" vastasi Miljoona-Hannu niin kuin se olisi ollut itsestäänselvyys.

"Mikset pakene?" kysyi Kusipää.

"En voi, koska vaimoni huomaisi heti ja taikoisi minut sillä kaukosäätimellään, minussa on semmoinen mikrosiru ollut hääyöstämme asti."

"No tiedätkö edes mitään keinoa pysäyttää hänet?" Kusipää kysyi.

"On kyllä yksi keino, mutta se on hyvin vaarallinen. Kerronpa kuitenkin", Miljoona-Hannu aloitti ja jatkoi: "Tuolla meidän vintillä asuu semmoinen robotti, jonka vieteriä ei ole aikoihin vedetty. Gilona nimittäin lukitsi sen sinne muutettuamme tänne. Sen avulla voit voittaa Gilonan, mutta sinun pitää mennä sinne hissillä, jossa asuu marttyyrikyy. Sinun on itse keksittävä, miten sen ohitat, sillä Gilona on kouluttanut sen hyökkäämään kaikkien kimppuun, itsensäkin. Jos haluat kuitenkin yrittää, mene tuosta minun takanani olevasta ovesta, siitä pääset suoraan kellariin."

Kusipää kiitti Miljoona-Hannua ja lähti ovesta kellariin.

Hissi ja Kyy

"Kyllä sinä pystyt siihen, kyllä sinä pystyt siihen...", toisteli Kusipää mielessään, vaikkei oikeasti ollut laisinkaan varma, miten ohittaisi kyyn.

Hän liukui urkua pitkin alas kellariin ja päätyi suoraan hissin kohdalle.

"Hys!" huusi käärme ja Kusipää jäi paikalleen tarkkailemaan sitä.

"Hys!" huusi käärme taas ja kalisti pyrstöään. Kusipää meinasi jo luovuttaa, mutta sitten hän ajatteli, että muut kuolevat, jos hän ei pääse yläkertaan.

"Mene pois!" huusi Kusipää kyylle, mutta se vastasi vain vihaisesti: "Hys!".

Nyt Kusipää päätti miettiä kunnolla, miten pääsisi sen ohi. Hetken kuluttua hänelle tuli mieleen eräs idea ja hän kysyi: "Tuota, herra Kyy, tiedän, että te marttyyrikyyt olette hyvin viisaita..." Kyy nyökkäsi. "...Niin, jos keksisin sellaisen arvoituksen, johon et osaa vastata, niin päästäisitkö minut läpi?"

Kyy mietti vähän aikaa ja sitten nyökkäsi ja sanoi: "Selvä, sopimus on tehty."

Kusipää jatkoi vielä: "Ja jos häviät, niin kuoletko?

Kyy mietti taas vähän aikaa ja nyökkäsi sitten uudelleen.

Kusipää mietti kuumeisesti jotakin mahdottoman vaikeaa kysymystä. Lopulta hän muisti erään lapsuudenaikaisen kysymyksen ja päätti kysyä sen.

"Knirr knarr, ylös menee, knirr knarr, alas tulee. Mikä se on?"

Kyy pohti vähän aikaa ja vastasi: "Narisevat portaat."

Kusipää joutui nöyrtymään, sillä vastaus oli oikea. Hän mietti taas kuumeisesti ja kyy hyrisi mielissään. Sitten Kusipää muisti erään toisen arvoituksen.

"Kylmä, kuuma rauta-aita rajoita ei maita."

Kyy pohti taas vähän aikaa ja vastasi: "Lämpöpatteri!"

Vastaus oli taas oikein ja Kusipää alkoi jo tulla epätoivoiseksi.

"No helvetti! Vastaa tähän: Seinätön, katoton, oveton talo, jossa miljardi lasta asuu!" hän sanoi huutaen.

"Avaruus! Kysy vaikeampia!" sanoi kyy.

Kusipää päätti vielä kerran yrittää ja pohti itsensä rikki. Lopulta hän kysyi: "Kolme kertaa jäänyt kiinni, kolme kertaa vapautunut, ei elä, ei kuole, mutta kaikki ovat nähneet sen."

Kyy pohti vähän aikaa. Pohti vähän kauemmin. Sitten se nosti murheisen päänsä ja sanoi: "En tiedä, kerro vastaus, niin kuolen pois"

"Ei me sellaista sovittu, kuole nyt vaan", sanoi Kusipää tuimasti.

Käärme ei voinut kuin totella ja kuolla pois. Kusipää ei ollut kertonut vastausta, sillä hän oli juuri itse keksinyt arvoituksen. Ei kai siihen vastausta ollutkaan. Hän heitti kuolleen kyyn pois hissistä ja astui sinne sisään.

