Ikuinen mutka

Jussi Kerttula

Aluksi

"Tulkaa kaikki nyt kanoottiretkelle! Hinta vain 940 + 200 mk. Tuo kaverikin, niin saat nuuskaa!" Näin oli luvattu lähikaupan ilmoitustaululla olleessa mainoksessa, jonka joku hintelä mies oli siihen yöllä salaa liimannut. Kanttori Jacobson oli heti rynnännyt ilmoituksen kertomaan pieneen toimistoon, luontoihminen kun oli. Toimistossa hän oli maksanut hinnan, teroittanut kynänsä ja juonut ilmaista Jaffaa. Hänelle oli myös kerrottu, että matkaan lähdettäisiin seuraavana aamuna kello 6. Iloisin mielin kanttori oli mennyt nukkumaan ja nähnyt unta hehkuvasta pallosta sammakon suussa.

Ilmoituksen oli nähnyt myös palopäällikkö Mauri Tykki ja hänkin oli käynyt maksamassa täyden hinnan, jonka tosin oli varastanut vuosien mittaan palomiesalokkaiden taskuista. Jotta ei varmasti myöhästyisi, hän oli leiriytynyt toimistossa kerrotun lähtöpaikan lähistölle. "Taitaa tulla flunssa, paskanmarjat...", hän ajatteli ennen nukahtamistaan.

Aamulla hän heräsi siihen, että jokin tökki häntä kylkeen. Ponnahtaessaan ylös hän näki vieressään ystävällisesti hymyilevän mäyrän, joka tuijotti Mauria iloisesti. Mauri heitti mäyrän jokeen, sitten venytteli, keitti kahvia lasituopissa ja kävi kusella. Juuri kun hän oli tulossa pois puun takaa, paikalle ajoi kaksi autoa, maasturi ja ruumisauto. Maasturista astui ulos edellisenä päivänä toimiston takahuoneessa omituisesti pähkäillyt vanha mies, jonka huuli roikkui älykkäästi. "Ilmankos...", ukko hymyili ja viittoi Mauria istumaan. "No helevetti....", hän sanoi ja istuutui pöytään sumpin ääreen.
"Paskaa..." hän mietti maistettuaan äijän tuomaa "kiiski"- kahvia. Kanttori oli vasta nyt päässyt irti turvavöistä ja mielistellen venyi ulos ikkunasta. Nolona hymyillen hän istahti pöydän päähän ja hykersi: "No sori, emmää... " Nyt kun kaikki olivat istuneet alas, he päättivät esitellä toisensa. "Tuo on kanttori Mikko Jacobson", sanoi Mauri. "Tuo taitaa taas olla se mr Beagle...", sanoi kanttori ja sylki kuppiin. "Tuo on taas ...öö... se tulipalopäällikkö, 'ehkä älykäs' Mauri Tykki", sanoi Beagle ja jatkoi: "Nyt kun tunnemme toisemme, niin voisin antaa teille ohjeet. Minä lähden nyt pois, jotenka saatte pärjätä keskenänne. Tuon kanoottinne, niin pääsette matkaan. Tapaamme tuolla kolmenkymmenen kilometrin päässä olevalla 'tyhjällä' tontilla, jossa kasvaa lähitienoon suurin mänty. See you!" Tämän sanottuaan Beagle haki maasturinsa katolta kanootin, heitti sen Maurin ja Mikon eteen ja sitten ajoi kauheaa vauhtia karkuun paikalta.

Retki

"No niin, nyt meidän pitäisi siis lähteä tästä nylkyttämään kohti paikkaa, jossa meidän on määrä taas tavata mr Beagle", sanoi palopäällikkö ja kanttori nyökytteli nöyränä päätään. Niin he työnsivät kanootin veteen ja lähtivät hitaasti melomaan kohti joen alajuoksua. Aurinko paistoi ja linnut lauloivat, kaikki näytti menevän hyvin. "Oi luonnon suloa!" huudahti kanttori ja palopäällikkö rummutti rintaansa kuten gorillat. Tämän pienen riemunhetken jälkeen he jatkoivat hiljaista melomista kohti kohtauspaikkaa, mutta kumpikaan ei keksinyt mitään sanomista toisilleen. Niinpä he vain kuuntelivat lintujen laulua ja kalojen huutoa.

Kun he olivat puolessa välissä matkaa, heidän eteensä tuli pitkä ja loiva mutka. Siinä ei sinänsä ollut mitään erikoista, sillä samanlaisia mutkia oli matkan varrella ollut jo monia. Niinpä he leppoisasti soutivat mutkaan ja lähtivät matkaamaan sen toiselle puolelle. Silloin tapahtui jotain outoa, mutta Mauri ja Mikko eivät huomanneet mitään. Mauri vain ajatteli, että ovatpa täällä kaikki paikat samannäköisiä. Pari sataa metriä matkattuaan vastaan tuli taas mutka. "Perkele, kun on samannäköinen mutka, kuin mistä äsken mentiin", sanoi Mauri, mutta sitten istui takaisin paikalleen. Kanttorikin alkoi vähän ihmetellä. Mutkan jälkeen tuli taas sama kohta. "Nyt on kyllä jokin pielessä!" huusi Mauri, varsinkin kun vähän matkan päässä tuli taas sama mutka vastaan. "Mutta, eihän tämä ole mahdollista, täällä täytyy olla vain monta samanlaista mutkaa ja kohtaa..." sanoi Mauri, vaikkei oikein itsekään uskonut sanomisiinsa. Kanttori istui kalpeana paikallaan ja hymyili väkinäisesti.

