Palautetta Tuomo Jäntin novellista Atopia

Ensilukemalla ihastuin tämän novellin tyyliin ja vahvaan tunnelmaan. Idea jäi epäselväksi, mutta ajattelin senkin löytyvän, kunhan lukisin jutun uudelleen, sillä Atopia on raskas monikerroksinen novelli. Lähetin kirjoittajalle tiedon, että hyväksyin tekstin proosapalstalle, ja ihmettelin samalla tarinan perimmäisiä saloja ja kuinka ne jäävät hieman hämärään. Kirjoittaja pamautti minulle takaisin, että novelli on ensimmäinen osa novellitrilogiaa, ettei ihme, jos tietyt seikat jäävät auki.

Novellitrilogia - pelkkä sana saa kylmät väreet liikkeelle. Minä en hyvällä tahdollakaan ymmärrä romaanitrilogioita tai -sarjoja, ja novellien suhteen asia tuntuu täysin käsittämättömältä. Sarjamuotoisuus on varmasti taloudellisesta näkövinkkelistä hieno juttu, jos sattuu olemaan genrefantasiaa tehtaileva Eddings tai Jordan, mutta puhtaasti taiteen kannalta katsottuna se on harvoin puolustettavissa - novellitrilogian kohdalla ei kumpikaan pidä. Novellin pitäisi olla omillaan seisova, kaiken tarpeellisen sisällään pitävä yksittäinen taideteos. Tämä ei ole mitään kulttuurifasismia, vaan yksinkertainen käytännön juttu: novelli ei muuten oikein toimi, ja Atopia osoittaa tämän hyvin. Siinä on tunnelmaa ja hyviä ideoita, mutta tarina jää roikkumaan.

Ehdotan, että kirjoittaja ottaisi koko trilogiansa ideat ja tarinan ja puristaisi sen yhdeksi kokonaisuudeksi, yhdeksi novelliksi. Tällaisenaan Atopia on vain lupaava fragmentti novellia - kiehtova toki itsessäänkin: olen paukuttanut päätäni tätä novellia vasten jo useita kertoja, sillä pelkästään sen mystisyydessä ja kryptisyydessä on jotain tavattoman kiehtovaa. Mielenkiintoista on, kuinka olen välillä aloittanut lukemisen keskeltä novellia tai lukenut vain kappaleen jostain välistä ja aina sama kiehtova tunnelma on avautunut eteeni heti. Epäilen kuitenkin, että muut eivät jaksa innostua tästä torsosta siinä missä minä.

Jarmo Karonen

Jarmo Karoselle "Atopian" palautteesta muutama pieni sana...

Ymmärrän toki tuon "novellitrilogian" nostattamat kylmät väreet, ja myönnän sen olevan hieman ongelmallinen jo käsitteenäkin. Päädyin ratkaisuun kuitenkin ennen kaikkea sen vuoksi että kyseessä on kolme itsenäistä novellia, jotka eivät varsinaisesti jatka tarinaa eteenpäin vaan esittävät tapahtumia saman kiinnekohdan - eli tässä esiintyneen sairauden - ympäriltä eri kulmista katsottuina. Ne toimivat itsenäisesti - sikäli kun toimivat - eivätkä muodosta jatkokertomusta siinä mielessä ettei ole merkitystä sillä missä järjestyksessä ne lukee. Toki yhdeksi tekstiksi pusertaminen on käynyt mielessä, mutta koska jokaisessa novellissa on eri kertoja ja ne näin ollen vaihtelevat tyyliltäänkin melkoisesti, totesin lopulta tämän olevan sujuvampi vaihtoehto. Taloudellista hyötyä en siis suinkaan ole kärkkymässä...

Tuomo Jäntti