Kusipää huokaisi helpotuksesta kun oli sisällä hississä. Se oli varmaan yhtä vanha kuin hotellikin eli ainakin satavuotias. Hän sulki ruosteisen ristikon, mutta silloin hän huomasi, ettei hississä ollut nappeja, joista kerros valitaan.

"Mitä helvettiä!" hän huusi suuttuneena siitä, että oli jo tänne asti päässyt, mutta nyt matka tyssäsi.

"Hei, rauhoitu nyt, emmää tahallaan, mutta kun en ole toiminut pariinkymmeneen vuoteen, niin en heti herännyt", kuului ylhäältä.

Kusipää huusi hermostuneena: "No herää, sillä nyt on tosi kyseessä, Gilona on hullu ja kohta tappaa kaikki!"

"Selvä, selvä, en itsekään pidä siitä naisesta, kyyn laittoi minuunkin ja poisti käytöstä. Minut, uskollisen rengin! Mihin kerrokseen mennään?" kysyi Hissi rauhallisella äänellä ja nyt Kusipääkin alkoi vähän rauhoittua.

"Mennään vintille", hän sanoi.

"Aiotko robotin hakea?" kysäisi Hissi.

"Senpä hyvinkin, mutta en kyllä tiedä, mitä sillä tehdään. Tiedätkö sinä?" kysyi Kusipää jo täysin rauhoittuneena.

"Enpä oikeastaan, mutta tiedän vain, että sinun pitää vetää sen selässä oleva vieteri. Sitä ei ole kyllä vedetty vuosikymmeniin, joten en ole varma, että herääkö se enää koskaan", vastasi Hissi ja lähti kopsahtaen nousemaan kohti vinttiä ja Robottia.

Robotin löytö

Koko natisevan matkan ajan Kusipää oli ollut lähes varma, että hissi putoaa, mutta hyvin se jaksoi ylös asti.

"Vintti! Onnea matkaan!" se sanoi pehmeällä äänellään ja pysähtyi.

Kusipää kiitti sitä ja astui ulos pimeään ullakkoon. Aluksi hän ei nähnyt mitään, mutta hetken kuluttua kun hänen silmänsä tottuivat pimeään, hän alkoi erottaa jotakin. Seinillä roikkui hehkuvia kyrpiä ja nurkasta häntä tuijotti yksinäinen, hylätty, hymyilevä karhu, joka oli tosin täytetty. Kusipää huomasi valokatkaisijan oikealla puolellaan ja painoi valot päälle.

Lamppujen ruskeassa valossa Kusipää erotti enemmänkin. Lattia oli tehty palapelistä, joka esitti mahtipontisia, alastomia miehiä, jotka piirittivät jotakin, jota ei voinut tietää, sillä juuri siltä kohdalta puuttui palasia. Takaseinällä oli myös valtava, läpinäkyvä vesisäiliö, joka poreili kuumeisesti. Kusipää huomasi myös siitä lähtevän johdon ja seurasi sitä katseellaan. Silloin hän näki sen ensimmäisen kerran.

Robotti seisoi huoneen synkimmässä nurkassa pienen vesinoron valuessa sen päältä. Robotti oli suunnilleen Kusipäätä vyötäröön asti ja ruma kuin hirviö. Se oli neliön muotoinen ja sillä oli valtava suu, joka oli painunut surulliseen hymyyn. Robotilla oli myös kokoonsa nähden valtavat silmät, joissa tuikkiva valo oli hiipumassa. Robotin perseestä tuli ulos putki, jonka toisessa päässä oli sen toiset kasvot.

Kusipää päätti astua lähemmäs. Kun hän tuli aivan koneen viereen, hän kuuli sen sisältä hiljaista surinaa ja tykytystä. Robotti nojasi otsallaan vanhaan jäätelösäiliöön. Näin läheltä Kusipää huomasi, että robotin toisesta kädestä puuttui monta sormea ja sen selkään oli kirjoitettu keltaisella: Täysi torvi! Samalla hän huomasi myöskin vieterin robotin selässä. Hän väänsi sitä kaikin voimin ja surina koveni.

Sentinel herää

"Nyt loppui!" huusi Gilona kimeällä, innostuneella äänellä. Kaikki leikkijät pysähtyivät ja jäivät hengähdystauosta kiitollisena katsomaan Gilonan suuntaan.

"Nyt tulee kohokohta! Sentinel herätetään! Huu!" hän huusi ja löi jalalla tahtia.