Kun he vielä kymmenen kertaa olivat meloneet saman kohdan, oli heidän pakko tunnustaa se itselleen: he olivat tulleet loppumattomaan kohtaan. He olivat yrittäneet meloa toiseenkin suuntaan, mutta siellä oli vastassa sama juttu. Eivätkä he edes kiertäneet ympyrää, sen he huomasivat pysähtyessään keskelle mutkaa. Edessä ja takana näkyi sama maisema. Eikä rannallekaan päässyt oudon virtauksen takia. "No perkele, minkä teki!" ajatteli palopäällikkö ja löi nyrkkinsä kanttorin hattuun. Aikansa yritettyään he luopuivat toivosta ja ajattelivat vain matkata samaa kohtaa uudelleen ja uudelleen. Monta tuntia kuljettuaan he huomasivat myös toisen asian: aika ei enää kulkenut. Molempien kellot olivat pysähtyneet ja aurinko pysyi koko ajan samassa kohdassa. "No, kun kerran tänne taidamme jäädä, niin voisimme vähän tutustua toisiimme, minä olen siis Mikko Jacobson, 68-vuotias kanttori, perhettä ei ole, mutta valtava kissa asuu aina välillä kesäisin meidän ullakolla", aloitti kanttori. "Minä olen puolestani 37-vuotias palopäällikkö, Mauri Tykki. Osaan korjata mitä vain", sanoi Mauri ja vakuudeksi suoristi silmälasiensa sangat yhdellä kädellä.

Tarinoita

"No, mitä olet tässä lähiaikoina puuhaillut?" kysäisi kanttori. "No, en mä nyt mitään ihmeempiä, olen ollut Afrikassa metsästämässä pygmejä", sanoi Mauri. "Mitä minä puhun...?" hän ajatteli. Ei hän koskaan Afrikassa ollut käynyt. Jokin vain sai hänet valehtelemaan. "Minä olen taas ollut sotilaana Irakissa taistelemassa USA:ta vastaan", sanoi kanttori välinpitämättömästi. Katsoessaan laihaa ja vanhaa kanttoria ei Mauri oikein voinut uskoa tätä sotilaana, mutta hän pysyi hiljaa. Yhtäkkiä hän sanoi:" No, olen minäkin ollut sodassa, toisessa maailmansodassa minä pelotin hiiriä pois leskien jaloista Mikkelissä. Ja olin myös Vietnamin sodassa kartanpiirtäjänä." Taas hän tiesi valehtelevansa, mutta ei välittänyt. "Todellako? Minä olin siihen aikaan ajamassa Espanjassa rallia. Ja välillä myin New Yorkissa kastanjoita World trade centerin pihalla", myhäili kanttori. Hiljaisuus laskeutui taas kanoottiin.

Palopäällikkö päätti ottaa härkää sarvista ja kertoa koko "elämäntarinansa". "Minä synnyin lasisessa talossa Helsingissä...", hän aloitti ja jatkoi:"...Siten siis, että kaikki pystyivät seinän takaa seuraamaan synnytystä. Äitini oli Puolan kuningatar ja isäni Alfred Nobel. Tai oikeastaan minut keinohedelmöitettiin hänen spermallaan. No, kouluni minä kävin Etelä-Afrikassa. Minut oli naamioitu mustaksi, sillä äitini halusi saada selville, että oliko siellä mustilla oikeasti niin huonot olot. Kyllä oli. Monasti valkoiset hakkasivat minut ja veivät rahani. No, se koulusta. Peruskoulun jälkeen muutin Etelänavalla sijaitsevalle tutkimusasemalle. Mukanani ollut tutkimusryhmä löysi sieltä viisasten kivenkin. Kävi kuitenkin niin, että lopulta he itsekin muuttuivat kullaksi, joten jouduin matkustamaan sieltä pois jääkarhun mahassa. Se raukka näet söi minut elävältä ja sitten matkasin sen mahassa kuten loiset, söin kaiken, mitä se söi mahaansa. Siten pääsin pois sieltä ja uin Englantiin. Matkalla tosin löysin Mariaanien haudasta timantin, mutta se katosi Englannin kanaalin tyrskyihin. No, siellä Englannissa sitten asuin 30-vuotiaaksi, kunnes kuolin. Tai oikeastaan minut muutettiin zombieksi, mutta ei minusta semmoista ääliötä tullut, elintoiminnot eivät vaan pelaa. Sieltä Englannista sitten muutin tänne Suomeen ja täällä olen palopäällikkönä asunut". Palopäällikkö lopetti kertomuksensa, jonka kokonaan valehteli ja taas he jatkoivat ikuista matkaansa. Aurinkokaan ei ollut liikkunut pätkääkään. Sitten oli kanttorin vuoro kertoa elämänsä.

"No, minä synnyin 3000 vuotta sitten", kanttori aloitti. Ryittyään hetken hän jatkoi: "Niin ja sitten olen ollut kaikissa sodissa sen jälkeen. Olen myöskin luonut ihmiset, paskiaiset ja olen ollut huonon palvonnan kohteena. Olen myöskin käskenyt myyriä menemään sinne, minne ne nyt yleensä menevätkin. Ja olen myöskin aiheuttanut miljoonia katastrofeja, kuten dinosaurien lopun ja monta muuta pälkähää. Yhdellä sanalla sanoen, MINÄ OLEN JUMALA!" kanttori huusi ja pullautti silmät päästään. "Tuota en kyllä usko, homo!" huusi palopäällikkö ja löi kanttoria turpaan. "Totta se on, haluatko nähdä!" huusi kanttori vihaisena. "No haluan!" huusi palopäällikkö. Kuului iso pamahdus, näkyi iso salama ja palopäällikkö katosi näkyvista.
"Paskaako mölisee...", ajatteli Jumala ja alkoi meloa eteenpäin.

palautetta novellista