Kansan parista kuului hiljaista valitusta ja joku nielaisi vaivautuneesti. Gilona huusi vähän apinoiden puhetta muistuttavalla äänellä: "Ui ui!" Sitten hän jäi perse pitkällä odottamaan.

Samassa esiripun välistä hyökkäsi esiin ruskea, ruma pallo, joka pyöri kohti kauhistuneita vieraita. Sen sisästä kuului iloista taputusta ja huokailua ja siitä nousi paskalle haisevia höyrypatsaita. Fii peitti nenänsä. Pallo pysähtyi keskelle huonetta, mutta ääni ei lakannut vaan koveni.

Kohta kuului pallosta korvia särkevän kovaa taputusta ja huokailua ja siihen vielä sekoittui viatonta naurua. Yksi toisensa jälkeen vieraat tukkivat korvansa, kun melu yltyi sietämättömäksi. Lopulta Fii ei enää kestänyt, vaan alkoi huutaa pallolle: "Mikä hitto luulet olevasi! Olet paskanvärinen ja -hajuinen pallo, jonka sisältä kuuluu porno-oopperaa ja lasten unia ja liikut nopeasti, mutta osaatko edes puhua. Sinä olet ilkeä!"

Pallo hiljeni heti. Fii jäi ällistyneenä mutta ylpeänä katsomaan suu auki. Sitten hänelle tuli mieleen, että tuosta hyvästä Gilona saattaisi tappaa hänet ja hän katsoi kohti pöydällä seisovaa Gilonaa.

Juuri kun Fii oli avaamassa suutaan pyytääkseen anteeksi, pallo aukeni ja sieltä lennähti jokin oranssi korkealle ilmaan. Hämmästynyt Fii kirkaisi ja katsoi ylöspäin. Hän huomasi oranssin olevan Nikolai, tyhmä lapsi. Nikolai putosi suoraan kohti Fiitä ja tullessaan Fiin pään kohdalle hän löi tätä vasaralla päähän. Fii meni tajuttomaksi ja kyynel valui hänen poskellaan.

"Nyt se alkaa!" huusi Gilona kun kaikki vielä katsoivat pyörtynyttä Fiitä ja tuhisevaa Nikolaita.

"Työnne on välttää Sentinelin silmää, sillä se, jonka se näkee, menettää energiansa eli kuolee. Nikolai, tuo Sentinel keskelle lattiaa", sanoi Gilona ja ojensi Nikolaille avaimensa.

Iloisesti Nikolai heitti lasson Sentinelin ympärille ja veti sen keskelle huonetta. Esiripun taakse menevä sähköjohto ylsi juuri ja juuri.

"Hei huora, odota vähän, mitä me teemme tuolle parturille?" kysyi Paul Fiitä osoittaen, eikä heti älynnyt kutsuneensa Gilonaa huoraksi.

"Ota se vaikka mukaasi", sanoi Gilona, jonka ilme kertoi hänen kuulleen, mitä Paul oli sanonut, mutta hän ei välittänyt siitä.

(Sinä kuolet kuitenkin kohta, miksi tuhlaisin voimiani sinun tappamiseen.)

Gilona sanoi vielä: "Koko huone on käytössänne reunojaan myöten. Sentinel pyörii paikallaan hitaasti ympäri ja voi sitä, jonka se näkee. Ainoa keino liikkua on se, että keräätte energiaa puista, joita Nikolai on hakemassa ja tällä energialla muodostatte itsestänne kloonin, johon siirrätte henkenne. Nyt Nikolai tulikin. Siis näistä puista ajattelette itseenne energiaa ja huonosti käy, jos ei ehdi kerätä tarpeeksi energiaa, ennen kuin se kääntyy katsomaan juuri teihin. Sentinel pyörii hitaasti, mutta hauskinta on se, että ette koskaan voi tietää, mihin aineellistutte. Huu, sen kun iloitsette, minä ja lapsi mennään esiripun taakse ja sieltä sen käynnistämme! Kiitos!"

Gilona ja huutava Nikolai poistuivat esiripun taakse ja muut jäivät peloissaan huoneeseen seisomaan. Sentinel nytkähti vähän ja kaikki alkoivat kauhealla vauhdilla kerätä energiaa. Epäonnekseen eräs mies oli seissyt suoraan Sentinelin edessä sen käynnistyessä. Tsu-huu!

Kusipää ja Krob-Krob 42

Hitaasti robotista kuuluva hyrinä voimistui ja viimein valo alkoi kirkastua sen silmissä, kunnes se lopulta sanoi pehmeällä äänelle: "Missä minä olen? Kuka sinä olet? Suossa? Susi? Taidan vetää tirsat!"

"Hiljaa! Nyt ei yöhön mennä, on tosi kyseessä, olen Kusipää ja olet Hotellin yläkerrassa, muistat kai", vastasi Kusipää, joka oli kuullut Nikolai-pallosta kuuluneet äänet ja sitä seuranneen hiljaisuuden. Hän arvasi, että Sentinel oli käynnistetty.

Robotti nyökkäsi vaivihkaa ja sen jalasta kuului hyvä ajatus: "Tuoli kun olisi..."

Kusipää katsoi robottia silmiin ja näki sen läpi. Robotin pään sisällä luki, että sen nimi oli Krob-krob 42. Kusipää alkoi kuulustella sitä.

"Tuota, mierolainen...olen kuullut, että sinä voit pelastaa meidät kaikki pälkähästä ja tuhota Gilonan...", hän sanoi.

"Kuka sen sanoi, ettei vain vanha Tyhmä?!" kysyi robotti.

"Joo!" kuului jostain takaapäin Hissin äänellä.

"No, sanoit sinäkin, mutta alunperin sen kertoi Miljoona-Hannu, korillan mies", sanoi Kusipää puhuen sekä Hissille, että robotille.

"Sitten varmaankin voin teidät pelastaa, mutta miten?" kysyi robotti.

"Etkö muka tosiaankaan tiedä?"

"En", robotti vastasi.

Kusipää alkoi kysellä robotilta tämän mahdollisia kykyjä, joilla voittaa Gilona.

"Osaatko tapella?"

"En."

"Osaatko ampua?"

"En."

"Osaatko liekehtiä?"

"En."

"Osaatko ajatella?"

"En."

"Osaatko pitää salaisuuden?"

"En."

"Osaatko mielistellä?"

"En."

"Osaatko hyökätä?"

"En."

Nyt Kusipää alkoi jo menettää toivoaan mutta hän päätti vielä kysyä: "Mitä sinä sitten osaat tehdä, tyhmä pasuuna?"

"Minä osaan tehdä mustia aukkoja", vastasi Krob-Krob 42.

"Mitä hyötyä siitä on?!" Kusipää huusi ja ennen kuin robotti ehti vastata, hän jatkoi: "Anteeksi vain, mutta olen koulussa yöt lukenut, että mustat aukot imevät jopa planeettoja ja valon ja varmaan tekopeniksiäkin mukaansa, niin miten semmoinen tuhoäiti muka voisi meitä auttaa?!"

"Rauhoitu, en minä nyt yhtä isoja aukkoja osaa tehdä kuin professorit, mutta kuitenkin semmoisia, että niihin jokunen Gilona helposti uppoaa."

"Mutta...eikö silloin sinne uppoa jokainen muukin huoneessa olija?" kysyi Kusipää.

"Hmm...olet oikeassa...paitsi jos saamme Gilonan houkuteltua vaikkapa kellariin yksin!" robotti sanoi innostuneena kun oli pitkästä aikaa saanut keksiä suunnitelmia.

Robotin ilo kuitenkin loppui lyhyeen, kun Kusipää sanoi sille: "Sentinel on herännyt."

Robotti muisti viidenkymmenen vuoden takaisen yön, jolloin se viimeksi oli nähnyt Sentinelin hereillä. Se oli seissyt keskellä Brasilia-salia ja pyörinyt hitaasti kuin hermokaasu. Huoneessa oli ollut parikymmentä vaikeroivaa ihmistä ja vanhoja bonsai-puiden näköisiä puita, joista nämä onnettomat olivat imeneet energiaa ja sitten kloonanneet itsensä kauemmas ja siirtäneet mielensä siihen. Oli ollut inhottavan näköistä, kun huoneessa oli kymmeniä saman ihmisen klooneja, joista kuitenkin vain yksi eli, jos sekään. Ja aina välillä Sentinel näki jonkun.

Elävän kloonin näki siitä, että se heilui eteen- ja taaksepäin kuin nyrkki, mutta kun Sentinel katsoi sitä, sen heilunta loppui ja sen varpaat taipuivat ylöspäin. Robotti myöskin muisti, että viimeksi oli kestänyt vain kaksi tuntia, ennen kuin kaikki olivat kuolleet. Nyt Sentinel oli ollut hereillä parikymmentä minuuttia, mutta vieraita oli vain 15. Viime kerralla viimeiseksi oli jäänyt ranskalainen kokki, joka oli leikkimielisesti sanonut tekevänsä robotista mutterisoppaa, jos tämä vielä kerran vakoilisi kokkia sängyssä. Tällä kertaa viimeiseksi jäi Paul.

Kylläpä se pyörii hitaasti

Paul katsoi kauhuissaan, kun Sentinel söi yhä useamman vieraan.

"Nyt meni!" hän parkaisi, kun hirviö märehti itseensä vain puolen metrin päässä seisseen naisen, jolla oli päässään tatuointi, joka sanoi: "Torilla myydään kaikki halvalla, pankissa sydämellä."

Nainen oli vain yhtäkkiä jähmettynyt liikkumattomaksi, huokaissut vähän ja sitten hän oli kuollut. Paul selvisi sen takia melko hyvin, että hän oli kouluaikanaan pelannut vähän samanlaista peliä, kuin missä he nyt olivat. Sen nimi oli ollut "hoodrat". Pelissä yksi oli ollut huora ja muut "gangstoja", joiden piti varoa huoraa tai kuoli. Paul oli kuitenkin kauhuissaan.

Fii katseli pelosta märkänä ympärilleen. Jo kolme ihmistä oli joutunut Sentinelin saaliiksi ja tahti jatkui samana. Tämän kaiken Fii älysi kuin unen läpi, sillä hän oli niin järkyttynyt, ettei voinut toimia kuten normaali homoseksuaali. Eikä asiaa auttanut ollenkaan Gilonan esiripun takaa kuuluvat huudot: "Hiiaa hiiaa, nyt kun menette! Äi äi, onko kuuma?! Syökää eskimon perse, munapäät!"

Fii keräsi viimeisillä voimillaan energiaa typeristä puista ja sitten keskittyi ajattelemaan tryffeleitä seipään nokassa. Kun hän aineellistui huoneen toiseen laitaan, suoraan häntä kohti tuijotti Sentinelin ainoa silmä. Fii hymyili helpotuksesta, kusi housuun ja kuoli.

Viettelyn valmistelu

"Ipo ipo!" sanoi Hissi robotille, kun tämä astui sen kyytiin ensimmäisen kerran vuosikymmeniin.

"Noroki bot!" vastasi robotti ja näin oli suoritettu vanhojen ystävysten ikuinen tervehdyshuode. Kusipää oli hieman vaivaantunut ja ärtynyt tästä salakielestä ja mielessään ajatteli: "Noroki bot, huoria pöytään, kiiho-hii juokaa kaikki! Ipo kopo motherfucker, kick that shit, niio-hei."

Kusipää hymyili vähän ja koputti kantapäällään seinään. Seinästä aukeni hienoinen luukku, josta kurkisti mirri-hiiri, joka näytti pahoinvoivalta mutta tosissaan olevalta. Se surisi vaimeasti. Kukaan muu kuin vanha Tyhmä ei tiennyt, että jos tämä mirri-hiiri kuolisi, niin se tietäisi ajan kääntymistä taaksepäin. Kusipää sai kiittää onneaan, ettei uudestaan potkaissut samaan kohtaan hiiren jo ollessa siinä, sillä silloin Hissin ainoa mahdollisuus olisi ollut huutaa ja katkaista Kusipään jalka tai jopa henki. Onneksi tämä ei kuitenkaan uusinut potkuaan ja näin sai Kusipää jatkaa eloaan hymyilevänä, jalkaisena ja elävänä.

Tultuaan kellariin robotti ja Kusipää hyvästelivät hissin ja alkoivat miettiä keinoa, jolla vietellä Gilona kellariin.

"Ruusuilla...ei. Paskalla...ei. Miehillä...ei...ei tästä mitään tule!" sanoi Kusipää, eikä robottikaan tahtonut keksiä mitään. Se jopa ehdotti Gilonan viettelemistä paperilla, mikä oli Kusipään mielestä maailman typerin ajatus. Sitten hän yhtäkkiä muisti, mihin oli paperia viimeksi käyttänyt, kopiokonepaperia tarkemmin sanoen. Hän myöskin muisti kassakaapissa älyään huutavan Alexin, joka olisi mitä paras syötti Gilonan viettely-operaatiota varten.

Kusipää suuteli robottia päähän ja se punastui sanoen hiljaa: "Ei nyt oikeen...kun hi-hii..."

He hiipivät hiljaa Brasilia-salin ohi (he eivät näet olleet uskaltaneet mennä samaa reittiä, jota Kusipää oli tullut, sillä robottia ei Gilonalta kätkettäisi; kolisi ja huusi kuin häkäjuna) ja kiipesivät sitten ylös portaita. Heti kun he olivat saapuneet toisen kerroksen porrastasanteelle, he kuulivat Alexin huutavan kassakaapissa.

"Inko nii! Po-tiio hui jui! Somekloklok ratsm trrrt ka pfuu!"

He kävelivät rumassa toimistohuoneessa olevan kassakaapin luo, jonka Kusipää avasi varovasti. Heti kun se oli auki, Alex hyppäsi sieltä itkien ulos ja sanoi Kusipäälle: "Äiti!"

Kusipää ei välittänyt vaan laittoi lapsen robotin selässä olevaan pussiin, jossa ennen vanhaan oli kuljetettu lääkkeitä murhaajille, jotka yöpyivät hotellissa. Huutava Alex pussissaan he läksivät kohti alakertaa pelastaakseen sen, mitä pelastettavissa oli, eli vähintään itsensä. Ennen kuin he saapuivat alakertaan, he teippasivat Alexin suun kiinni timanttilangalla.

Viettely ja pistos

Brasilia-salin oven edessä heidän vauhtinsa hyytyi lähes olemattomiin, sillä he eivät kuulleet enää mitään ääniä salista.

"Ovatko kaikki jo kuolleet?" ajatteli Kusipää kauhuissaan. Hän kurkisti oven raosta ja huokaisi melkein helpotuksesta, sillä kaksi ihmistä oli vielä elossa: Paul Westlake ja hermostunut nuorimies, joka kiroili ja sylki ja välillä niiasi paljastaen hampaansa.

Aina välillä kuului Gilonan ärsyttävä pilkkahuuto esiripun takaa ja Kusipää tunsi kylmiä väreitä silmissään.

"Nyt!" hän sanoi ja robotti irrotti timanttilangan Alexin suusta ja alkoi kauhea huuto.

"Mitä nyt?!" kuului esiripun takaa ja sitten Gilonan pää pilkisti verhon välistä. Hän ei kuitenkaan nähnyt Kusipäätä ja robottia, mutta lähti tulemaan heitä kohti. Silloin uhmakaksikko päätti nopeasti juosta kellariin huutava karaoke-lapsi mukanaan.

Kellariin päästyään heihin iski paniikki, sillä kiireessään he eivät olleet laisinkaan ehtineet miettiä mitään suunnitelmaa. Gilonan varpaat jo kuuluivat portaissa, kun robotti sanoi huokaisten: "Minä tiedän, mitä pitää tehdä, mutta menetän samalla itsekin henkeni. Olenhan toki elänyt jo kauan, tosin suurimman osan tuolla kusivintillä. Nyt on aikani mennä!" se sanoi ja kyynel herahti Kusipään silmään.

Kusipää ei kuitenkaan alkanut estellä robottia vaan kuiskasi sille hiljaa: "Kiitos...ja hyvästi."

Robotti hymyili ja sitten kääntyi poispäin Alex säkissään.

"Piiloudu hissiin...ja hyvästi", se sanoi ja lähti liukumaan kohti huonetta, jossa Kusipää oli edellisen yön viettänyt. Juuri kun Kusipää oli päässyt hissiin, Gilona juoksi ohi kultainen kypärä päässään. Muuten hän oli alasti.

"Mieletöntä...", kuiskasi Hissi, mutta Kusipää tönäisi sitä ja käski olemaan hiljaa.

Gilona juoksi suoraan kohti huonetta, jossa robotti ja Alex odottivat.

"Alex-kulta, äiti tullee ja siirtää, älä nuku/huku, mulla on taskussa vasa!" hän huusi ja astui sisään.

Gilona hyökyi sisään kuin kilo suolaa punanahan piippuun intiaanisotien aikaan, mutta ei heti nähnyt mitään. Kun hän oli vähän tottunut hämärään, hän ei ollut uskoa silmiään.

"Sinä! Miten helvetissä olet täällä? Sinunhan pitäisi olla kuolleena vintillä! Kuka sinut on herättänyt? Missä on Alex?! Kuka se mies oli?!" hän huusi, kun näki robotin seisovan nurkassa.

"Paljon kysymyksiä, paljon kysymyksiä, mutta vastauksia et saa koskaan tietää, paitsi yhteen. Alex on säkissäni", sanoi Krob Krob 42 ja sanojensa vahvikkeeksi nosti Alexin huutavan pään säkin reunan yli.

"Anna se takaisin!" huusi Gilona kuin karuselli aamulla, mutta robotti vain tuijotti häntä tyynesti.

"Ehkä...", se sanoi ja samalla iski silmää Gilonan taakse. Merkin nähtyään Kusipää pamautti oven kiinni ja telkesi sen ulkoapäin kemikaaleilla. Sitten hän palasi takaisin hissiin.

"Kuka se oli?!" parahti Gilona jo selvästi hermostuneena.

Robotti pysyi hiljaa ja hymyili. Sitten se loksahti hiljaa ja sen mahasta aukeni luukku, josta kuului taivaallista määintää ja naksumista. Luukusta työntyi esiin spiraalinmuotoinen suppilo, joka hohti yököttävän sinisenä.

"Mitä sinä teet...?" ehti Gilona kysyä, kun mahtava hurina täytti huoneen.

"Hyvästi" sanoi robotti ja sitten se käynnisti laitteen kaikella teholla.

Keskelle huonetta ilmestyi valtava, pyörivä reikä, josta kuului määintää ja rahinaa ja se säteili sisältään historian henkilöiden kuvia seinille. Sitten sen vauhti kiihtyi niin valtavaksi, että se alkoi imeä huoneessa olevia sänkyjä sisäänsä. Ja samalla siellä olevia olentoja.

"Mitä tapahtuu...?" ehti Gilona ajatella, kun hän yhtäkkiä kohosi ilmaan ja lähti teräsmies-asennossa, kädet edessä ja vartalo suorana lipumaan kohti aukon syövereitä.

"Hu-huu...", hän ehti vielä surullisesti huhuilla ja katosi sitten aukkoon. Hetken päästä myös robotti ja säkissä huutava Alex kohosivat ilmaan ja lensivät aukkoon nöyrinä. Heti heidän mentyään aukko sammui ja oli kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Hulluus

Kusipää istui hississä voimatta vähään aikaan sanoa mitään. Hän oli nähnyt kaiken Hissin antamien vaarallisten kaukonäkökiikareiden ansiosta. Viimein hän kohotti päänsä ja kysyi hissiltä: "Mihin he joutuivat?"

"En voi tietää, nuo robotin tekemät aukot johtavat milloin mihinkin, onpa joskus käynyt niinkin, että aukko on johtanut takaisin tänne hotelliin, eri huoneeseen. Ja kerran koko Kusien perhe joutui aukon kautta Suomeen ja erään talon yläkertaan."

Nähtyään pelästyneen ilmeen Kusipään kasvoilla Hissi jatkoi: "Mutta tällä kertaa niin ei ole käynyt, sillä jos he olisivat maapallolla, olisimme heidät viimeiseksi nähneinä kuulleet hieman mehiläisiä muistuttavan äänen. Kuulitko sinä jotain sellaista, minä en ainakaan?" se kysyi ja Kusipää pudisteli päätään. Sitten hän muisti, miksi Gilona oli täytynyt tappaa. Sentinel pyöri edelleen ahnaasti.

"Voi roomalaisten älyttömyys!" ajatteli Paul, kun näki kiroilevan nuorukaisen viereltään päätyvän Sentinelin uhriksi. Nyt hän oli ainoa jäljellä oleva elävä huumio tässä huoneessa. Sali oli tosin täynnä kuolleita klooneja, mutta se ei paljon hymyilyttänyt. Fiin eräs klooni oli kaatunut Paulin eteen kirkuva ilme naamallaan. Paul ajatteli, että kohta hänkin kuolisi, joten hän ei enää jaksanut miettiä paon mahdollisuutta. Hän oli kyllä vähän ihmetellyt, kun Gilona oli yhtäkkiä juossut kauheaa vauhtia pois esiripun takaa ja kadonnut huoneesta. Energiapuutkin alkoivat loppua.

"Kiitos suojasta ja klaseista, mutta nyt pitää mennä, suossa nähdään!" sanoi Kusipää Hissille ja lähti juoksemaan kohti urkua, jota pitkin pääsi suoraan esiripun taakse. Päästyään urulle hän otti kengät jalastaan, sillä kengätön pelastaja oli aina jotain aivan muuta kuin tavallinen, kengällinen vapahtaja. Hän kiipesi helposti urun ylös ja saapui esiripun takana olevaan hylättyyn uima-altaaseen.

"Lopeta, homo, Gilona on tuhottu!" hän huusi Miljoona-Hannulle, joka avuttomana polki yhtymäpallon sisällä.

"En usko sinua, vaikka haluaisinkin!" Miljoona-Hannu vastasi ja jatkoi polkemista.

"Kirko!" kuului Kusipään aivoista, kun hän alkoi hermostua kunnolla.

"No, usko nyt henkesi kaupalla!" huusi Kusipää, mutta Miljoona-Hannu vaan katsoi eteensä ja polki.

Samassa Hissin ääni kuului takaapäin.

"Katso, muukalainen niropallossasi, tuolla on maailman ääri, siellä on Gilona!" se huusi ja Miljoona-Hannu katsoi sinne.

Hän tosiaankin näki Gilonan hengen leijuvan maailman laidalla kaukana kuusta, mutta hän ei älynnyt sen olevan vain Hissin huijaus, eihän se oikeasti tiennyt, mihin Gilona oli päätynyt. Hitaasti Miljoona-Hannu lopetti polkemisen ja huokaisi hiljaa: "Kiitos..."

Paul ajatteli, että nyt hänen hetkensä koittaisi. Hän oli siirtynyt uuteen paikkaan ja oli juuri aloittamassa energiankeräämistä, kun hän huomasi, että Sentinel oli kääntymässä häneen päin. Tuskissaan hän keräsi energiaa puista, mutta Sentinelin silmä huomaisi hänet hetken päästä. Paul päätti luovuttaa ja kuolla kunniallisesti itkien, eikä huonosti energiaa puista keräten. Hän jäi tuijottamaan Sentinelia, joka kääntyi yhtäkkiä katsomaan suoraan häneen.

Paul tunsi keuhkoissaan värähtelyä ja hänen aivoistaan kuului poksahtelua. Hän näki mahansa sisällä äitinsä huutamassa puuhun paennutta koiraa alas, jotta se voitaisiin kalastaa ja veljeään pois Manner-Lapista, ihmissyöjien pääkodista.

"Nyt mentiin!" hän sanoi puoliääneen, kun tapahtui ihme. Yhtäkkiä katse Sentinelin silmässä lasittui ja se huokaisi hiljaa.

Huokauksen mukana huoneeseen huokui satoja sieluja, jotka kuitenkin ajautuivat takaisin Sentineliin kun sen silmä sulkeutui. Paulin pää ja maha alkoivat rauhoittua ja hetken päästä hän uskoi sen, mitä oli tapahtunut: hän oli pelastunut. Nyt kun Sentinel oli sammunut (ei suinkaan kuollut, tarvitaan vain uusi Gilona se käynnistämään...) hän pystyi taas kävelemään. Hän meni lattialle makaamaan ja työnsi nenänsä lattiassa olevaan reikään.

"Pihkaa..." hän ajatteli ja jäi pelastuneena, nenä pihkaan tarttuneena nukkumaan.

Tulkaa

Kusipää auttoi väsymyksestä kylläisen Miljoona-Hannun pois huonosta pallosta ja sitten huokaisi. Työ oli valmis.

"Hyvä tuuri...", hän sanoi ja katseli ulos pimeään. Kello löi kaksitoista.

Koti taas

"...Ja niin siinä sitten kävi!" sanoo Doc ja hymyilee vähän. Minähän en ihan kaikkea uskonut, mutta kaunis ja opettavainen tarina se kuitenkin kaikin puolin oli. Suorastaan ihmeellisen jännittävä.

"Hei, Doc, kerropa vielä, miten Kusipäälle, Paulille ja Miljoona-Hannulle kävi elämässään tuon jälkeen ja saivatko he koskaan selville, mihin Gilona ja robotti joutuivat?"

"Sehän onkin jo aivan toinen tarina, sen kerron ensi kerralla..." hän vastaa.

"Mutta ei ensi kertaa tule, sinä kuolet kohta! Kaaduit!" huudan.

"Ai niin..." hän sanoo ja kuolee sitten.

Nyt minua vähän itkettää, kun intiaani on ampunut viimeisen nuolensa isäntäni kohdalla. No, kohtahan se on minunkin vuoroni siirtyä vuorten taa. Hmm, taidan nukkua tämän yön rakkaan Docin sylissä. Ehkäpä aamulla kaikki on paremmin.

Vielä tämäkin minun pitää kohdata; aamulla tulevat naapurien soittamat poliisit taloon ja ottavat minut niskalenkillä kiinni. Tietenkinhän ne luulevat, että minä olen Docia pistänyt. Nyt siis olen täällä kaupungin kyyvankilassa, eipä täällä hääviä ole. Ruoka on tosin kelvollista, mutta sellit on kalustettu aika karusti ja lattiat ovat likaisia. Enkä edes asianajajaa saanut, kyille ei kuulemma semmoisia suoda.

Tässä taas näette, mitä ennakkoluuloja meitä kohtaan tunnetaan! Taidanpa täällä päättää päiväni, enkä pääse enää koskaan auringonlaskuista tai taiteesta nauttimaan. Docin talokin lahjoitettiin Citymarketin hedelmävarastoksi, vaikka minulle Doc sen lupasi. Mutta kuten hän kerran (nyt siitä tuntuu olevan pikemmin vuosi kuin yö) sanoi, kukapa vanhaa kyytä uskoisi.

palautetta novellista